Home / Tapahtumat /
Pienoisautoilun EM-kisat päättyivät ruotsalaisjuhliin

Pienoisautoilun EM-kisat päättyivät ruotsalaisjuhliin

Pienoisautoilun EM-kisat päättyivät

ruotsalaisjuhliin

Suomalaiskuljettajat jäivät kauas kärjestä pienoisautoilun ura-autojen EM-kisojen finaalipäivänä.

Laihialla järjestetyissä pienoisautoilun ura-autojen EM-kilpailuissa ajettiin tänään lajin kuninkuusluokan, eli G7-luokan mestaruudesta. Etukäteisveikkailuissa viime vuoden mestari, Suomen Juha Yli-Sipola, oli vahvoilla, mutta toisin kävi.

Neljännessä erässä iisalmelainen oli tuloslistassa aivan mitalisijojen tuntumassa neljäntenä, mutta ulosajon aiheuttamien kalustomurheiden vuoksi hän putosi finaalin jumbosijalle eli kahdeksanneksi.

Finaalin toinen suomalaiskuski, Kouvolan Pekka Sippola koki saman kohtalon viidennessä erässä pudoten kolmannelta sijalta Yli-Sipolan eteen seitsemänneksi. Suomalaiskuljettajat joutuivatkin hautaamaan mestaruushaaveensa, ja ajoivat loppukisan keskenään ”jäsentenvälisiä”. Seitsemännessä erässä Sippola joutui jättämään kokonaan leikin kesken, Yli-Sipola sijoittui EM-finaalissa seitsemänneksi.

Mestaruuteen ajoi Ruotsin Mikael Silen, joka johti kisaa lähes alusta loppuun saakka. Kuudenteen erään saakka näytti, että naapurimaan kuskit vievät kaksoisvoiton Laihialla, mutta erän puolivälissä Slovakian Vlado Okali ohitti Andreas Erikssonin ja vetäisi neljän kierroksen etumatkan. Tässä järjestyksessä ajettiin maaliin saakka, lopussa Okalin ja Erikssonin välinen ero oli kaksi kierrosta.

Laihan EM-kisojen G7-luokan finaalissa rikottiin rataennätyksiä oikein kaksin kappalein. Mikael Silen ajoi uudeksi kierrosennätykseksi 1275, entinen ennätys parani kierroksella. Kilpailun neljänneksi sijoittunut, eilen OMO-luokan euroopanmestaruuteen ajanut Klaus Wickert ajoi kilpailun aika-ajoissa uuden rataennätyksen. Saksalaisen ohjaama auto kiersi 47,2 metriä pitkän radan huikeaan 1,433 sekuntiin!

TULOKSIA
Pienoisautoilun EM, Laihia

G7-luokan finaali

1) Mikael Silen Ruotsi 1275 kierrosta; 2) Vlado Okali Slovakia 141 kierrosta; 3) Andre Eriksson Ruotsi 1239 kierrosta, 4) Klaus Wickert Saksa 1228 kierrosta; 5) Rebecca Froebel Saksa 1187 kierrosta; 6) Rainer Borsutzki Saksa 1180 kierrosta; 7) Juha Yli-Sipola Suomi 1152 kierrosta; 8) Pekka Sippola 857 kierrosta

Laihian rata (kuva_Mika Mäki).jpg

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa