Home / Tapahtumat / Ennen sotaa – Havaintoja ajasta

Ennen sotaa – Havaintoja ajasta

Ennen sotaa – Havaintoja ajasta

näyttelyn taidetreffit Tikanojan taidekodissa

Tikanojan taidekodin alkuvuoden näyttely Ennen sotaa – Havaintoja ajasta on teoskokonaisuus, jonka pohjana ovat taidekodin omat kokoelmat. Kokoelmien teoksista nousevat mielleyhtymät rinnastuvat tähän hetkeen.

Eräs näyttelyn teemoista on Välimeri. Näyttely nostaa nykytaiteen keinoin esiin teoksia erityisesti maailmansotien väliseltä ajalta.

Neljänkymmenen kokoelmateoksen ympärille rakentuva näyttely muodostaa yhden suuren tilateoksen. Kuvarinnastukset, tekstit ja mielleyhtymät rakentavat näyttelyn sisällön. Mukana on Henri Matissen, Edgar Degas’n ja Eemu Myntin teoksia, mutta myös Alexandra Frosterus-Såltinin maalauksia sekä muita suomalaisia klassikkotaiteilijoita.

Näyttelystä järjestetään Taidetreffit lauantaina 20.2. klo 14. Tuolloin näyttelyn kuraattori ja taiteilija Hannele Rantala tulee esittelemään näyttelyä. Esitys pidetään suomeksi, mutta tilaisuus on kaksikielinen. Taidetreffit on avoin yleisötilaisuus ja sisältyy pääsylipun hintaan.

Näyttelystä järjestetään yleisölle avoimia opastuksia suomeksi klo 14 torstaisin ja sunnuntaisin sekä ruotsiksi parillisten viikkojen sunnuntaisin klo 13. Opastukset sisältyvät museon pääsylipun hintaan.

Tikanojan taidekodissa on Frithjofin nimipäivänä perjantaina 19.2. ilmaispäivä, jolloin järjestetään taidevartit klo 13 ruotsiksi ja klo 14 suomeksi.

Näyttely on avoinna 8.5.2016 saakka tiistaista sunnuntaihin klo 10–16 Tikanojan taidekodissa.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa