Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Uusi galleria Vaasaan

Uusi galleria Vaasaan

Galleristi ja kehystäjä Risto Helin on avannut uuden gallerian ja kehystämön osoitteessa Kauppapuistikko 26. Uusi liike toimii samoissa tiloissa Nordic Antiguen kanssa.

Soffataluja ja laatutaidetta

Muutto uuteen osoitteeseen tuli ajankohtaiseksi kun aikaisempi galleria Club 25:n talossa joutui väistymään rempan tieltä. Samalla yrityksen nimi muuttui Risto Helin Artiksi.

-Uudessa galleriassa on tilaa noin 300 neliötä. Ensimmäinen näyttely järjestetään parin viikon kuluttua. Se on osalle taideyleisöstä tuttu ”Vaasalaisia surrealisteja” Näyttely on ollut aikaisemmin esillä Torni Ateljeerissa, sanoo Helin.

Helinin mukaan uudet ja upeat tilat mahdollistavat laadukkaiden näyttelyjen pitämisen. Tällainen onkin tulossa.

-Asuntomaessujen aikana on tarkoitus pystyttää todellinen arvotaidenäyttely. Näyttelyyn tulee arvoteoksia, joita ei ole aikaisemmin Vaasasa nähty ja ei tulla varmaan sen jälkeen näkemään pitkään aikaan. Kysymyksessä on kotimaisia mestariteoksia 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta, vihjaa Helin.

Antiikkia ja taidetta

Risto Helin Art toimii samoissa tiloissa lähinnä viime vuosisadan vaihteen ruotsalaista antiikkia myyvän Nordic Antiguen kanssa. Yritys on osakeyhtiö, jonka kanssa Helinillä on ainoastaan vuokrasuhde

Nordic Antigue keskittyy jatkossa entistä enemmän laatuantiikkiin. Nyt seinillä olevat ”soffataulut” tulevat vähitelleen poistumaan.

Risto Helin aloitti galleristina Palosaarentiellä vuonnna 2000, siirtyi sitten Galleria Wasaan ja sieltä Raastuvankatu 25:een ja nyt Kauppapuistikolle.

-Tilat ovat erinomaiset galleriatoimintaa varten ja mahdollistavat ympärivuotisen näyttelytoiminnan, sanoo Helin.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa