Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Tulitanssia Suvilahdessa

Tulitanssia Suvilahdessa

Kuva: Johan Hagström

Suvilahden talviriehan varmati näyttävin tapahtuma oli Titinki tulitanssiryhmän esitys. Titinki tarkoittaa Maya-intiaanien kielellä voittamatonta. Kuvassa sisarukset Milja ja Iiris Savela.

Tulitanssi innosti Suvilahdessa

Kaikki Titinki tuliryhmän suomalaiset jäsenet ovat alunperin kotoisin Laihian ja Vähäkyrön alueelta. Tulitanssitaidot on hankittu Meksikosta, jossa osa ryhmän jäsenistä ovat matkusteleet ja asuneet..

-Kotiin tultuamme olemme sitten tartuttaneet innon muihinkin jäseniin. Meksikossa on paljon katutaiteilijoita ja myös tulitaiteen ammattilaisia, joilta olemme saaneet vaikutteita.

-Suvilahden keikalla oli mukana 6 henkeä, mutta joskus kokoonpano on erilainen. Olemme esiintyneet Vaasan alueella aiemmin Taiteiden yössä ja tarkoituksena olisi myös tänä vuonna päästä Vaasan Taiteiden yöhön esiintymään.

-Joskus esiinnymme elävän musiikin tahdissa, ja toisinaan musiikki tulee nauhalta. Musiikki on hyvin tärkeä osa esityksiämme, kertoo yksi ryhmän paerustajista, Milja Savela.

Suvilahden esityksessä oli mukana seuraavat henkilöt:

Milja Savela: Opiskelee matematiikan opettajaksi Tampereella. Harrastuksena viulun ja harmonikan soitto sekä sirkuslajit

Iiris Savela:Opiskelee Vantaalla, sosionomiksi ja nuorisotyöntekijäksi. Harrastaa sirkuslajeja, muuta liikuntaa ja kulttuuria

Oscar Fresan: Kotosisin Espanjasta Pamplonan kaupungista, asuu vakituisesti Tampereella ja on koulutukseltaan Diplomi-insinööri ja harrastaa sirkuslajeja ja performanssitaidetta sekä avustajia.

Jani Valtari: Asuu vaasassa ja on koulutukseltaan Diplomi-insinööri ja on mukana työelämässä. Hän harrastaa sirkuslajeja ja on ollut myös
aktiivinen kiipeilyn ja muun urheilun harrastaja

Reeta Kankaanpää
: Tämän kevään abiturientti Laihialta, on mukanateatterissa ja harrastaa monipuolista itseilmaisua sirkuslajien lisäksi

Marika Panttila: Koululainen Laihialta, Aktiivinen sirkuslajien harrastaja ja harrastaa myös huilun ja pianon soittoa.

Titinkin kotisivu

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa