Jalonen esiintyy MA Nummisen baarikirjassa

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sain kätösiin M.A.Nummisen ’’Baarienmies,, kirjan ja hups siellähän taas tämä Jalosen Ristokin luurasi. Ajattelin. ’’Voisi vaikka jotain kirjoittaa, kun kerran tuttu mies kirjasta löytyi ja teos näin ollen hyvin tänne Pohjanmaalle linkittyy. Kirjan takakannesta lainattua: ’’M.A. Nummisen Baarien mies on uudentyyppinen romaani, veijaritarina keskiolutbaareista ja niiden asiakkaista. Veijari Numminen vie lukijan miltei tuntemattomaan maailmaan, josta paljastuu odottamattomia, ennakkokäsitysten vastaisia asioita.’’ Yksi ennakkokäsitysten vastainen asia kirjassa on Jalosen tuolloin 80-luvulla isännöimä Raunio-Baari, jonka seiniä Numminen havaitsi taideteosten koristavan ja innostui asiasta ja kun jukeboxistakin tuli hyvin omaperäistä musiikkia, niin M.A. taisi paikkaan tosissaan tykästyä. Tykästyi kyllä moneen muuhunkin paikkaan, mutta eritoten on mainittava tämä tuolloin Vaasassa sijainnut Raunio-Baari, koska se silloin aikoinaan oli ensimmäinen keskiolutkuppila jonka seinille Suomessa taidenäyttelyjä ripustettiin. Ansio varmasti sekin. Ei enää paljon vanhankaltaisia baareja ole, mutta taidetta asetetaan nykyisin näytille joka kapakkaan ja kahvilaan. Hyvä niin, sillä kuviahan juuri siten tuulee Maija Meikäläistenkin katsotuksi.

- Seija Virtanen