Rantalinnan Oy


Mitä vesiylioikeuden rakennukseen?

Yksi Vaasan arvorakennuksista, Rantakadun puistoalueella sijaitseva entinen Vesiylioikeuden talo tontteineen on myyty vaasalaiselle kiinteistö Oy Rantalinnalle 23.09.2005 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Kauppahintaa ei kerrota julkisuuteen. Myyjänä toimi Suomen valtiota edustava Senaatti kiinteistöt.

Senaatti kiinteistöt on hallinnut taloa ja tonttia sen jälkeen kun sen käyttö Vesiylioikeuden ja Vaasan hallinto-oikeuden toimitiloina päättyi toimintojen siirryttyä Vaasan oikeustaloon.

Tämä kaikki on ollut julkisuudessa ja oli myös toimittajien tiedossa kun taloa esiteltiin tänään lehdistölle. Mitään uutta ei tiedotustilaisuudessa tullut esille. Rantalinna Oy:n suurin omistaja, varatuomari Pekka Lind, toisti tiedotustilaisuudessa saman, mikä on sanottu jo kymmeniä kertoja. ”Taloon pyritään saamaan useita vuokralaisia ja talon tulevasta käytöstä on tarkoitus neuvotella Museoviraston, Länsi-Suomen ympäristökeskuksen ja Vaasan kaupungin kanssa.

Koska tiedotustilaisuuden anti oli yhtä tyhjän kanssa, syntyi toimittajien joukossa huuli, että täytyy sitten spekuloida.

-Se on toimittajien ikimuistoinen oikeus, sanoi Pekka Lind.

Sitten vain spekuloimaan

Rakennuksen pinta-ala on 1680 neliömetriä. Tontin pinta-ala on 2.535 neliömetriä. Rakennuksessa on työskentelytiloja kolmessa kerroksessa. Pohjakerroksessa on 10 työhuonetta, keskikerroksessa 17 huonetta ja ylimmässä kerroksessa 12 huonetta sekä noin 500 nelimetrin vinttikerros, joka tällä hetkellä on romuvarastona, Kerroksissa on kaksi suurta salia, jotka ovat toimineet vesiylioikeuden istuntosaleina.

Tämä riittää

Pekka Lind on tunnettu taiteen kerääjä, jonka bisnekset menivät hakaukseen Nandor Mikolan kanssa. Taiteen keräämistä ja myymistä Lind ei ole jättänyt. Tämän spekulaation mukaan rakennuksen tuleva konsepti rakentuu taiteen myymisen, esittelyn ja sitä tukevan toiminnan varaan.

Noin 500 neliön vinttikerroksessa on vain pari pientä päätyikkunaa, joten seinätilaa tauluille ja väliseinille on todella paljon. Alakerrosten kaksi istuntosalia sisältävä runsaasti pudasta seinäpintaa ja tontille mahtuu isokin patsasnäyttely.

Pekka Lindin tyylitajun tietäen on helppo rakentaa kompakti konsepti, joka sisältää taidemyyntiä ja esittelyä tukevia toimintoja. Tällaisia ovat vaikkapa taideteollisuusesineiden myynti, taiteilijoiden työpajat ja myyntitilat, arkkitehtitoimisto, suunnittelutoimistot, ja mitä erilaisimmat taideteollisuustoiminnot.

Mielkuva rakennuksesta tukee täydellisesti tällaista konseptia. Yhtä kaikki. Tämä on vain sitä spekulaatiota, koska itse tiedptustilaisuudessa ei sanottu yhtään mitään.

Pekka Lind on ennenkin ollut yllätysten mies, joten mikään ei ole varmaa. Tässä esitelty mielikuvitusleikki toisi toteutuessaan Vaasaan ainutlaatuisen ympäristön ja uudentyyppisen liikekonseptin. Entinen Vesiylioikeudenrakennus on kiehtovin kohde Vaasassa lähimmän parin vuoden aikana.

Keskustelu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa