Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Suojelurakennus paloi Vaasassa

Suojelurakennus paloi Vaasassa

Suojeltu talo paloi Vaasassa

Suojeltu rakennus osoitteessa Koulukatu 47 syttyi palamaan lauantaina aamupäivällä, Palokunta sai hälytyksen kello 10.47. Palopaikalla työskentelee 30 palomiaestä ja 10 paloyksikköä. Palolaitoksen antaman tiedon mukaan talo on tyhjillään mutta huhu kertoo että rakennuksessa olisi ollut tilapäistä majoittumista. Asiasta saadaan varmuus vasta sisäsammutustöiden yhteydessä.

Naapuruston asukkaita on varoitettu savuhaitoista ja pyydetty pitämään ikkunat kiinni. Rakennuksen seinän toisella puolen on ortodoksisen seurakunnan sali. Välissä on kuitenkin niin paksu palomuuri eattä sali ei Ole kärsinyta vahingoista.

Palo herätti välittömästi spekulointia. Naapurikorttelissa asuva Tapio Osala (vihr,) ihmettelee vaasalaisia.info blogissa tulipaloa.

Tapio Osala foorumissa

”Kyseessä on kiistelty (lähinnä Konten/Kouhin taholta) suojelurakennus, josta vielä keväällä valtuustossa äänestettiin. Kaupunginhallituksen yksimielinen suojeluesitys yritettiin Kouhin toimesta vielä muuttaa valtuustossa. Suojelun purkusesitys onneksi kaatui selvin numeroin

Konte olisi rakentanut siihen paikalle uuden kerrostalon. Ironista tapauksessa on se, että Kouhi voi katsella paloa ikkunastaan – asuu vastapäätä.

Talon ovet kadulle oli jätetty auki….muuten asumattomaan taloon.

En väitä , että palo olisi tahallaan sytytetty mutta asumattoman talon oven auki jättäminen on vastuutonta ja tarkoitushakuista. Siinä vaarannetaan myös ihmishenkiä.

Ei ole ensimmäinen kerta kun suojeltavaksi aiottu talo syttyy Vaasassa palamaan.

Jotenkin tulee mieleen Pedro´’s Heavy Gentlemenin "Tarzan Saimaalla" -biisin lause: Ei Suomessa rantoja suojella rahalla vaan moottorisahalla.

Tapio Osala

Kuvat: Johan Hagström

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa