Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Työmatkaliikenne Vaasaan on lisääntynyt

Työmatkaliikenne Vaasaan on lisääntynyt

Työmatkaliikenne Vaasaan on lisääntynyt voimakkaasti

eniten ajetaan Mustasaaresta


Työmatkaliikenne Vaasaan on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen 20 vuoden aikana. Vuonna 2012 Vaasan ulkopuolella asuvista Vaasaan töihin matkaavia oli 12 223, mikä on noin 60 prosenttia enemmän kuin vuonna 1995.

Merkittävä osa Vaasaan töihin matkaavista eli noin 45 prosenttia tulee Mustasaaresta. Laihialta, Maalahdesta ja Vöyriltä Vaasaan työmatkan taittaa noin 25 prosenttia kaikista töiden takia liikkuvista.


Tärkein syy työmatkaliikenteen kasvuun on Vaasan loistava työpaikkakehitys 2000-luvulla. Vuosina 2000–2012 kaupunkiin syntyi noin 5 500 uutta työpaikkaa.
– Ihmiset liikkuvat enemmän, työmatkat ovat pidentyneet ja yhä useammalla on mahdollisuus käyttää autoa, kiteyttää Vaasan kaupungin erityissuunnittelija
Jonas Nylén.

Koko Suomessa Vaasa tarjoaa työpaikkoja suhteellisesti toiseksi eniten naapurikunnilleen. Vain Helsinki on Vaasaa edellä. Vaasassa on 73 prosenttia kaikista Vaasan seudun työpaikoista.

Vaasan työpaikkaomavaraisuus on 20 suurimman kaupungin joukossa toiseksi suurin. Vaasan seudulla työpaikkaomavaraisuus on alhaisin Laihialla ja Mustasaaressa. Huomattava osa näiden kuntien työllisistä työskenteleekin Vaasassa.

Lähde:
Tiedotteeseen liittyvän tilastoesityksen pendelöinti ja työpaikkaomavaraisuus 1995–2012 voitte hakea osoitteesta:

http://www.vaasa.fi/link.aspx?id=1212990

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa