putkia

Putkia, listoja ja ponttooneita

Vielä parikymmentä vuotta sitten tee-se-itsemies, omakoatirakentaja ja veneenkunnostaja haki tarvitsemansa putkenpätkän, listat ja muut tarvikkeet lähimmästä romiksesta. Jos tavara ei löytymyt ensimmäisestä alan liikeestä niin toinen sijaitsi melko lähellä. Nyt niitä saa etsiä. Janne ja Jukka Vaaranmaa ovat pyörittäneet Vaaranma Ky. liikettään Bölessä, kaupungin rajan tuntumassa vuodesta 1972.

-Tavallisen kuluttajan kestotuoteita ovat esimerkiksi erilaiset vesisäiliöt mökille ja tynnyrit, joita voi käyttää laiturin ponttooneita. Rakentajille löytyy kulmarautaa ja erilaisia listoja ja itse voi tehdä löytöjä, kuittaa Jukka Vaaranmaa.

Kaiva itse tai kysy tietävämmältä

Eivät romikset ole minekään kadonneet. Ne ovat vain siistiytyneet ja jalostaneet tuotevalikoimaansa eli karsineet vanhan ruostuneen romun valikoimistaan. Yksi piirre on kuitenkin säilynyt nykypäivänkin ”romiksesta voi löytyä lähes mitä tahansa ja aina edullisesti. Asiakas saa myös itse kaivella ja etsiä.

Pieni kiertely todistaa että asia on juuri näin. Vanhanajan romiksessa viimeeksi kaksisymmentä vuotta sitten käynyt ihmettelee siisteyttä, puhatautta ja järjestelmällisyyttä, millä myytätvät tuotteet on tuoutu esille. Kaikki löytyy hyvin lajiteltuna omasta paikastaan.

-Tämä on tuotteiden jalostamista. Kyllä meillä vieläkin on vanhan romukaupan tavaraa mutta vähemmän, Keräämme esimerkiksi kirjapainoteollisuudelta paineoelteja ja sittenkun siitä on riittävästi ne toimitetaan edelleen jalostettavaksi.

Kaikkea tarpeellista

Ky Vaaranmaa on perinteinen ”romukauppa” siinä mielessä, että asiakas saa juuri sen pituisen pätkän putkea tai listaa kuin tarvitsee ja hinta on sen mukainen. Ei tarvitse ostaa koko putkea ja ihmetellä mitä lopulla tekee.

-Tavallisen kuluttajan kestotuoteita ovat esimerkiksi erilaiset vesisäiliöt mökille, tynnyrit, joita voi käyttää laiturin ponttooneita. Rakentajille löytyy myös kulmarautaa ja erilaisia listoja.

-Nyt kesällä moni mokin omistaja muuraa uuden savupiitun. Meiltä saa edlluisesti ruostumattomsta teräksestä valmistetun sisäpukten, ykkös tai kakkoslaatua.

-Ja kun kädet likaanatuvat kannataa samalla ostaa trasselia, talouspaperia tai kangaspyyhkeitä markettia edullsemmin, vihjaa Jukka Vaaranmaa,

Vaaranmaalle löytää kun kurvaa Sepänkyläntieltä Bölentielle ja jatkaa sieiitä Koskisuontoielle. Vaaranmaiden osoite on Koskisuontie 65.

Keskustelu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa