Jäännöksiä paratiisista
Vaasan Ikkuna 15.5.1989
Rutistuksia - varjostuksia
Anna-Maija Korpi-Filppulan ja Pentti Hännisen Paratiisin jäännökset ovat nähtävissä 27. toukokuuta saakka Art Amyssa.
Yhteiskoosteen nimi toimii ajatusleikkinä oivallisesti. Se herättää visioita. Se saa kiinnostumaan. Näyttelyn kokonaisilmettä tarkasteltaessa tuntuu se kuitenkin kaukaa haetulta.
Korpi-Filppula rakentelee naivistisia näkemyksiä. Hänen isommat, pääosin temperalla toteutetut, työnsä ovat lapsellisen selkeästi osoittelevia kuvituksia. Pienimuotoisemmat maalaukset, näppärine sekatekniikkaratkaisuineen, toimivat omaperäisinä teoksina huomattavasti paremmin.
Graafikko Pentti Hänninen on varmaotteinen tekijä. Hän vilauttaa realismia ja upottaa joukkoon naivistisia pilkahduksia. Tämän vuoden puolella putkahtanut ruskea-valko-lila rytmittely, surrealistisine ulottuvuuksineen, tehoaa vakuuttavasti. Oivallisia esimerkkejä tästä ovat: Savujen kasvut, Kivisydämet ja Rakennemuutos sekä Väärä voima, jossa myös ekspressiivisyys on aistittavissa voimakkaasti. Kuvion muodostelma kutoo tajunnan kosmosta, joka todella tärähtää.
Kaiken kaikkiaan Jäännöksiä paratiisista on varsin mielenkiintoinen yhteiskeitos, johon voit huoleti tutustua.
--Risto Jalonen