Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Think it BIG! – Vaasan musiikki ja konferenssitalo

Think it BIG! – Vaasan musiikki ja konferenssitalo

Musiikkitalo ja matkahuollontori

Sanomalehti Pohjalainen on tänään 06. 11.2014 julkaissut teatteri- ja orkesteri- lautakunnan jäsen (vas.) Sirpa Sainion mainion kolumnin aiheesta.

Jos ja kun talo torille rakennetaan, niin samassa yhteydessä on pidettävä huoli siitä, että tuleviin konferensseihin ja konsertteihin pääsee maanalaista tunnelia suoraan rautatieasemalta ja tietysti myös Hovioikeudenpuistikolta.

Jos Vaasanpuistikon alle joskus rakennetaan tunneli, niin sitäkin pitkin tulisi päästä musiikkitalon maanalaiseen pysäköintitilaan.

Talon on oltava mahdollisimman skaalauatuva niin kuin kulttuuritoimenjohtaja Christina Knookala on esittänyt, ei siis vain klassista musiikkia varten. Monipuolisesti skaalautuvan ison salin paikkamäärä tulisi olla n. 1000-1500 hengelle.

Lisäksi siellä on oltava runsaasti harjoitustiloja bändeille, joita voidaan samalla käyttää päiväsaikaan konferenssivieraiden ryhmäkokoushuoneina.

Musiikkitalo on hyvä työnimi hankkaeelle, mutta sen todellinen sisältö tulisi olla musiikki- ja konferenssikeskus. Amerikkalaisilla on hieno slogani: Think it BIG!

Kuva on otettu suurinpiirtein tulevan rakennuksen paikalta.

Tapio Parkkari

emeritustoimittaja

 

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa