Home / Videot /
Olli Orrenmaa – Kun kuu on hopeaa

Olli Orrenmaa – Kun kuu on hopeaa

Kun kuu on hopeaa

Ladattu 10.4.2010

Kylmä keikka, mutta lämmin liitto. Keikalla ei saa olla pakkasrajaa. Sain olla ”liittämässä” yhteen Jurvan kuntaa ja Kurikan kaupunkia. Uuden vuoden vaihteessa 2008.

Kun kuu on hopeaa” on yksi parhaista iskelmäbiiseistäni. Samaa osastoa, kuin Sata tähteä”, valitettavasti tässä on laulusta vain pieni pätkä. Se on kyllä tulossa kokonaisuudessaan jossain vaiheessa.

Tämä taltio on tehty ulkona kylmässä Uudenvuoden yönä silloin, kun Kurikka ja Jurva yhdistyivät.

Kun aikoinani rupesin rustaamaan näitä lauluja, onnistuin tekemän k.o. biisin. Lähetin sen aikanaan levy-yhtiöille, jossa se sai aika hyvän vastaanoton. Eräs tuottaja sanoi jopa, että Paula Koivuniemelle ollaan juuri tekemässä  levyä, että tämä voisi sopia siihen.

Ja minä onneton en antanut biisiä käyttöön!? Ajattelin, että en koskaan pysty tekemään toista samanlaista eikä olisi mitään hyötyä antaa sitä toiselle. Hei haloo!!! olen sanonut itselleni monta kertaa. Nyttemmin sen on levyttänyt itseni lisäksi myös paremmin poliisina ja kansanedustajana tunnettu ”Lapin sheriffi” Oiva Kaltiokumpu.

Olli Orrenmaa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Vaaliehdokkaat Vaasan kauppatorilla 25.03. 2017

Vaasalaiset vaaliehdokkaat ottivat lauantaina 25.03. 2017 innokkaasti kontakteja äänestäjiin ja päin vastoin.  Keskustelu lainehti pienistä …

Vastaa