Reima Luukkanen - Leif ja Korsholmanpuistikko 15

Reima Luukkanen 26. 11. 2010

Korsholmanpuistikko 15 kellari

Tämä pohjautuu pitkälti 1990-luvun alkupuolella pöytälaatikkoon tekemääni sormiharjoittelemaan. Kokeilin josko Jallinojan määrittelyjen pohjalta voisi tehdä jostain boheemiyhteisöstä tutkielman. Harjoitustyöksi valitsin kellarikämpän

Yleistä talosta ja kämpästä

Korsholmanpuistikko 15 oli kaksikerroksinen ruskea puutalo. Talo purettiin joskus 70 - 80 lukujen vaihteessa ja tontilla on nyt kolmikerroksinen kerrostalo.

Kellarikämppä oli kooltta alle kaksikymmentä neliötä. Vettä ei tullut eikä mennyt. Ainut lämmönlähde oli puuhella nurkassa. Kovilla pakkasilla siinä piti pitää tulta lähes koko ajan, sillä nurkista veti. Kämpän ainoasta ikkunasta avautui näkymä pihamaalle, jota hallitsi harmaa ulkorakennus. Siinä oli liiteri ja varastotiloja. Kämpälläkin oli oma liiteritila. Puita saimme purkujätteistä naapurintontilta.

Olimme kämpässä alivuokralaisia. Vuokraisäntä oli seinän takana asunut valokuvaaja Heikki Seppälä.

Minä, Leif Färding ja Hannu Koivisto vuokrasimme kämpän muistaakseni syksyllä 1967 muutaman kympin kuukausi vuokralla. Olimme kämpässä kevääseen 1968 saakka.

Leifin puheiden mukaan kämpästä piti tulla jonkinlainen kulttuuristen keskustelujen soppi, jossa tehtäisiin myös kirjallisia töitä. Ainakin viimemainitut jäivät vähiin. Kämpässtä tuli enemmän viikonloppujen ryyppykämppä. Mutta paljonhan siellä keskusteltiinkin, luettiin ja tehtiin jotain.

Sana oli myös kiertänyt. Kämppä veti puoleensa samanhenkistä väkeä Vaasan lisäksi Kristiina, Tamperetta ja Helsinkä myöten. Tuttavapiirissä puhuttiin ”niitten ryyppykämpästä, huumekämpästä, boheemikämpästä”.

Boheemiyhteisö ja kellarikämppä

Miten paljon tuota kämpässsä irrallista elämää viettää kodista itsenäistymishyppyä pyrkimään tekevää nuorten joukkoa voi pitää boheemiyhteisenä tai sen junioriversiona?

Sosiologi Riitta Jallinojan teoksen ”Moderni elämä” (1991 SKS) sisältää runsaat parikymmentä sivua Pariisin vasemman rannan ja Montmarten sekä New Yorkin GreenWitch Villagen ja Lontoon Chelsean boheemiyhteisöjen erittelyä. Jallinojan erittelyssä on poimitettavissa muutamia yleistyksiä jotka tuntuvat tutuilta

Jallinoja määrittelee boheemisuuden romantiikan sosiaaliseksi muodoksi. Se on romanttisessa liikkeessä esitettyjen ideoiden soveltamista käytäntöön. Boheemit ovat yhteisössä halunneet toteuttaa sitä elämänmuotoa, josta intellektuellit kirjoittavat romaaneja runoja, esseitä ja pamfletteja.

Niin mekin. Luimme Keroachia, Ginsbergiä ja Murgeria. Tavaksi tuli koulujen lomien aikaan lähteä umpimähkäisiin reissuihin. Lähdettiin tien päälle liftaamaan rahattomina ja saatettiin olla poissa päiväkausia. Hannu ja Lefa häipyivät tällä tavalla kesäksi Tukholmaan ja elivät siellä purkutaloissa ja sekalaisissa seurakunnissa.

Jallaojan mukaan boheemit tavoittelivat vapautta ja näkivät työn ehtoihin taipuvan työetiikan vapauden perimmäisenä esteenä. Tuosta etiikasta tuli kiivas vastustamisen kohde.

Kun kellarikämpässä me kolme pohdittiin mitää meistä isona tulee, säännöllinen palkkatyö oli vaihtoehtoina hännillä. Leif halusi kirjailijaksi tai runoilijaksi, Hannu free toimittajaksi tai tutkijaksi ja minä free- toimittajaksi.

Jallinoja sanoo boheemien liittäneen yhteen työn ja seuraelämän. Tämä yhteenliittymä oli vapauden valtakunta, jossa Jallinoja näkee koko boheemielämän perustan.

Saman ajatuksen saattoi kuulla idullaan Lefan puheista kirjoittamispaikkana sekä seurustelu- ja asuinpaikkana. Lefa taisi kirjoitella kämpässä runoja, minä kirjoitin jonkun jutun Pohjanmaan Kansaan. Hannu tuskin mitään.

Jallinojan teoksen lähdeluetteloon ei sisälly Ernst Hemingwayn artikkelikokoelma ”Täyttä elämää (1968) Siinä amerikkalaisboheemien niin sanottu työnteko 1920 luvun Pariisissa pannaan pieniin pinoihin, Hemingway nimesi Yhdysvalloista Pariisiin tulleet boheemit ”tyhjäntoimittajajiksi”, jotka kuluttavat kaiken energian, minkä taiteilija käyttää luovaan työhönn, puhumiseen siitä mitä he aikovat tehdä.

Jos tämäkin kuuluu boheemin tunnusmerkkeihin, niin se sopii kellarikämpän väkeen.

Boheemien seuraelämä muodostui ystävistä nautintoaineista ja keskusteluista, jotka pyörivät yhteisen intohimon, taiteen ympärillä. Kellearikämpällä tuli juotua halpa punaviiniä niin paljon etten ainakaan 10 vuoteen pystynyt viiniä juomaan. Kirjallisuudesta ja taiteesta ja kulttuurista tiedot karttuivat aikalailla.

Boheemeille elämisen arvoisen elämän peruspilarit muodostivat Jallinojan mukaan elämykset. Kämpän keskeiseen sanavarastoon kuului sana fiilis. Oli niin hyviä ja huonoja fiiliksiä. Kerrottiin mistä asioista, kirjoista, paikoista, tauluista, juomista tai muusta sellaisesta sai hyviä fiiliksiä. Olimme fiilisten metsästäjiä.

Boheenit olivat matkailijoita ja he löysivät mystiikan matkoillaan. Itämaiset uskonnot tuottivat heille outoudellaan elämyksiä ja niistä tuli siksi suosittuja.

Muistan kämpän pöydältä pienen buddhan patsaan ja sen vierestä kynttilänjalan. Lisäksi muistan itämaisittain kirjailun myssyn. Lefalle ne kaikki olivat näyttöarvoisia taikakaluja. Hän tapasi istua niiden äreen, etenkin silloin kun kämppään tuli ennestään tuntemattomia tyttöjä. Tytöt katselivat ihmeissäään ja kunnioittavasti Lefan mutinoita ja kumarteluja.

Muistan että kerran Hannu kysy kuuluvasti:

-Arvatkaa mitä se tekisi jos täällä ei olisi muita kuin minä ja Reima?

-No, mitä ihmeteltiin.

-Ei mitään, kuului Hannun vastaus.

Nuoruusvuodet

Nuoruusvuosina Lefan kiinnostus mystiikaan oli pinnallista. Häntä ihastutttivat sellaiseet erikoisuudet erikoisuudet kuin pylväspyhimyksenä tunnettu intialainen mies. Mies nimitettiin pyhimykseksi sen jälkeen kun hän oli kolmekymmentä vuotta istunut pylvään päässä.

Myöhemmin Lefan kiinnostus syveni ja hän oli kääntämässä englanninkielisestä laitoksesta teosta nimeltä ”Itämaista viisautta”. Teos mainitaan Lefan bibliografiassa.

Jallinoja pitää boheemiuden näkyvänä piirteenä taipumusta hakeutua yhteyteen toisten boheemien kanssa. Kämpästä oli siis sana levinnyt. Siellä kävi vaasalaisia taidekermonenlaisia ja monenlaisia taivaanrannan maalareita ja kävijöitä oli ihan Etelä-Suomea myöten.

Muistan kaksi nuorta miestä,jotka tulivat muutamina viikonloppuina Kristiinankaupungista bussilla ja yöpyivät kämpässä. He olivat kulttuuri henkisiä nuoria, eivätkä paljon puhuneet, mutta kuuntelivat mielellään muiden juttuja.

Boheemien yhdenmukaisuus perustui Jallinojan mukaan niin Pariisissa, Lontoossa kuin New Yorkissa siihen, että he hahmottavat suhtautumis- ja elämäntapansa suoraan porvarillisen elämänmuodon kritiikin pohjalta.

Kämpässä inhottiin kaikkea porvavallisuutta ja erikseen syvästi pikkuporvarallisuutta. Karsastimmae sovinnaisuutta, tapoja, normeja. Tämä kaikki tosin sillä varauksella, että meitä oli kaksi koulupoika ja yksi opiskelija. Me koulupojat asuminen vanhempien luona ja viikonloput kämpässä. Nuo viikonloput ja muut vapaa ajan olimme boheemeja. Hannu opiskeli Tampereella ja tuli viikonloppuboheemiksi Vaasaan.

Meillä ei ollut mitään porvarillisen elämän etuja vastaan, kun niitä tarvittiin. Ei esimerkiksi mitään sitä vastaan, että jos ei ollut rahaa käydä läheisellä grillillä syömässä, saattoi mennä vähän matkan päähän kotiin syömään äidin laittaminen lihapullia. Jallinoja liittä boheemisuuden tiettyyn elämänvaiheeseen. Tästä vapautta korostavasta elämänvaiheesta on useimmille boheemille tullut väliaikainen. He ovat palanneaet bohemiasta siihen porvarilliseen maailman, josta ovat kerran lähteneet. Jotkut taas ovat säilyttäneet boheemisen elämänmuodon, mutt eivät ole enää viihtyneet boheemiyhteisössä. He ovat eristäytyneet.

Hannu ja minä palasimme takaisin. Lefa yritti paluuta, mutta siitä ei tullut mitään. Hän teki kompromissin, säilytti entisen elämänmuotonsa ja eristäytyi.

Jos boheemisuuuteen kuuluu sekin, että kaipaa noita entisiä aikoja, niin minun muistohini kellarikämpästä sopii Jallinojan poimima voima sitaatti vanhalta chelsean boheemilta:

”Nautinnollisen seurustelun pohja on ystävien seura, ystävien jotka ovat yhtä iloisia kuin sinä itsekin, kodikas huone, takka, jossa on tuli, jatkuva keskustelu runoudesta, kirjallisuudesta kuvista ja se kuulostaa korvissa suloiselta. Niille, jotka ovat jo poissa, osoitan muiston nuoruuden iloista, vanhasta hyvästä työtoveruudesta, joka teki noista iloista niin sydämelliset riemukkaita.

Jos joku löytää edelläolevan perustella kellarikämpästä vaikka heiveröisen yhteyden boheemiyhteisöön, niin ihan kiva.

Kellarikämppä nuoruuden yliopistona

Boheemiyhteisöä enemmän ajattelimme kellarikämppä omana paikkana. Me kun ei oltu valtaosaa. Tunsimme viihtymättömyyttä ja vierautta niissä paikoissa joissa kaupungin nuoret oleskeliväat. Piti sen takia saada oma paikka. Meidän kolmen lisäksi kämpän perusjoukkoon kuuluivat Jouni Viitanen ja Ilmari Valkama.

Kellarikämppä oli nyytttikestipaikka silläkin tavalla, että omien viinipullojen lisäksi jokaisella oli muutakin tuotavaa. Muistan meidän kolmaen tutustuttaneen toisemme ainakin omiin mielikirjailijoihimme ja mielimusiikkiin. Minä toin Hemingwayn ja Faulknerin, Lefa Ginsbergin ja muut beat-kirjailijat ja Hannu ainakin Herman Hessen.

Hemingeway tunnettiin, eivätkä hänestä muut pitäneet. Pari vuotta aiemmin oli ilmestynyt suomeksi Faulknerin pääteos Ääni ja vimma. Sen tajunnanvirtatekniikka kiinnoosti.

Suomi on kirjallisilta mieltymyksiltään lavean epiiiman maa. Minä ja Hannu pidimme Väinö Linnan Pohjantähteä yhtenä Suomen kirjallisuuden merkkiteoksena. Lefaan ei kolahtanut. Muistan Lefan sanoneeen perusteluksi: ”Johtuu kokemus- ja näkemysmaailman erilaisuudesta.”

Hän luki mieluummin modernia lyriikka. Pentti Saarikoski oli kova sana, samaten Walt Whitman, Baudelaire sekä amerikkalaisen beat-lyriikan pahat pojat Gregory Corso ja Lawrce Ferlinghetti.

Kämpässä kuuneltiin rockia, folkia, bluesia ja oralllaan olevaa vasemmistolaista vaihtoehtomusiikkia. Levykokoelmaan kuului mm. sellainean nykypäivän harvinaisuus kuin Kaj Chydeniuksen Lauluja, Vuonna 1967 tLP on Love Records-kustantamon ensimmäinen levy.

Leif ja Hannu olivat tuoneet Tukholmasta nipun älppäreitä, joita ei Vaasasta saanut. Nippu sisälsi ainakin Pete Seegeriä, Vanilla Vudgea ja The Zodiackia. Kämpän soitetuimpiin älppäreihin kuului myöhemmin ilmestynhyt beatleseiden ”Saint Pepper”.

Muutamat kuukaudet kellarikämpässä antoivat aika annoksen tietoa kirjallisuudesta, musiikista ja yhteiskunnasta.

Iäksi mieleen jääneisiin mielikuviin kuuluvat talvi-iltojen istumiset puuhellan äärellä ja pitkät keskustelut impressiomista kuvaytaiteesta, modernista lyriikasta Baudelairesta ja Verlainesta ja Lefan lausumat pätkät Verlainen juuri suomaennetusta teoksesta.

Jossakin vaiheessa käperryin makuupussiin kuuntelemaan tulen huminaa hormisssa ja pakkasen paukkumista nurkissa. Silloin kämppä tuntui kodiltakin.

Kämpän kuukaudet opettivat kriittiseen ajatteluun, suvaitsevaisuuteen ja antoivat tietoja erilaisista kulttuureista. Kämpän aika antoi minulle sellaisen henkisen varustuksen, josta jotain kannan yhä mukanani.

'Kajas Leifin puheiden mukaan kämpästä piti tulla jonkinlainen kulttiuuristen keskustelujen soppi, jossa tehtäisiin myös kirjallisia töitä. Leif valmisti tai valmistutti jopa leimasimen, joka oli ovaalinmuoatoainen ja sen keskustassa oli sana ”Kajas”.

Reima Luukkanen