Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Vaasa ja Uumaja perustavat yhteisen satamayhtiön

Vaasa ja Uumaja perustavat yhteisen satamayhtiön

Vaasa ja Uumaja perustavat yhteisen satamayhtiön

Vaasa ja Uumaja perustavat yhteisen satamayhtiön. Merenkurkun Satamat Oy (Kvarken Hamnar Ab) aloittaa toimintansa 1.1.2015 ja ottaa vastaan sekä Uumajan että Vaasan satamatoiminnot. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun satama yhtiöitetään toisen valtion kunnan kans sa . Satamayhtiöstä tulee Euroopan toinen kahden maan kaupungin perustama yhteinen satamayhtiö.

Vaasan kaupunki ja Uumajan kunnan omistama Umeå Kommunföretag omistavat kumpikin 50 prosenttia yhtiöstä, jonka kotipaikka on Uumaja. Vaasa sijoittaa yhtiön osakepääomaan noin 1,657 miljoonaa euroa. Yhtiö keskittyy vakiintuneiden satamatoimintojen sekä täydentävien palvelujen tarjoamiseen.

Molempien satamien henkilöstö siirtyy uuden yhtiön palvelukseen. Yhdistymisen jälkeen työntekijöitä on runsaat kolmekymmentä. Yhtiö n hallitukseen valitaan yhtä monta jäsentä Vaasasta ja Uumajasta. Uumajan satama on vilkas metsäteollisuuden vientisatama, jolla on myös viikoittainen konttiliikenneyhteys Keski-Eurooppaan.

Yhdistyminen tuo vahvuutta satamien väliseen kilpailuun

Yhtiöittämisen taustalla on kunnallislainsäädännön muutos, jonka mukaan kaupunkien on yhtiöitettävä satamatoimintansa 1.1.2015 mennessä. Vaasan ja Uumajan välisen satamatoimintojen kehittäminen on lisäksi osa isompaa kokonaisuutta, Eurooppa-tie 12:n liikenneinfrastruk tuuria. Molemmat satamat ovat strategisesti tärkeitä linkkejä Norjan Atlantinrannikolla sijaitsevan Mo i Ranan sekä Pietarin välisessä kuljetuskäytävässä.

Yhtiöittäminen helpottaa myös ympäristötavoitteiden saavuttamista ja väyläsuunnittelun kehittämistä. Yksi suuri satama on kahta pienempää kilpailukykyisempi, kun Euroopan unioni ohjaa vuodesta 2015 alkaen ympäristövaatimuksillaan liikennettä maanteiltä rautatie- ja aluskuljetuksiin. Itämeren satamien markkinatilanne muuttuu merkittävästi, ja länsi-itäsuunnassa toimivien kuljetusreittien rooli kasvaa.

Vaasan kaupunginvaltuusto ja Uumajan kaupunginvaltuusto päättävät kumpikin 16.6. kaupunginhallituksen esityksestä yhtiön perustamisesta. Uuden yhtiön toiminnan suunnittelu aloitetaan heti päätösten jälkeen.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa