Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Videon tekeminen on hauskaa vaasalaisia.info 2013

Videon tekeminen on hauskaa vaasalaisia.info 2013

Videon tekeminen on hauskaa

Toisinaan kaikki sujuu kuin tanssi.  Videon teko valtuuston tauolla sujui kirjaimellisesti käsikirjoituksen mukaan.  Mikään ei mennyt pieleen valtuustorakennuksen sisällä.

Aloin jo hetken miettiä, että mikähän on vialla kun mikään ei näytä olevan vialla.  Mutta tähän päivään mennessä mikään ei näyttäisi olevan vialla.

Varsinainen video on Juha Häkkisen haastattelu mutta sen ympärille tuli paljon enemmän videomateriaalia sillä minulla oli kakkoskamera joka kuvasi koko ajan sitä mitä kuvaan.  Ai niin, no se meni pieleen, että unohdin kutsua varsinaisen kuvaajan ja hänkään ei katsonut kalenteria joten hänen kohdaltaan tilaisuus meni ohi.

Kaikki meinasi mennä pieleen heti alusta sillä varsinainen haastattelija oli nukahtanut ja kun soitin kertoakseni, että olen jo matkalla hakemaan häntä, hän totesi "shit.  Olin nukkumassa ja heräsin soittoosi."

Siinä jäi sitten meikkaukset ja muutkin valmistelut väliin mutta 15 minuutissa hän oli valmis.  Emme myöhästyneet yhtään.

Tätä videota oli yllättävän hauska tehdä.  Tähän videoon on leikattu hauskimmat kohdat.

Kari Lajunen

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa