Pohjalaisia Järviluomasta
28.10.2006 Suomi24
Järviluoman "Pohjalaiset"
Kirjailija ja lehtimies Artturi Järviluoma, entinen Jernström, syntyi 1879 Alavudella ja kuoli 1942. Muutti Vaasasta takaisin Alavudelle v. 1900 jossa teki varsinaisen elämäntyönsä. Alavudella hänet muistetaan soittokunnan pitkäaikaisena johtajana ja nuorisoseuran esimiehenä.Ollessaan soittokunnan johtajana hän saavutti lukuisia tunnustuksia joista merkittävin tunnustus oli; suomen parhain soittokunta.
Hän oli kaikinpuolin aikansa mallikansalainen, mutta orastava nuoruus aiheutti hänellekin tepposet ja sai rangaistuksena opiskellessan lyseossa useita päiviä karenssia oluen juonnista ja keväällä tuli vielä ehdot venäjänkielestä. Saman koulun oppilaana oli kuuluisa vaasalainen vääpeli Matti Kuulan poika Toivo jolle isän piti luokan edessä antaa raippoja kun poika oli syyllistynyt näpistykseen. Joku on huokaissut, että pojat on poikia, mutta ei siinä elämässä sitten kuinkaan käynyt. Pojat varttuivat, piirsivät nimensä Suomen sinivalkoiseen kulttuurihistoriaan lähtemättömästi. Vuonna 1923 filmattiin ensimmäisen kerran Aleksis Kiven "Nummisuutarit" jonka elokuva käsikirjoituksen teki Artturi Järviluoman ja myöhemmin käsikirjoitti Minna Canthin "Roinilan talossa".
Mutta mistä Järviluoma tunnetaan erityisesti? Se oli "Pohjalaiset" näytelmä jonka myöhemmin sävelsi oopperaksi professori Leevi Madetoja. Pohjalaiset on ollut aina menestys niin näytelmänä kuin oopperana . Oopperana se pyöri useita vuosia Ilmajoen muussikkijuhlilla ja on yksi harvoista oopperoista jota on esitetty myös maamme rajojen ulkopuolella mm. New Yorkin Metropolitanilla. Monet oopperamme megatähdet pitävät tulevaisuudessakin Pohjalaiset ohjemistossaan. Pohjalaiset oli Leevi Madetojan merkittävimpiä suurtöitä.
Jos Jorma Ollila kävi lyhyen ajan täällä koulua, niin oli toki muitakin Artturi Järviluoman lisäksi jotka saivat täällä sivistyksen alkeet ja toispaikkakuntalaisina tekivät itsensä tunnetuksi. Heitä olivat kuorolaulun isä Heikki Klemetti, Toivo Kuula ja Eero Nelimarkka.
- Pentti Suksi