Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Rock Perryn taustavaikuttaja

Rock Perryn taustavaikuttaja

Jukka Nieminen – taustavaikuttaja

Rock Perryn tietäjä ja taitaja

Vaasan Rock Perry-festivaalia on luonnehdittu leppoisaksi, rauhalliseksi ja kotoiseksi. Festivaalin tiedottaja Jukka Nieminen (64) on samaa mieltä. Nieminen on toiminut tiedottajana kuudessa yhdeksästä festivaalista. Joviaalina miehenä tunnetulta Niemiseltä on turha nyhtää tietoja taustalla sattuneista skandaaleista ja erikoisuuksista. Niemistä kuunnellessa vakuuttuu että sellaisia ei edes ole.

Rock Perryn tiedottaja

-Tällaisen festivaalin tiedorttaja on näkymätön taustahenkilö. Toimenkuvaani kuuluu mm. yhteistyö toimittajien kanssa, bänditiedotteiden tekeminen ja bändien taustojen kaivelu sekä akreditoinnista huolehtimen. Akreditointi alkaa ylaeensä jo tammikuussa ja päättyy kesä-heinäkuun vaihteessa.

-Esimerkiksi tämänvuotiseen festivaaliin on akreditoitunut 120 toimittajaa kuudesta maasta. Vieraat maat ovat Ruotsi, Tanska, Venäjä, Latvia, Saksa ja Italia.

Nyt kun festarit ovat ohitse on hyvä syy kysellä taustoja: kuka päättää ja mistäkin, mitä tapahtuu ”bäkkärillä”, mitä on suunnitteilla tulevaisuuden suhteen ja miten festarit onnistuivat?

Niemisen mukaan Jouni Jaskari päättää yksin ohjelmistosta. Toki hänellä on apunaan lähipiiri ja erinomaiset suhteet muihin festivaalinjärjestäjiin ja ohjelmatoimistoihin. Lopullisen päätöksen tekee kuitenkin Jaskari.

Bäkkärin eli Back Stagen asioista Nieminen on varsin cooli. Näppärimmät ovat toki huomanneet että pressuaidan takana on aivan oma tavalliselta pulliaiselta suljettu maailmansa.

-Siellä on esiintyjille omat tilansa. Mitä kuuluisampi on easiintyjä, sitä paremmin heidän raiderinsa on hoidettu. ”Raideri” on toivomuslista, joka saattaa sisältää hyvinkin yksityiskohtaisia määräyksiä alkaen kosteuspyyhkeistä ja päätyen ruokavalioon. Bäkkärillä on oma keittiö ja tarjolutilat.

Taiteilijoille on varattu omat tilat, jotka muodostuvat konttorikonteista. Niemisen mukaan toimiva bäkkäri on ehdoton edellytys.

Festari on tuskin päättynyt kun on jo pakko ajatella tulevaa. Jukka Niemisen mukaan yksi mielenkiintoisista asioista on ympäristön kehittäminen.

-Keskustelussa on ollut kaikenlaista ja yleisöpalautetta tulee kiitettävästi. On mm. ehdotettu että muutamalla säkillisellä ruohonsiemeniä ja porrastamalla nykyinen rinne istumapaikoiksi saataisiin aikaan radikaaleja muutoksia. Nämä ja monet muut asiat otetaan esille Vaasan kaupungin kanssa, lupaa Nieminen.

-Tänä kesänä Rock Perry saavuttanee 30.000 kävijän rajan. Vielä ei ole tiedossa tuleeko yleisöennätys. Jouni Jaskari eai edes halua kasvattaa kävijämäärää kovin isoksi. Tuollaiset 30.000 rittävät talouden kannalta ja festivaali pysyy ruodussa.

Jukka Nieminen

Millainen rokkifaari on jo ”miehen ikään” ehtinyt Nieminen?

-Kuuntelen kaikenlaista musiikkia mutta tällä iällä musiikkimakuni on kyllä painottunut meloodiseen ja rauhalliseen musiikkin. Jos rehellisiä ollaan, niin pidän erityisesti mieskuorolaulusta, paljastaa Nieminen.

Kun on ollut mukana kuudella festivaaleilla on varmasti paljon muistoja?

-Kaksi asiaa nousee yli muiden. Muistan kun vuonna 2000 Rock Perry oli Laihialla ja vieraita oli muutama sata. On ollut hieno elämys seurata läheltä yhden perheyrityksen kasvua pienestä maaseututapahatumasta jopa kansainvälistä mielenkiintoa omaavaksi tapahatumaksi.

-Toinen asia, joka on jäänyt lähtemättömästi mieleeni on huomattavasti intiimimpi. Vuonna 2004 festivaaleilla easiintyi Juice Leskinen yhdessä muistaakseni Ari Kankaanpään kanssa. Kaksi miestä ja kaksi kitaraa saivat aikaan sydäntä riipaisevan tunnelman. Juice lauleli omia laulujaan, jotka kaikki tunsivat ja jutteli niitä näitä.

Selvästi vaistosi että kysymyksessä oli auringonlaskun esiintyminen. Kovin monta kertaa ei Juice tämän jälkeen enää esiintynyt ainakaan näin isoilla festareilla. Tämä on ehkä tiedottajan urani kirkkain muisto, sanoo Nieminen.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa