Kaksi kuukautta valtuustoa kypsytti

IL-Vaasa (Tapio Parkkari)

Kaksi kuukautta valtuustoa kypsytti vanhan vihaisen

”Typeryyden puolesta kaikkea järkeä vastaan” murisee Jomppa Ojaharju Vaasan kunnallispolitiikasta Demarien listoilta Vaasan kaupunginvaltuustoon valittu Jomppa Ojaharju alkaa kypsyä ennen kuin uusi valtuusto on pitänyt ensimmäistäkään kokoustaan. Jomppa on viime päivinä istunut oman puolueosastonsa kanssa jakamassa lautakuntapaikkoja.

-Vastaavassa säheltämisessä en ole aikaisemmin ollut mukana. Se on näköjään taistelua byrokratian puolesta ihmistä vastaan, julkisen sektorin puolesta yksityistä vastaan, typeryyden puolesta järkeä vastaan.

-Tekniseen lautakuntaan on saatava ämmä, joka ei saa töpseliä seinään, mutta kykenee erinomaisesti syömään ilmaisia lounaita. Terveyslautakuntaan on saatava sairas jne., fabuloi Ojaharju ensi tunnelmiaan kunnallispolitiikasta.

Tämä kaikki vain sen vuoksi, että lautakuntapaikat ovat palkinto pitkästä palvelusta puolueessa.

-Ja mitä tuo työ on sitten ollut? Niin ahkeraa nyökyttelyä, että niskanikamissa on rasitusvamma! Saa nährä, saatana, sanoo Jomppa ja nauraa.

Vanha suola janottaa

Jomppa Ojaharju muutti kotikonnuilleen Vaasaan runsas vuosi sitten. Mies on Vaasasta ärmentänyt maailmalle Kesko-kirjan ja tuulettanut hyviä vaasalaisia viikottain ilmaisjakelulehden kolumnissaan. Tehnyt siinä ohessa nuortenkirjan ’Rambo ja Maradona’, joka kilpailee Topelius-palkinnosta neljän muun nuorisokirjan kanssa ja saanut Tammelle likipitäen valmiiksi vaasalaisaiheisen teoksen ’Vuosi vaasalaisena’.

Siinä vastausta niille, jotka epäilivät vanhan publistipugilistin heittäneen hanskat nurkkaan. Miksi nuorisoromaani? –’Maradona ja Rambo’ on jalkapallo-ottelun kuvaus. Vaasahan oli maan johtava jalkapallokaupunki 40-luvun lopulla. Helsingin olympialaisissa oli Suomen joukkueessa viisi pelaajaa Vaasasta.

-Ja Vaasa lienee ainoa kaupunki maailmassa, missä valtuusto siirsi istuntoaan päästäkseen katsomaan paikallisottelua VPS - VIFK. Kun kustantaja pyysi nuorisoromaania, lankesi luonnostaan, että siitä tuli jalkapalloromaani.

Vuosi vaasalaisena

Jompan varsinainen päätyö on viime kuukausien aikana ollut Vaasa-kirja, jonka työnimenä on ’Vuosi vaasalaisena’. Siinä ei enään puututa kaupungin historiaan. Se puoli tuli käsiteltyä jo Vaasa-triologiassa.

-Vaasalaisena en epäile, etteikö Vaasa olisi maailmankaikkeuden napa.

Historia on hänen tukenaan. Vaasa on Suomen aurinkoisin kaupunki. Taiteilijat loivat Suomen ja tuohon tarkoitukseen Vaasa luovutti Järnefeltin. Kun Suomi tarvitsi säveltäjiä, annettiin Klemetti ja Kuula. Vakuutus- ja pankki- maailman tarpeisiin annettiin Jaakko Lassila ja Vaasan Palloseura antoi Helsingille Mauno Rintasen, joka sitten meni ammatilaiseksi Englantiin. Näin opetti Vaasa englantilaisetkin pelaamaan jalkapalloa, sanoo Jomppa.

Mutta kaikesta tästä kirja ei kerro. Se kertoo vaasalaisittain kasinotalouden menetelmistä, yritysostoista, nurkan valtauksista ja muusta sellaisesta, mistä lehdet eivät kerro.

Vanha vihainen mies

Joku viisas on joskus sanonut, että keski-ikä alkaa siitä, kun ihminen kysyy itseltään, että tätäkö tämä kaikki oli. Jomppa Ojaharju on ilmeisesti nyt tässä vaiheessa. Osa syy lienee ’Keskon armoilla’ -kirjan tiimoilta tapahtunut polemiikki.

-Keskolaiset toimittajat, joita löytyy suurimäärä, paljastivat itsensä paukuttamalla kaikki samasta asiasta. Nimittäin siitä, että kirjassa olisi tullut ottaa huomioon kokonaisuus – Keskon kokonaisuus – ja hukuttaa torppari kysymys siihen.

Lakeija sielujen löpinöissä ei tietenkään ollut kysymys kirjallisuuden arvostelemisesta, vaan Keskon asian eteenpäin viemisestä. Kirjailijat viattomuuden tilassa

Vaasan raikas meri-ilma ja Kuparisaaren siintävät selät tuntuvat lopullisesti selvittäneen Jompan pään. Aika ja etäisyys Stadiin on saanut miehessä aikaan matkasaarnaajan piirteitä. Satikutia saavat kabinettikirjailijat, kabinettiradikaalit ja kabinettisossut. Ojaharju on todellakin heittänyt pyyhkeen nurkkaan ja vetänyt kouriinsa hevosenkengällä terästetyt hanskat. -Kirjallisen maailman sakramentit, muodit ja rituaalit suorastaan estävät kirjailijaa näkemästä kuinka on. Markkina- ja kasinotalous ovat kirottuja asioita, selvä se, mutta pelkkä kiroaminen ei missään tapauksessa käy asiantuntemuksesta.

-Hirviöön on tutustuttava sisältäpäin, vaikka muut sanoisivat mitä. Jonkin asian, esim. juuri talouden voimakas torjuminen takaa, että kirjailija pysyy sen suhteen viattomuuden tilassa koko elämänsä.

-Mitä se lukijaa hyödyttää, jos kirjailija sanoo, että meno markkinataloudessa on julkeampaa tänään kuin koskaan aikaisemmin. Kyllä lukija sen tietää muutenkin, lataa Ojaharju.

Puuvillan vanki

Jomppa Ojaharju takoo päivittäiset tekstinsä entisen Vaasan puuvillatehtaan, sittemmin Finlaysonin tiloissa olevassa työhuoneessa. Huone on mitoiltaan noin 12 neliömetriä. Sinne mahtuu sänky, kirjahylly ja näyttöpääte. Huoneen ikkunasta näkyy merelle ja sinne.

Ja sinne Kuparisaareen vetää miehen mieli. Jossain siellä vietti valkoisen kaupungin Jarmo Eranto, kirjailijan alter ego, talven pituisen robinsonadinsa. Sinne Ojaharjut, Jomppa, vaimo Helena ja tytär Taru-Tuulia sekä labradorinnoutaja Brutus viilettävät heti, kun jäät kestävät skidolla, jonka perässä keikkuu bergöläinen reki. Siellä on kristallisoitunut myös se, mitä Jomppa on tänään. Pahuuden psykologisoivia kuvaajia riittää, mutta missä viipyy asiantunteva, taloudellista pahaa kuvaava romaani?

-Muiden tuomitseva asenne on tärkeä pointti. Ulkopuolisten olisi vaikea uskoa kuinka arkoja kirjallisen pienoishelvetin lasikuvun alla elävät ovat sisäpiirien armostelulle; kaavoista ei saa poiketa. Itsenäisenä ja luojatahtoisena on allekirjoitettava mielipidejohtajien vetoomus, saatana.