Home / Tapahtumat /
Vaasan vanhat kahvilat ja kahvilakulttuuri

Vaasan vanhat kahvilat ja kahvilakulttuuri

Ståhlin kahvilasta Hartmanin talosta. 1900-luvun alku. Kuvan keskellä istuvat kahvilan omistaja ja poika. Pohjanmaan museo.

Vaasan vanhat kahvilat ja kahvilakulttuuri

Taidetreffien teemana Tikanojan taidekodissa

lauantaina 18.4. klo 14.

Tikanojan taidekodin kevätnäyttelynä nähdään Kahvia, kiitos! Teemanäyttely kahvikulttuurista. Näyttelyssä kävijät pääsevät tutustumaan useiden suomalaisten museoiden kokoelmista peräisin oleviin teoksiin, unohtamatta tietenkään Vaasan kaupungin museoiden omien kokoelmien aarteita.

Kahvikulttuuria tarkastellaan näyttelyssä eri teemakokonaisuuksien kautta, joita ovat esimerkiksi kodin kiireettömät kahvihetket, kaupunkien kahvilaelämä ja nautinnolliset kahvikutsut ulkona luonnossa. Taideteosten ohella esillä on kahviin ja kahviloihin liittyviä kulttuurihistoriallisia esineitä. Historialliset arkistokuvat tarjoavat välähdyksen kahvikulttuurista Suomessa.

Näyttelyyn liittyvät Taidetreffit järjestetään lauantaina 18.4. klo 14. Pohjanmaan museon vt. intendentti Erkki Salminen esitelmöi Vaasan vanhoista kahviloista ja kahvilakulttuurista. Taidetreffeillä tutustutaan Pohjanmaan museon vanhoista arkistokuvista kootun kuvaesityksen avulla vaasalaisten kahviloiden ja kahvilakulttuurin historiaan.

Samalla voi tutustua Kahvia, kiitos! -näyttelyyn. Taidetreffit on avoin yleisötilaisuus ja se sisältyy museon pääsylipun hintaan. Tikanojan taidekodin ystäväyhdistyksen jäsenille tilaisuus on maksuton. 

Tikanojan taidekotiin ja Kahvia, kiitos! – näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy torstaina 23.4. Taidekodissa järjestetään silloin näyttelyopastukset klo 14 suomeksi ja klo 13 ruotsiksi. Näyttelyn opastuksia järjestetään joka viikko sunnuntaisin klo 14 suomeksi ja joka toinen sunnuntai klo 13 ruotsiksi sekä uutuutena nyt myös torstaisin klo 14 suomeksi. Näyttely on esillä 10.5.2015 saakka.                       

TIKANOJAN TAIDEKOTI
Hovioikeudenpuistikko 4, 65100 Vaasa
Avoinna: tiistai–sunnuntai 10–16, (06) 325 3916 www.tikanojantaidekoti.fi

Hannele Kyrönlahti
Tiedottaja I Informatör

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa