Luontokuvia Koivulahdessa

Vaasapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pohjalainen 1.12.1995


Jo oppikouluvuosista asti on Västerhankmossa asuva vaasalaiskuvaaja Ari Valkola vaeltanut luonnossa taltioiden tapahtumia. Viimeisen viidentoista vuoden aikana työ on käynyt yhä kokonaisvaltaisemmaksi, niistä hyvänä näytteenä kaksi Yleisradiolle kuvattua filmiä. ensimmäinen kalakämppäpätkä yhteistoiminnassa Rauno Kaikkosen kanssa, toinen kevätkertomus kirjailija-kuvaaja Eero Murtomäen avustamana, ja sitä tulevaa kolmatta varten materiaalia on jo purkissa. Vuosien varrella kaikista rakkain aihe lienee merikotka, mutta myös kurki ja huuhkaja ovat näytelleet merkittävää roolia. Nämä kolme kuvauskohdetta muodostavatkin Koivulahden säästöpankin näyttelyn linnuston. Kuvat ovat asiallisissa kehyksissä ja säntillinen ripustus tukee kuvakerrontaa. kallion laelta päälle käyvä huuhkaja puolustaa reviiriään, siitä on leikki kaukana. Maastoutuneet poikaset vilkuilevat pöllömäisesti. Varikset saattelevat kotkaherraa loitommalle. kotkanpoika kurkistelee pesän oksistosta ja uumoilee, joko siivet kantaisivat. Kurjen kevätjoiku heilauttaa jalkaa. vanhemmalla kurkiparilla on selviä erimielisyyksiä suunnan määrittämisessä. Ellipsiksi rajatussa vanhan kotkan profiilissa on luonnetta kerrakseen. Maisemapuolta edustavassa puun silhuetissa laskeva aurinko leikkaa kultaisesti. Koko 12 kuvan mustavalkoinen kooste on aseteltu näyttäviin ikkunoihin ja kun valaistus on kohdallaan, iltasellakin voi käydä tutustumassa.

--Risto Jalonen