Joutsenlaulu

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kustannusliike Runogallerian ja Mira ry:n kulttuurijuhlassa

Julkaistu Joutsenlaulu taideaikakausikirjassa 2006

Kun on tuntenut jonkun ihmisen jo pitkään tulee monia muistoja mieleen, monia kuvia, monia puolia. Toisista pitää ja toisista ei, mutta sitä ihmistä ei unohda. Minulle Risto Jalonen on tällainen henkilö. Särmikäs, kanttinen, ei jätä ketään kylmäksi.

Muistan kun, olimme tunteneet jo muutaman vuoden ja Risto oli vauhdikkaalla reissulla Helsingissä. Hän soitti minulle ja sanoi: - Tuleppa tänne vähän tuulettumaan.

Olen asunut ja tai työskennellyt Helsingissä viimeiset 35 vuotta, mutta hän vei minut ihan uskomattomiin paikkoihin ja tapahtumiin. Tunne oli vähän niin kuin olisi kulkenut näytelmän sisällä. Todellisia epätodellisia tilanteita, muistikuvia. En olisi voinut kuvitellakaan, että tällaisia paikkoja löytyy edes Suomesta, saati sitten Helsingistä, jonka uskon tuntevani varsin hyvin. Ristolla on kyky loihtia ympäristöä tekemään ikimuistoisia hetkiä ja kyllähän toisaalta Riston kirjatkin kertovat eletystä elämästä: Elämän kiitoradalla, Villiä menoa, Liidokkeja, mutta sitten toisaalta myös herkkyydestä: Runon vuoksi, Kaikuja, Viestejä tähtiveneestä, Sokkelopeliä ja Yksin.

Kyllä voin kokemuksesta sanoa, että Ristoo on henkilö johon kannattaa tutustua ja syvimmälle pääsee hänen teostensakautta. Täällä niitä on esillä, sekä kuvataidetta ettäkirjallisuutta, tässä salin puolella ja sitten tuolla eteisaulassa. Voisi ehkä sanoa... nyt en sillä lailla kuvataidetta tunne, muuta kuin ihailen, mutta näin kirjallisuuden puitteissa, että Ristolla on Saarikosken charmia monella tapaa ja hän on täällä tänään.

Vaasan Ristoon Päivänä 30.10.2004

Timo Sinnemaa

Risto Jalonen