Strömmingsbodan majakka Merenkurkussa - 1994
DELFIN R.Y. kevätlehti 1994
STRÖMMINGSBODAN MAJAKKA MERENKURKUSSA
Strömmingsbodanin pikkuinen luotoryhmä sijaitsee keskellä aavaa merta eteläisessä Merenkurkussa noin 6-7 meripeninkulmaa Rönskärin tunnusmajakasta etelälounaaseen. Luotorylimän nimi viittaa silakkaan. Kalastajien tukikohtana se on palvellut siitä pitäen kun luodoilta kuiva jalansija on löytynyt.
Strömmingsbodan kuuluu Bergögaddin saariryhmään. Tämä saariryhmä satoineen ja kareineen on ollut merenkulkijoiden keskuudessa niin pelätty, että jo Ruotsinvallan aikana koko alueelle annettiin kammoksuttu nimi "Laivojen hauta". Sadat laivat ovat kohdanneet matkansa pään näillä vaarallisilla vesillä. Valtaosa haaksirikkoutuneista laivoista oli purjelaivoja, mutta joukkoon mahtuu myös höyry- ja moottorilaivoja. Viimeinen haaksirikko tapahtui syksyllä 1991, jolloin suuri teräsrakenteinen troolari CEILON tuhoutui Strömmingsbodan eteläpuolella.
Byrokratian päättömyys
Merenkulun vilkastuessa tuli tarpeelliseksi majakan pystyttäminen myös Bergögaddin seudulle - mutta minne? Syksyllä vuonna 1867 aloitettiin majakan perustustyöt. Paikaksi oli valittu Gåsbergin kallioluoto Bergögaddin länsipuolelta. Pian työt kumminkin keskeytyivät, sillä silloisen Suomen Luotsitirehtööri Boris Nordmanin mielestä majakan sijoituspaikka oli älytön. Majakka Gåsbergillä olisi ollut lähinnä vaaraksi merenkululle, sillä uloimmat luodot olivat niin etäällä siitä.
Aika kului. Vasta vuonna 1873 saatiin aikaan uusi päätös. Majakka sijoitetaankin Bergögaddiin kuuluvalle Gaddkallanille. Suunnitelmana oli rakentaa majakka, jonka valon kantama olisi ollut noin 20 meripeninkulmaa. Tästäkin oli luovuttava, sillä majakkatornin korkeudeksi olisi tullut 58 metriä. Näin mahtavaan laitokseen ei köyhällä maalla ollut varaa. Tehtiin kompromissi. Rakennetaan matalampi majakka, jonka lisäksi karikoiden eteläpuolelle asetetaan majakkalaiva. Laiva hankittiinkin. Asemapaikalleen se ankkuroitui vuonna 1879 STORKALLEGRUND-nimisenä, mutta majakan suhteen käytiin yhä neuvotteluja. Vuonna 1880 valittiin majakan paikaksi Strömmingsbådan luotoihin kuuluva Norra Kallan. Tämä myrskyjen piiskaama kahden kiviriuttan muodostama luotopari oli uloinna merellä noin 2 meripeninkulmaa Bergögaddista länteen. Päätös oli saatu, mutta nyt puuttui rahat. Vasta vuonna 1884 saatiin varat hankkeen toteuttamiseksi. Rahoja odoteltaessa oli alueella tapahtunut 25 haaksirikkoa, joista 14 laivaa tuhoutui. Keväällä vuonna 1885 alkoi majakan pystytys ja asuntojen rakentaminen Norra Kallanille. Työt edistyivät niin, että 22.10.1885 sytytettiin majakkaan valo. Tornin korkeus oli 13,5 metriä ja valon kantama 10 meripeninkulmaa. Strömmingsbådan majakka oli valmis.
Majakkaluodon elämää ja arkea
Norra Kallan sai ympärivuotiset asukkaansa. Väki koostui majakkamiehistä ja heidän perheistään. Saarelle kotiuduttiin nopeasti. Perustarpeet oli turvattu; polttopuille oli asialliset säilytystilat, samoin muonalle, jota varten oli rakennettu jyhkeä kivikellari, joka kesti pahimmatkin myrskyt. Juomavedestä muodostui ongelma. Vuonna 1885 kaivetussa kaivossa oli vesi huonoa ja ankara myrsky saattoi täyttää sen merivedellä. Vuonna 1888 hankittiinkin majakalle tynnyreitä ja terässäiliöitä sadeveden talteenottoa varten. Pahimpien myrskyjen ajaksi oli pingoitettava köysi majakan ja asuinrakennuksen väliin, josta saattoi pitää kiinni, jottei luodon yli vyöryvä meri olisi vienyt mennessään. Kotieläinten pitoon tai kasvitarhaukseen ei kallioisella luodolla ollut mahdollisuuksia vaan kaikki ruoka oli tuotava mantereelta. Merestä saatiin lisäsärvintä; kalaa ja talvella hylkeitä. Näistä saatiin hieman lisäansioitakin. Syksyllä laivaliikenteen päätyttyä majakka sammutettiin, mutta kelirikko oli jo vanginnut väen luodolle. Jäiden vahvistuttua saatettiin lähteä maihin asioimaan ja tervehtimään tuttavia, mutta kevään lähestyessä ja meren avauduttua oli majakka taas sytytettävä.
