Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Ukkorokkarit_Vaasan_Taiteiden_Yössä_2012

Ukkorokkarit_Vaasan_Taiteiden_Yössä_2012

Myös pätkä Gubbrockarnasin keikasta TaiteidenYönä 2012 tallentui youtubevideolle.

Äijärokkarit Taiteiden Yössä Vaaasassa

Ukkorokkareilla tai äijärokkareillaoli tänäkin vuonna oma lava. Lavalla esiintyi myös sambakulkuaeen 40 tanssijaa ja riodejaneairon tyyliin myös vaasalaisia.

Gubbrockareilla on juuri nyt meneillään monenlaista.

– Teatterin kanssa keskustellaan mahdollisuudesta pitää sunnuntaisin matineoita. Kaupungissa on selkeästi kysyntää tällaiselle musiikille ja show’lle, sanoo rokkivaari Krister Kulju.

Gubbrockarna on ledendaarinen 50- ja 60-lukujen rokkia soittava ”ukkoyhtye”, jonka soittajakunta on nyttemmin täydentynyt myös nuoremmilla soittajilla.

Gubbrockarna eli suomeksi äijärokkarit, sai alkunsa syksyllä 1998 vaasalaisessa työväenopistossa Arbiksessa. Kurssi suunnattiin parhaassa iässä oleville miehille, miehille, joilla oli unelmana vielä joskus nousta näyttämölle ja soittaa suuren yleisön edessä. Ja kuka ties, vaikka laulaa. 

Ensimmäinen konsertti oli katastrofi. Mutta siitä alkoi tuhkimotarina, jonka seurauksena nakkisormiset äijät ovat nyt maailman suurin, arvostettu rokkibändi! Kolmekymmentä soittajaa – yhtä aikaa näyttämöllä – takaa saundin, joka olisi ollut 60-luvun hippibändeille täysin mahdoton.

Gubbrockarna soittaa sitä mikä on lähinnä sydäntä, 60-, 70- ja 80-luvun rock-klassikoita höystettynä supisuomalaisella tangolla tai 60-luvun svensktoppenilla. Bändi on tehnyt seitsemän CD:tä,

Lainau on yhtyeen kotisivulta.

http://www.gubbrockarna.fi/?page=news&lang=fi

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa