Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Vaasa palkitsi museotyöntekijöitä

Vaasa palkitsi museotyöntekijöitä

Vaasan kaupungin museot palkitsivat

Vuoden museotyöntekijän”

Vaasan kaupungin museot palkitsivat yhteisessä joulujuhlassaan perjantaina 5.12.2014 Vuoden museotyöntekijän. Kyseessä on ensimmäistä kertaa jaettu palkinto, jonka myöntämisestä on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne.

Vuoden museotyöntekijä on henkilö, joka on kehittänyt oman työnsä ohella museonsa toimintaa, palveluita tai prosesseja siten että työnantajalle on syntynyt niistä konkreettista hyötyä säästön, tulonhankinnan tai toiminnan tehostamisen muodossa. Koska valinta ei ollut helppo, palkintoja jaettiin kaksi: sekä henkilökohtainen palkinto että työryhmäpalkinto.

Vuoden museotyöryhmän palkinto myönnettiin työajanseurantajärjestelmän kehittämisestä työryhmälle:

Joona Ekroos, virastomestari
Katariina Nummi, kesätyöntekijä
Heli Stenbacka, talous- ja hallintovastaava

Henkilökohtaisen palkinnon saaja on tukenut museotoiminnan tärkeintä arvoa, kokoelmien säilyvyyden turvaamista. Vuoden museotyöntekijän henkilökohtaisen palkinnon sai:

Anni Tuominen, tekstiilikonservaattori

Samalla Vaasan kaupungin museot kiittivät koko museoiden henkilökuntaa ahkerasta työstä vuoden 2014 aikana.

KUNTSIN MODERNIN TAITEEN MUSEO
POHJANMAAN MUSEO

TIKANOJAN TAIDEKOTI 3916

Hannele Kyrönlahti

tiedottaja,

hannele.kyronlahti@vaasa.fi

 

,

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa