Vainion pikkukirjanen toim. Jalonen

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Risto Jalonen: Pohjanmaan olemus lakeuden perinne - Katsaus Armas Vainion taiteeseen

Ulkoasunsuunnittelu, toimitus ja kannen tyylitelty henkilökuvä (piirros): Risto Jalonen

Kuvatut öljyvärimaalaukset Armas Vainio

Teksti: Sivut 22 ja 23 Armas Vainio muutoin Risto Jalonen. Sivuja 48

Kustantaja: Professori Armas Vainio 1990 Ei ISBN –luokitusta

Vaivalloinen kirjahanke

Tämä hopeakantinen liimasidottu pikku kirjanen näyttää hienolta ja arvokkaalta. Kannen musta onnistunut kohdehenkilöä kuvaava piirros on tyylikäs. Mutta kun kirjan avaa ja sitä selaamaan alkaa, niin paljastuu useita virheitä. Studiokuvaamisesta ovat vastanneet Juha Laaksonen ja Unto Heinonen ja näiltä osin kuvat kunnossa ovat, mutta loput on räpsitty suoralla salamalla, mikä ei tee oikeutta taiteelle. Jalosen Risto kertoo tämän johtuneen siitä, että kun kirjaa tehtiin, niin painoaikataulut olivat tiukat ja koko loppukuvaussessio oli sovittu hoidettavaksi Mainoskuvaamo Heinosella, mutta jostain syystä professori Vainio ei halunnutkaan loppuja kirjaan tulevia töitään siellä kuvauttaa ja perui viime tingassa koko homman. Tuumasi vain, että ’’Räpsitään itte’’ ja niin sitten ikävä kyllä räpsitty on ja tämä kyllä näkyy lopputuloksessa. Jalonen on jopa (piruuttaan) taittaessaan kirjaa tai ehkä risuttuneena professorin metkuihin käyttänyt eräällä aukeamalla tätä salaman vernissauksesta heijastunutta kiiltoa tehokeinona, joka on kyllä vähän sanattomaksi jättävä temppu. - Jos kirja olisi toteutunut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, niin oltaisiin saatu homma hoidettua niin kuin pitää, manailee Jalonen vieläkin asiaa muistellessaan ja jatkaa: - Noh. professori sai mitä tilas. Eihän siinä mikään auttanut. Myöhemmin sitten Armas Vainio ilmeisesti tosissaan tykästyi Jalosen kirjassa oleviin maalauksiin kohdentuviin ajatelmarunoihin. Kutsui kerran Riston kotiaan katsomaan ohjelmaa, jonka Siltalopin Esa oli tehnyt. Jalonen sitten hämmästyi, kun ohjelmassa Vainio hänen runoaan lausui, eikä missään kerrottu kenen tekstistä oli kysymys. Vainio oli kuulemma Jaloselle selittänyt, että ’’Oon noita sun kirjootuksia vähä lainannu ku jostaki niistä tykkään.’’ - Jaa-ha, kiva ku tykätään, kuittasi Jalonen, eikä ruvennut vanhemmalle mestarille copyrightluentoa pitämään. Painoi villasella ja naureskeli mielessään. Sitten myöhemmin Vainio keksi vielä lainata Jalosen esittelevää tekstiäkin ja painatti sitä Keski-Suomen taidegalleria Oy:n näyttelyluetteloon. Soitteli taas Jaloselle ja antoi hänelle oman kappaleenkin, eikä vihkossa tietenkään tekstin tekijää mainittu. Kysäisin tästäkin Ristolta: -Joo, Vainio oli Vainio. Ei se huomannu aina ajatella kaikkea loppuun, kun se asioitaan puuhas, mutta juttuun me tultiin, enkä mä viittinyt sitä turhista tentata. Suuttunuthan tuo olisi, eikä varmaan sitten edes alkuunkaan olisi ymmärtänyt, että mistä oikein on kysymys. Sen mielestä se riitti, kun se mun tekstin oli kelpuuttanut ja kyllähän ME tiedettiin kuka sen oli kirjoittanut. Ei se sen pitemmälle osannut tuollaisia juttuja funtsii. Joopa-joo, sellainen oli Armas.

- Jukka Mäki-Maunus