Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaasam paakirjasto auki sunnuntaisin 2013

Vaasam paakirjasto auki sunnuntaisin 2013

Vaasan pääkirjasto laajentaa aukioloaan kevätsunnuntaisin. Koko pääkirjasto on maaliskuun alusta alkaen avoinna myös sunnuntaisin klo 11–15.

Kirjasto kokeilee sunnuntaiaukioloa

Sunnuntaiaukiolo on kokeilu, joka kestää keväällä kahdeksan viikon ajan 3.3.–28.4. (poikkeuksena pääsiäispäivä 31.3., jolloin koko kirjasto on suljettu).

Aikaisemmin sunnuntaisin on ollut auki vain pääkirjaston Uutisalue ja lehdet –osasto , joka on myös kokeilun ajan normaalisti avoinna sunnuntaisin klo 10-15.

Sunnuntain aukioloa kokeillaan asiakaskyselystä saadun palautteen perusteella, sillä asiakkaat ovat toivoneet koko kirjaston olevan auki myös sunnuntaisin. Kokeiluun on saatu projektirahaa Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Sunnuntain kävijämääriä sekä palvelujen käyttöä seurataan, ja uuden palvelun vastaanotto ratkaisee, jatketaanko laajennettua sunnuntaiaukioloa mahdollisesti myös jatkossa.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa