Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Teatteriparkkiin uusia toimintoja

Teatteriparkkiin uusia toimintoja

Pyysäköintihalli Teatteriparkkiin lisätään

vuorokausihinta ja autojen suihkupesu

Yleiseen pysäköintiin tarkoitetussa Teatteriparkissa otetaan käyttöön 1 euron tuntihinnan lisäksi 5 euron vuorokausihinta. Lisäksi halliin tulee lähiviikkoina autojen suihkupesu.

Rakennuttajainsinööri Vesa Lehtinen Vaasan kaupungilta kertoo, että vuorokausihinta haluttiin lisätä nyt, jotta vastattaisiin paremmin asiakkaiden tarpeisiin.

Vuorokausihinta palvelee niitä, jotka haluavat pysäköidä säältä suojaan pidempään ja edullisesti.
Pysäköinnin voi maksaa kortilla tai kännykällä. Teatteriparkkiin pysäköidään esimerkiksi mentäessä kaupoille, lounaalle, junalle, bussille, teatteriin tai lähitaloihin kyläilemään, Lehtinen kertoo.

Lehtisen mukaan myös autojen suihkupesu tuo lisäpalvelua käyttäjille. Suihkupesu avataan heti kun mahdollista, ja yhden pesun hinta on 6,90 euroa.

Kaksikerroksessa pysäköintihalli Teatteriparkissa on 348 pysäköintipaikkaa. Näistä yleisiä pysäköintipaikkoja on 168 ja kuukausipaikkoja 180. Teatteriparkkiin ajetaan Asemakadulta, eikä sisäänajossa ole lainkaan puomia. Teatteriparkki valmistui vuonna 2014.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa