Viritys ja se jokin

Vaasapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansan Ääni 8.7.1988


Kapteeninkatu 25:ssä entisessä tehdaskiinteistössä, sijaitsee Veikko Armas Takalan mittava ateljee. Veikko perheineen asuu talon yläkerrassa, kun taas alakerta on pyhitetty taiteelle. Noin 200neliön tila, jota voisi pikemminkin luonnehtia galleriaksi. Varsinainen verstastila jää sisääntultaessa oikealle, käytävän taakse piiloutuen. Eteen aukenee kolme avaraa huonetta, joissa päivänvalolamput hehkuvat ja tekevät oikeutta retrospektiiviselle näyttelylle, joka on asettunut aloilleen. Työt eivät ole kaupan. Mikäli Takalan taiteeseen haluaa tosissaan tutustua, kannattaa soittaa Veikolle ja sopia vierailuajasta.

Taiteilijaa mukaillen

- Rytmi visualisoituu kuviini. Viiva elää. Pienikin viiva saattaa olla äärettömän tärkeä. On opittava tuntemaan viritys, materiaalin henki ja sen tyypilliset ominaisuudet, jotta intuitio pääsisi vapaasti vaikuttamaan työskennellessä. On oltava itsevarma uskaltaakseen ja nöyrä tulokseen päästäkseen. On asetettava tavoitteita ja annettava kaikkien tuulten koskettaa. - Pitkälle taiteeni on käsityöläistaitoa, aikaa vievää ahertamista ja lopputuloksen valmistelua. Saatan istua ja vain tuijottaa tuntikausia jotain yksityiskohtaa. Sitten yhtääkkiä teen sen jonkin. Hiljennyn tekemään sen, jotta intuitiivinen minäni kohtaisi älyllisen minäni. - Joskus kun se jokin ei ole tullakseen, sitä saattaa tuntea itsensä suorastaan sairaaksi. Ja sitten kun se on siinä, se on kuin lääke. - Olen melko pitkäjänteinen luonteeltani, mutta aina silloin kun se jokin tulee, se on hyvin ekspressiivistä.

Kertokoon muut

Näin Veikko Takala, joka taiteilijana on kulkenut jo niin kattavan ja rikkaan tien, että hän ei sen kummempia esittelyjä tässä yhteydessä kaipaa. Hänet tunnetaan näillä leveysasteilla. Hänen töitään löytyy kokoelmista, niin täältä kuin ulkomailtakin. Hän on paininut taiteensa kanssa, niin rankasti että siitä syntynyt ura, jo tänä päivänä, hakee näiltä kulmilta vertaistaan. Ja Veikolla on vielä paljon annettavaa. Filosofi Takala kehittelee alati uusia tuulia, kun valokuvaaja Takalan kamera raksuttaa ja poimii yksityiskohtia taiteen valtamerestä.

--Risto Jalonen