Reheviä räiskeitä
Kansan Ääni 22.7.1988
Kauppakulttuurin kuvaaja Erkki Alakoski on saanut jo paljon aikaan taiteellaan. Hän on noita nuoremmanpolven öljyvärimaalareita. Taiteilijaksi ajatellen hyvinkin nuori. Tuollainen kolmenkymmenen ikähän ei taiteilijalle vielä ole ikä eikä mikään ja Erkki on alta sen. Lahjakkuus ei kuitenkaan vuosia katso ja Alakoski on erittäin lahjakas.
Pikkuhiljaa
Länsirannikkoryhmän rytinät ovat tietenkin jättäneet jälkensä myös E. Alakosken töihin. Onhan hän kiinteä osa ryhmää, aktiivijäsen. Joukkue elää nyt hiljaiseloa, mutta ehkä jotain on kehitteillä? Itse Alakoskikin on viimeaikoina pitänyt jarruja päällä maalaamisessaan. Töitä on valmistunut hyvin harvakseltaan. Vaasahotellin kokkaamiset vievät osaltaan paljon maalarin aikaa. Niinkuin monen muunkin nuoren taiteilijan on Erkinkin töitä tehtävä kustantaakseen taiteensa.
Siitä vaan
Alakoski on äärettömän ekspressiivinen maalari. Mitä kuvastaa hyvin jo sekin, kun hänen töitään ripustetaan näyttelyihin ne ovat yleensä märkiä. Vasta valmistuneita, ehkä edellisiltana tai yönä. Tuo öljyvärihän ei ole se kaikista nopein kuivumaan, vaikka ohennusaineita käytettäisiinkin. Se ottaa oman aikansa. Täytyy todetakin, että Erkillä nuo näyttelytyöt ovat todella tuoretta tavaraa.
Asetelma
Luonteeltaan Alakoski onkin sitten maalaamiensa vastakohta. Rauhallinen, harkitseva, voisi jopa sanoa että varovainen. Huumorintajussa sitten kyllä löytyy ja se näkyy myös maalauksissa.
- Olenhan minä joskus tehnyt lino- ja akvarellitöitäkin, mutta kyllä öljy on minun värini. - Taiteen tekemisessä ei ole mitään ihmeellistä. Täytyy vain tietää ja olla varma, kuinka kuvaa sen minkä kuvaa. - Toisille kuvantekeminen on pelkästään ammatti. Toisille se taas on luontaista kaiken muun ohella. - Ihanne on tietysti taide luontaisammattina. - Pyrin henkilönä siihen etten tekisi tekemisistäni turhan suurta numeroa. - On turha väittää, että suuret taiteilijat olisivat olleet rahattomia pummeja. Kyllähän niillä, lähes järjestään, on ollut tuota varallisuutta, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. - Ja tänä päivänä tuota rahaa vaaditaan aina vain enemmän, että jotain saadaan todella tapahtumaan. - Mitä poikkitaiteellisempaa tehdään, sitä enemmän pääomaa siihen vaaditaan. - On turha kuvitella, että tosissaan taiteeseensa paneutuva nuori tai aloitteleva maalari, saisi tarpeeksi aikaan tai tulisi toimeen pelkästään luovalla työllään.
Panttilainaa
- Kuvataidekenttään pitäisi saada enemmän kokeellisuutta mukaan. Tässä mielessä myös elokuvakeinot kiinnostaisi selvittää. - Kun vain jostain rahaa siunautuisi, niin eiköhän kokeilijoita Vaasan seudullakin piisaisi. - Paljon saataisiin aikaiseksi, kun voimavarat ja ideat laitettaisiin samaan kasaan. Henkilökohtaiset ristiriidat täytyisi uhohtaa ja yhteistyö kuvataiteilijoiden ja kaupungin kanssa olisi pakko saada edes jossain määrin kuntoon.
Kultuurin arvot ovat arvaamattomia ja niistä aina tingitään, jos muuten tekee tiukkaa. Näinhän se on.
--Risto Jalonen