Pääsiäinen 2014

Rauhallista pääsiäistä
Kuva: Johan Hagström

Pääsiäinen on kristikunnan suurin vuotuinen juhla. Sitä vietetään Kristuksen ylösnousemuksen muistoksi. Se on liikkuva pyhä, jonka ajankohta vaihtelee vuodesta toiseen. Vuonna 2014 pääsiäinen on myöhään, vasta sunnuntaina 20. huhtikuuta.

Pääsiäisen pyhät alkavat tänä vuonna pitkäperjantaina 18. huhtikuuta. Sitä ennen on jo palmusunnuntai (edellisenä sunnuntaina) sekä kiirastorstai (joka on arkipäivä).

Pääsiäisen ajankohta on periaatteessa kevätpäiväntasausta seuraavan täysikuun jälkeinen sunnuntai. Kevätpäiväntasauksen ja täydenkuun ajankohtia ei kuitenkaan määritellä tähtitieteen vaan kirkollisten taulukoiden mukaan, joten käytännössä ajankohta saattaa olla toinenkin.

Päivämäärä ei myöskään ole sama koko kristikunnassa. Läntisten kirkkojen, kuten katolilaisten ja luterilaisten, pääsiäinen on usein eri aikaan kuin useimpien ortodoksien ja muiden idän kirkkojen pääsiäinen. Suomen ortodoksit viettävät pääsiäistä kuitenkin samaan aikaan luterilaisten kanssa.

Pääsiäisenä päättyy laskiaisesta alkanut paastonaika.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa