Pentti Suksi R.Jalosen ja H.Hemmingin kirjasta

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

KAKSI ÄÄNTÄ POHJANMAALTA

Risto Jalosen kirjojen tuotantokyky on valtaisa. Julkaistuna n. 60 teosta ja jos vauhti jatkuu kirja kuukaudessa niin ensi vuonna Artturi Leinonen, joka on kirjojen kuningas Vaasassa, tulee ohitetuksi.

Tämä kirja on kooltaan poikkeuksellinen ja herättää jo kansillaan kiinnostusta, että mitä nyt?

Kirjan toimituksellisen työn on tehnyt Risto Jalonen tyylilleen uskollisesti. Jalonen on tottunut kirjantekijä, mutta jotain sittenkin jää kaipaamaan. On ehdottomasti tunnustettava Jalosen monipuolisuus ja taitavuus. Mutta tässä kirjassa mielestäni olisi pitänyt hieman tarkemmin tehdä teoksen toimituksellinen osuus siten, että teoksen eri osiot sointuu paremmin toisiinsa. Tässä tulee vähän elokuvamaisia siirtoja aiheesta toiseen ja on vaarana se, että lukija tipahtaa kärryiltä tai jää kysymään kirjan tarkoitusta. Kirja on nyt painettu, eikä sitä voi toiseksi muuttaa. Minä tarkoitan tällä sitä, että jos on kaksi ääntä Pohjamaalta, lakian kummaltakin syrjältä, niin olisi pitänyt tuoda nämä äänet selkeämmin esille. Kesken kaiken tulee kirja-arvosteluja ja sen tarkoitusta jää hieman peräämään.

Hemminki ja Jalonen ovat kumpikin tunnettuja ja arvostettuja taiteilijoita paikkakunnallaan. Jäin kaipaamaan kirjasta kummankin taiteilijaesittelyä, ketä he ovat? Tiedän molemmat ja arvostan kummankin tekemää työtä.

Lähtisin siitä, että Heikki Hemminki on tunnetumpi taiteensa alalla laajasta kirjallisesta tuotannostaan. Heikki Hemminkiä on helppo lukea, koska hän puhuu "meirän kielellä" ja on niitä harvoja pesunkestäviä "pohojalaasia" jotka ei häpeä syntyperäänsä missään mutkassa. Tästä pohjalaisuudesta ja sen tunnetuksi tekemisessä on ehdottomasti näyttävin akateemikko Jorma Panula ja pohjalaisuudessa ei ole kovinkaan pieniluku; Heikki Hemminki. Hän uskaltanut myös olla isän ja äireenpoika. Hemmingin runoudessa tulee se tuttu pohjalainen poljento:

Maa eli meissä/ ruoho/ ja multa/ siemen vain loppui/
auringon säteet/ enää / ei tulla/ enää/  ei mennä/ ¨
kylväjä lähti/ viikate jäi

Tässä on filosofista sanomaa, se tuo muistoja, se on tulemista menneestä tähän päivään ja huomiseen. Maaseudun nuoret kysyvät, että mikä tuo on; kun näytetään viikatetta. Hemminki tekee huiman matkan ajallisesti. Mutta jää myös miettimään tulevia asioita. Hemminki on arjen taiteilija ja siinä mestari. Historian henkien kanssa on hyvä keskustella. Hemminki ei pannut runoihinsa viimeistä käyttöpäivää. Väinämöinen laulaa kauas tulevaisuuteen kuten kuuluukin.

Vanhempi mestari on kirjaan laulunsa laittanut ja antaa tilaa myös nuoremmalle laulajalle.

Risto Jalonen osaa myös panna parastaan. Jalonen on Hemminkiä lyyrisempi luonnon ja hetken kuvauksessa.

Jalonen elää aikaansa ja pohtii näitä tämän ajan kysymyksiä eikä siirrä tuleviin asioihin. Jalonen osaa lyhyissa tankatyyppisissä runoissa sanojen merkityksen pelkistää ja siinä hän onnistuu erinomaisesti. Joillakin runoilla voi jopa herkutella:

Puita puhtaaksi/ riisuva tuuli/ yhdessä myräkässä/ 
ripotteli lehtien /  kultasadetta/ koko korttelin täyteen/ 
samaan aikaan minä/ tyhjensin parvekkeella tuhkakupin

Tässä ilmenee Jalosen elämäntyyli jota sivullisen on vaikea aina ymmärtää. Siirtyä hetkestä toiseen. Ja tässä moni putoaa "kyytiltä" ja tekee nopeita arvioita. Ajatus on vapaa. Tarkkailija seuraa sivusta ja sekottaa ovelasti kuvioita.

Tämä tulee Jalosen lyriikassa esiin tietoisesti tai tiedostamattomasti.

Se mikä on Hemmingissä ja Jalosessa parasta ja yhteistä, kumpikin osaa omalla tavallaan ärsyttää tavallista ihmistä. Ajattelu on liian raskasta, helpompaa on mennä kyydillä.

Kun pohtii kirjan merkitystä, niin siinä on paljon aineksia mittiä tässä ajassa. Hemminki on kurikkalaanen unilukkari ja napauttaa tuimasti miettimään omaa untaan.Elämmekö unessa? Mietin vain sitä, että kummallakin on pöytälaatikoissaan vielä parempaa runoutta. Taitaisi tulla melko paksu kirja - olettaisin!

- Pentti Suksi