Luotolaisten elämä kulki omissa uomissaan. Vaihtelua arkeen toivat kalastajat, jotka kesäisin saapuivat perheineen silakanpyyntiin luodoille. Talvisin saattoi jokunen hylkeenpyytäjäkin poiketa luodolla, mutta muuten oma rauha säilyi.
Haaksirikkoja sattui edelleenkin. Vuoden 1912 syksyllä katosi raumalainen parkkilaiva HERMES miehistöineen jossakin Strömmingsbodan tuntumassa. Se oli kuin enne. Ajat tulisivat huononemaan myös luodolla. Luotsi ja majakkalaitoksen venäläistäminen oli käynnissä. Tilanne kärjistyi avoimeksi selkkaukseksi vuoden 1913 keväällä. Majakan valo ei syttynyt. Luotsit ja majakkamiehet olivat sanoutuneet joukolla irti viroistaan. Strömmingsbodalle komennettiin venäläisiä sotilaita huolehtimaan majakasta. Vakituinen väki pysyi poissa vastalauseena tsaarin venäläistämishanketta vastaan. Majakan säilynyt päiväkirja kertoo lakoonisesti koko purjehduskauden ajan: "Majakkahenkilökunta ei ole saapunut asemapaikalleen".
I maailmansodan mainingit eivät pahemmin luotoa keinuttaneet. Ei myöskään Suomen vapaussota. II maailmansodan pauhu sitävastoin ylsi jo Strömmingsbodanillekin. Syksyllä 1942 pieni saksalainen kuljetusalus ANNA V oli pitkin rannikkoa matkalla etelään. Ollessaan ohittamassa Strömmingsbodaa suunnattiin sitä kohti tykkituli pimeältä mereltä. ANNA V syttyi tuleen. Länsituuli kuljetti sitä Bergögaddia kohti. Tulipalon kajossa majakan väki näki ANNA V:tä tulittavan venäläisen sukellusveneen. Alus upposi miehistöineen. Sukellusvene katosi pimeälle merelle, Bergögaddilla säilynyt ANNA V:n hylky kertoo sodan murhenäytelmästä.
Kehityksen rattaissa
Majakan lyhty oli pariisilaisen Borbier & Fenestren valmistama kiinteää punaista valoa näyttävä laite. Valonlähteenä oli nelisydäminen öljylamppu. Vuonna 1903 majakkalyhdyn sisustus uusittiin. Öljylamppu korvattiin af Forsehlesin "petromaxsilla", jolloin lyhdyn valoteho parani huomattavasti. Vuonna 1923 majakkaan asennettiin acetyleeni-kaasuvalo. Samalla majakan kiinteä valo muutettiin vilkkuvaloksi; 3 väläystä joka 20 sekunti. Uudistuksen myötä menetettiin yksi majakanvartijan virka.
Sodan jälkeen rakennettiin luodolle uusi asuinrakennus. Betonisessa alakerroksessa olivat vesisäiliöt, pesutupa, sauna ja tarvittavat varastotilat. Yläkerroksessa oli henkilökunnan asunnot.
Vuonna 1948 luodolle siirrettiin Norrskärin majakalta sumumerkinantoasema koneineen. Näitä varten rakennettiin erillinen konehuonerakennus hirrestä. Itse rakennukseen asennettiin kaksi kuulamoottorien vetämää kompressoria, joilla saatiin paineilmaa. Rakennuksen ullakolle sijoitettiin sumutorvi, johon paineilma johdettiin. Sumussa torvella annettiin kolme pitkää törähdystä noin minuutin välein. Kerrotaan Strömmingsbodan mylvinnän kuuluneen aina Bergön kylään asti.
Vuonna 1963 majakaa automatisoitiin. Ihmisiä ei enää tarvittu; väki sai lähteä luodolta. Pihapolku nurmettui, rakennusten rappio alkoi. Osa tiloista vuokrattiin kalastajille, jotka kesäisin pyysivät siikaa ja lohta Strömmingsbodan vesistä. Se hellä huolenpito, jolla rakennuksia ja pihapiiriä oli hoidettu, oli poissa.
Ajan hampaissa
Väen jätettyä Strömmingsbodan alkoivat luonnon ankarat jäljet pian näkyä. Venehaminat hajosivat, jossakin irtosi katolta tiili, jostakin tuuli irrotti savupiipun juuripellin. Räystäskourut kasvoivat täyteen sammalta. Sadevesisäiliöt jäätyivät rikki. Tuulen mukana lentävä jää tai linnut rikkoivat ikkunoita, kosteus teki tuhojaan. Oli kuin luoto olisi unohdettu. Siellä ei usein nähty kävijää, puuttuihan sieltä satama. Itse nousin maihin Strömmingsbodanille ensimmäisen kerran kesällä 1975. Näky oli lohduton. Talot olivat sään harmaannuttamia, ikkunoita oli rikki. Erilaista rojua ja hylkytavaraa lojui pitkin rantoja. Konehuoneen ovet ja ikkunat retkottivat avoimina. Sisällä rakennuksessa oli sanoin kuvaamaton kaaos, kaapit ja laatikot pengottu ja tavarat lojuivat pitkin lattiaa. Aikani ihmeteltyäni katsoin koneita, jotka olivat ihmeen hyvin säilyneet. Ne oli suojarasvatu silloin, kun väki majakalta lähti. Lähtiessäni luodolta ajattelin, että jotakin täytyisi tehdä, jotta luodon rakennukset, majakka, miljöö, tämä kokonaisuus säilyisi tuleville polville.
Käänne parempaan
Vuodet kuluivat. Strömmingsbodan tila askarrutti. Vuonna 1981 perustimme Vaasan Merihistorian yhdistyksen, jonka päämääräksi tuli Vaasan alueen merellisen menneisyyden taltiointi ja säilyttäminen. Yhdeksi kiireelliseksi kohteeksi valitsimmekin Strömmingsbodan sumumerkinantoaseman. 4.6.1983 laadimme anomuksen Merenkulkuhallitukselle, joka aseman omisti. Esitimme ko. yksikön omistuksen siirtämistä yhdistyksellemme. Asia lähti yllättävän nopeasti liikkeelle. Jo 13.6.1983 saimme Merenkulkuhallitukselta myönteisen vastauksen. Sumumerkinantoasema laitteineen lahjoitettiin yhdistyksellemme. Tarkoituksenamme oli koko aseman siirtäminen Palosaaren salmeen Merimuseon alueelle. Muodostui uusi ongelma - Strömmingsbodalla ei ollut satamaa - siirtohanke viivästyi. Vuonna 1987 rakensi valtio luodolle kunnon sataman ja aallonmurtajan, mutta siirtohankkeeseen ei päästy. Onneksi, sillä yllättäen Merenkulkuhallitus myi luodon muut rakennukset Maalahden kunnalle, joka luovutti rakennuksista tiloja kuntalaisten yhdistysten ja yksityisten käyttöön. Syntyi ajatus koko majakkaluodon miljöön säilyttämiseksi ja kunnostamiseksi. Lähdimme ilomielin mukaan tähän hankkeeseen. 11.3.1992 Bergön manttaalikunta vahvisti kirjallisesti Sumumerkinantoaseman paikan ja oikeuden kuulua tähän harvinaislaatuiseen miljöökokonaisuuteen, joka ihmeen kautta on säilynyt lähes muuttumattomana Strömmingsbodan majakkaluodolla.
Kunnostustöihin
Bergön manttaalikunnan ehtona oli Sumumerkinantoaseman kunnostaminen ja maalaaminen miljööseen sopivaksi. Keväällä vuonna 1992 saimme Vaasan lääninhallitukselta apurahan kunnostustöissä tarvittavien materiaalien hankintaan.
Vielä kerran jouduimme siirtämään töiden aloitusta. Vuoden syksy oli tuulinen ja satoi, talkoista oli luovuttava.
Viimeinkin syyskesällä 1993 pääsimme liikkeelle. Hankittu materiaali lastattiin urheilusukellusseua DELFIN r.y:n omistaman tukialus STELLAn kannelle. Suunnaksi otettiin Strömmingsbodan. Perille saavuttiin varhain lauantaiaamulla. Sää oli kaunis ja työhaluja olisi ollut muillekin jakaa. Ilta kahdeksalta saimme jo ihailla kättemme töitä. Räystäslaudoitukset oli uusittu, samoin ikkuna- ja ovipielet. Jäähdytystornin ulkolaudoitus oli hyvällä alulla. Puolet rakennuksesta oli maalattu. Oli mukava ilta, syötiin ja saunottiin STELLAn mainiossa saunassa. Uimamatkakaan ei ollut pitkä; ovesta kannelle, siitä yli reelingin.
Sunnuntai-aamu alkoi varhain. Työn touhussa oltiin jo kuuden maissa aamulla. Illalla neljän maissa oli urakka tehty. Puutyöt olivat valmiit, maalaus jäi vähän kesken maalin loputtua. Toisella talkoomatkalla maalattiin talo valmiiksi. Räystäskourut, syöksytorvet ym. vesikaton peltiosat varastoitiin aseman sisään. Ikkunat ja oviaukot peitettiin fanerilevyillä. Talvi saa tulla.
Tulevana kesänä saatamme oman osamme valmiiksi miljöön kunnostuksessa.
Parhaat kiitokseni mukana olleille. Elämä majakkaluodolla elpyy.
Unto Lintala