Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaasassa halutaan kuulla maahanmuuttajia

Vaasassa halutaan kuulla maahanmuuttajia

Vaasan kaupungissa halutaan kuulla maahanmuuttajia ja osallistaa heitä päätöksentekoon. Kansalaisraadissa paneuduttiin maahanmuuttajien hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämisee. Kuva: Vaasan yliopisto/solidvoice

Maahanmuuttajien kansalaisraati Vaasassa
maahanmuuttajat paneutuivat hyvinvointinsa edistämiseen

Suomaen ensimmäinen Maahanmuuttajien kansalaisraadin julkilausuma luovutetettiin Vaasan kaupungin edustajille YK:n päivänä 24.10.2012 kaupungin valtuustosalissa.

Tilaisuuteen oli kutsuttu raatilaisten, peruspalvelujohtajan, valtuuston puheenjohtajan ja maahanmuuttajatyön johtajan lisäksi muita keskeisesti kotoutumistyöstä vastaavia tahoja ja viranhaltijoita.

Vaasasa halutaan kuulla maahanmuuttajia

Vaasan kaupungissa halutaan kuulla maahanmuuttajia ja osallistaa heitä päätöksentekoon. Kansalaisraadissa paneuduttiin maahanmuuttajien hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseen.

Lokakuun alussa järjestettiin Suomen ensimmäinen maahanmuuttajien kansalaisraati Euroopan kotouttamisrahaston SOLID VOICE – hankkeessa

Neljäpäiväisen (3.- 4.10. ja 8.-9.10.) kansalaisraadin tulos on julkilausuma, jossa maahanmuuttajat nostavat raadin työskentelyn perusteella esille ne kaikkein konkreettisimmat ehdotukset ja ideat hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi. Julkilausuman mukaan maahanmuuttajat haluavat olla mukana kehittämässä kotoutumista edistäviä palveluita ja ehdottavatkin maahanmuuttajien ja kantaväestöön kuuluvien yhteisen, vuorovaikutteisen neuvoston perustamista alueelle.

Hanke on Vaasan kaupungin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Vaasan yliopiston ja Pohjanmaan hyvinvointitutkimuksen ja osaamisen keskittymän eli ns. BoWer-verkoston yhteistyötä.

Suomen ensimmäisen maahanmuuttajien kansalaisraadin järjestäminen juuri Vaasassa oli varsin luontevaa. Ovathan Pohjanmaa ja Vaasa maamme monikulttuurisimpia alueita. Myös Vaasan kaupungin strategia korostaa kansainvälisyyttä.

Vaasassa asuu pääkaupunkiseudun jälkeen toiseksi eniten maahanmuuttajia ja vieraskielisten osuus väestöstä oli v. 2011 lähes 7 % eli runsaat 3 600 henkilöä. Heistä noin puolet on saapunut tänne työn, opiskelujen tai avioliiton kautta ja puolet ns. humanitaarisista syistä.

Maahanmuuttajien onnistunut kotoutuminen on myös yhä tärkeämpi kansallinen kysymys. Hallitusohjelman tavoitteena on maahanmuuttajien työttömyyden puolittaminen ja syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentäminen juuri työllisyyttä, työkykyä ja osallisuutta vahvistamalla.

erveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Vaasan toimipaikan tehtävänä on tukea eri syistä maahan tulleiden maahanmuuttajien hyvää integroitumista yhteiskuntaamme sosiaali- ja terveyspalveluilla käytettävissä olevin keinoin.

Kansalaisraadissa maahanmuuttajat paneutuivat työllisyyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Neljäpäiväisen raadin aikana maahanmuuttajat kävivät keskusteluja koulutettujen ryhmänvetäjien johdolla, tenttasivat alan asiantuntijoita ja laativat lopuksi julkilausuman.

Kuva: Vaasan yliopisto/Solid Voice

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa