Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Raimo Rauhalan vaalitaulut

Raimo Rauhalan vaalitaulut

Vaasalainen kunnallisneuvos Raimo Rauhala (SDP) on hankkinut vaalirahaa myymällä tauluja eri yrityksille. Ainakin osa tauluista on vaasalaistaiteilija Veikko Takalan grafiikanlehtiä. Lehdissä on E.A merkintä joka tarkoiuttaa ns. tateilijavedosta. Työt ovat serigrafioita vuodelta 1992. Kuvassa olevan työn nimi on "Luminen ranta". (Edit: 09.06.08)

Raimo Rauhalan vaalirahoitus

Kukaan vaasalainen ns. taiteentuntija ei halua julkisesti ja omalla naamallaan arvioida Takalan teosten taiteellisista arvoa. Yksityiskeskustelussa moni on valmis sanomaan että teokset eivät edusta Takalan parasta tuotantoa.

Taiteellistakin arvoa mielenkiintoisempi on lehdissä oleva E.A merkintä. Merkintä tarkoiuttaa ns. taiteilijavedosta.

”Taiteilijalla on oikeus ottaa taiteilijanvedoksia 10% sarjan suuruudesta. Taiteilijan vedoksia voi kuitenkin olla hiukan enemmänkin, mutta niiden määrä ei koskaan ole huomattavasti mainittua 10:tä prosenttia suurempi. Taiteilijan vedokset numeroidaan sarjaksi ja merkitään Taiteilijan vedos 1/3. Numeroinnin voi halutessaan tehdä myös roomalaisilla numeroilla. Usein käytetään myös merkintöjä Epreuve d’artiste fai Artist’s proof.

1930-luvulta lähtien on sarjojen numeroimisesta ja signeeraamisesta tullut vallitseva käytäntö. Sarjan suuruus on päätettävä heti ensimmäistä vedosta signeerattaessa. Laatasta saa ottaa vain yhden sarjan, mutta sen suuruus on vapaasti itse kunkin päätettävissä. 100 vedosta on kuitenkin jonkinlainen rajapyykki, jonka yli mennään harvoin.” (Suomen Taidegraafikot)

Jos oletetaan että Takalan nyt esillä olevien grafiikanlehtien määrä on tuo sata lehteä ja siitä 10% on taiteialijavedoksia, niin kuinka monta lehteä on tullut Rauhalan vaalitarkoituksiin? Yleensä taiteilijat ottavat vedoksia promotarkoituksiin, omaan arkistoonsa ja antavat niitä lapsilleen ja taiteilijatovereilleen sekä liikelahjoiksi ja syntymäpäivälahjoiksi

Hieman kaivellen ja kysellen voidaan arvella että E.A maerkinnällä varustettuja lehtiä on liikkeellä enenmän kuin tuo 10 %. Lisäksi on mahdollista että Takala on antanut grafiikanlehdet Rauhalalle aatteen palosta, joten hankintahinta on lähinnä kehystäjän kustannukset sekä vedospaperin hinta.

Taidepiireissä ei ole mikään salaisuus että esimerkiksi Nandor Mikola ja Juhani Palmu ovat ottaneet surutta taiteilijavedoksia.

Monet "vaalitauluista" ala-arvoisia

Ns.taidepiireissä liikkuu myös epäilyjä että eräiden taiteilijoiden grafiikanlehdet olisi painettu kirjapainotekniikalla.

Jälkimmäisen menettelyn ainoa puolustus on että kukaan ei tosissaan ole edes ajatellut että grafiikanlehdilla olisi jokin arvo Kysymys on silkastä vaalituesta. Julki tulleiden tapausten kohdalla sekä teokset että taiteilijat ovat monessa tapauksessa melko tuntemattomia ja teosten taiteellinen taso varsin vaatimaton.

-Jos tusinataiteilijan tusinataiteella on jokin muu kuin tusinahinta, voidaan puhua puhtaasta vaalituesta. Verotukseen en ota kantaa, sanoo yksi nimettömäksi jäävä asiantuntija

Ministerin arvio moraalista

Ministeri Mauri Pekkarinen vastaa HS:n kysymykseen ”Kuinka kauan vaalitaidekauppaa on käyty?” 1.6. 08 ’"

-Ymmärtääkseni sekä presidentinvaaleissa että kansanedustajavaaleissa – se on ollut hyvä ja kaikin puolin rehellinen ja avoin tapa toimia tässä asiassa. Saako hieman ihmetellä mikä tässä on se moraalisesti tai muulla tavalla kyseenalainen kohta?"

Tämänpäivän Sunnuntaisuomalaisessa on aiheesta mielenkiintoinen juttu otsikolla ”Vastikkeellinen vaaliapu halutaan tarkempaan syyniin”.

Jutun mukaan vastikkeellisen vaalirahan hankkimisen ongelma on se, että rahoittaja jä helposti näkymättömiin. Oikeusministeriön alaisen vaalirahoituslain valmistelevan toimikunnan puheenjohtaja, hallintoaneuvos Lauari Tarasti on sitä mieltä että vastikkeellista vaalirahoitusta tulee lähestyä saajan, ei maksajan näkökulmasta..

Edit: 09.06.08

Maanantaina selvisi että Rauhalalta tauluja ostanut henkilö kuvitteli ostaneensa taiteilijan itsensä vedostamia töitä, ei serigrafioita. Hän ei kuitenkaan muista millä nimellä niitä hänelle myytiin. Jutun kuvituksena oleva kuva on nimeltään "Luminen Ranta" vuodelta 1992. Kyseistä työtä on liikkeellä useita kappaleita hintaan 300-400 euroa.

Tapana on että teokset merkitään esim. E.A 1/10 eli järjestysluku/kokonaismäärä niinkuin varsinaisessa sarjassakin. Esimerkkikuvassa tätä tapaa ei ole noudatettu. Sen sijaan taulujen takana on Taidemaalariliiton tarra, missä on maininta serigrafia ja Veikko Takalan yhteystiedot. Serigrafiat on varustettu merkinnällä E.A. Työt ovat Veikko Takalan signeeraamia. Serigrafiat ovat tehty Painotalo Vartevassa.


Sunnuntaisuomalainen

Googleta fraasilla vaalirahoitus +taulut

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa