Värien ehdoilla

Vaasan Ikkuna 29.10.1990

Kolorismin pyörteissä painittaessa sävyjen abstrakti summa on sattumanvaraisuudessaan vaativa. Sinänsä huitaistun näköinen värikeitos on saattanut vaatia lukemattomia virityksiä valmistuessaan ellei sitten sisäisen näkemyksen syke ole ollut niin voimakas, että inspiraatio on muovannut valmiin intuitiivisen kuvarakenteen.

Näin ei suinkaan ole aina ja joskus taiteilu saattaa suorastaan lukkiutua. Silloin se jokin huutaa lääkettä hätäänsä. Tällöin vaanii paitsi turhautunut itsekriittisyys, niin myös ylityöstämisen vaara.

Mutta kyllä se siitä, sanoi eräskin vanhempi parta ja häntä on kuulemma siteerannut eräskin valtion päämies.

Kun se jokin kutittaa pinnan alla, täytyy malttaa mielensä. Se odottaa sisäistä yhteyttä, rakoa järjen loogisuudessa, hetken saranapuolella, aikakoneen vankina.

Mikä täyttymys, kun maalauksen saa kokonaiseksi, kun puuttuneen sävyn saa paikalleen sipaistuksi. Se on silkkaa terapiaa - heittelehtivää hengen ruokaa. Hengen palo hehkuttaa luovuuden lyhtyä. Tunteet veistelevät sisäistä sanomaa. Teoskokonaisuudet taltioivat väriyhteyksiä. Valo janoaa kuvakerrontaa. Räiskähtelevä harmonia kutoo koloristista usvaa - tuskaa - unelmaa. Tulkitut tunteet asettavat itsensä alttiiksi. Ne ovat maailman kuvia mielestä - muistoja mielen maailmasta, jossa soutavat värien sävelet.

Kuin kekäleet

Tunteiden roviolla
elävät värit
hetki humisee
palkeet puhaltavat
täyttymysten lähteeltä.

--Risto Jalonen