Home / Tapahtumat /
Suviseurat Söderfjärdenillä vaikuttaa liikenteeseen

Suviseurat Söderfjärdenillä vaikuttaa liikenteeseen

Suviseurat vaikuttaa liikenteeseen

ja matkapuhelinverkkoon lähialueilla

Suviseurat järjestetään Söderfjärdenin peltoaukealla 26.–29.6.2015. Tapahtuma tuo alueelle 75 000 kävijää. Tämän suuruusluokan väkimäärä tulee vaikuttamaan liikenteeseen lähialueilla erityisesti saapumis- ja lähtöpäivinä. Myös matkapuhelinverkko kuormittuu alueen tuntumassa.

Tapahtuma aiheuttaa ylimääräistä autoliikennettä ja saattaa ajoittain kuormittaa matkapuhelinverkkoa.

Suviseuroihin saapuu noin 15 500 ajoneuvoa kolmesta eri ilmansuunnasta. Suviseurojen liikennetoimikunnan puheenjohtajan Pekka Lahtisen mukaan vilkkaimmat tuloajat ovat keskiviikkona 24.6 ja torstaina 25.6 kello 16–24 välillä. Vilkkainta lähtöliikenne on sunnuntaina 28.6 iltapäivästä alkaen sekä maanantaina 29.6. koko päivän.

Näiden lisäksi tapahtumaan saapuu noin 3000 päiväkävijää. Isoja kokouksia pidetään jäähallissa perjantaina iltapäivällä ja lauantaiaamuna. Myös nämä aiheuttavat liikennettä.

Olemme tehneet kaikkemme, jotta lähialueiden asukkaiden elämä sujuisi tapahtuman aikanakin mukavasti. Tiedostamalla tilanteen ja ottamalla etukäteen huomioon liikenteen, voivat paikalliset asukkaat välttää ruuhkatilanteita, sanoo Suviseurojen järjestelyosaston puheenjohtaja Mikko Uljas.

Vaasanpuistikkoa kannattaa välttää

Pohjoisesta tapahtumaan saapuvat ajavat Vaasan keskustan läpi Vaasanpuistikon kautta Sundomiin. Liikenteen sujumista keskustassa helpotetaan suviseurapäivien ajan käyttämällä ruuhka-ajan liikennevalo-ohjelmaa. 

Keskustan reuna-alueen liittymiä saatetaan laittaa väliaikaisesti vilkulle. Vaasanpuistikon suuntaista liikennettä suositaan, ja se lisää sivusuuntien viivytystä. Siksi suositellaan, että vaasalaiset valitsisivat näinä päivinä liikkuessaan jonkin muun reitin kuin Vaasanpuistikon.

Vaasanpuistikon poikki kannattaa ajaa risteyssiltojen kautta, joita ovat Maasilta, Yhdystie, Ahjotie eli Prisman alikulku, Otsontie ja Kivihaassa uuden Välitien reitti. Näin liikenne sujuu paremmin ja turvallisemmin, Lahtinen kertoo.

Jos keskusta kuitenkin ruuhkautuu, ovat suviseurojen järjestäjät varautuneet ohjaamaan liikenteen ohi Vaasan keskustan Yhdystielle, valtatielle 8 ja Långåminnen kautta Söderfjärdenille.

Idän suunnasta suviseuravieraat saapuvat Laihian kautta kääntyen ennen moottoritietä Laihiantielle (mt 715) ja sieltä reitille Vikby – Sulva – Munsmo – Sundom. Etelästä saapuvat seuravieraat ajavat valtatietä 8 Långåminneen, ja siitä Maalahden kautta seurapaikalle.

– Suviseuraorganisaatio järjestää Vaasan keskustan ja seura-alueen välille jatkuvan linja-autokuljetuksen. Ajatuksena on helpottaa liikennettä siten, ettei paikallisten osallistujien tarvitsisi lähteä omalla autolla alueelle, Uljas kertoo.

 

Matkapuhelinverkko voi kuormittua

Suviseurojen viestiliikennetoimikunnan sihteerin Jukka Mäkelän mukaan kaikki matkapuhelinoperaattorit järjestävät alueelle Suviseurojen ajaksi siirrettäviä tukiasemia. Seura-alue on maastollisesti ja lähialueen kiinteisiin tukiasemiin nähden sikäli edullisessa paikassa, että valtaosa seuravieraiden puhelimista tullee käyttämään seura-alueen tilapäisiä tukiasemia, ja kuormitus Vaasan alueen kiinteään verkkoon jäänee vähäiseksi.

­– Arvioimme, että Vaasan kaupunkialueen puhelinverkkoon kuormitus on kovimmillaan saapumis- ja lähtöpäivinä, kun paljon tulijoita on ajamassa kaupungin läpi ja luultavasti matkapuhelimen käyttökin on vilkkaimmillaan, Mäkelä kertoo.

Isona taajamana Vaasan alueella on maaseututaajamia paremmat kapasiteetit valmiina, mikä sekin ehkäisee pahinta ruuhkautumista seura-alueen ulkopuolella, luonnehtii viestiliikennetoimikunnan puheenjohtaja Ilkka Klemetti.

Turvallisuuden kannalta on hyvä muistaa, että hätäpuhelut numeron 112 kautta ovat aina etusijalla, ja ne ohittavat muun puhelinliikenteen. Viranomaisliikenne tapahtuu erillisessä Virve-verkossa.


Suviseurat on Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma, joka kokoaa noin 75 000 kävijää. Tapahtuma on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jokavuotinen kesäjuhla, johon kaikki ihmiset ovat tervetulleita.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa