Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näe syvemmälle Vaasaan: Vaasan Taidekerho ja Atelje Torni

Näe syvemmälle Vaasaan: Vaasan Taidekerho ja Atelje Torni

Vaasan Taidekerho perustettiin lokakuussa 1952 Ernstin ravintolassa tait. Lasse Bergendahlin aloitteesta.  Perustajia oli kymmenen taiteilijaa, jotka muodostivat silloin Vaasan ammattitaiteilijoiden ydinjoukon. Historiikki on vuodelta 2010.

Ensimmäisenä vuonna kerhossa oli 44 jäsentä.  Kerho on sekä suomen- että ruotsinkielinen.

Marianne Kanckos on 23 puheenjohtaja.

Alunperin oli tarkoitus että kerhossa olisi sekä ammattilaisia että harrastajaväkeä.  Myöhemmin perustettiin Vaasan Taiteilijaseura ammattilaisille.

Galleriatoimintaa oli jäsenten kesken vaatimattomissa oloissa. Yleisö ei paljon tiennyt seurasta muutoin kuin Vuosinäyttelystä, jotka vuosittain pidetiin Taidehallissa (yhä vielä 58 kerta). Kerhon jäsenmäärä kasvoi vuosien myötä nykyiseen 250 henkilöön.

Etenkin 59-ja 60 luvut vierähtivät erilaisten kurssien järjestämisessä.  Niiden suosio oli taattu,kaikki oli uutta ja mielenkiintoista.  Kerholla on aina ollut tukikohta jossakin päin kaupunkia: ensin Rewell  Centerin paikalla makasiinin yläkerrassa sisäpihalla.  Sittemmin on majailtu vesitornin kiinteistössä, Kirkkopuistikolla, Suomisaunalla Asemakadulla ja Korsholmanpuist,35:ssä oltiin 14 vuotta.  Galleriatoiminta alkoi säännöllisesti Ateljé Kappsäkissä 1999 ja on laajentunut nykyiseen mittaansa Ateljé Tornissa. Maaliskuussa 2006 muutimme Pitkällekadulle 66 ja Ateljé Torni syntyi.

Kerhossa on nykyään vaihtelevasti 250 jäsentä, joista aktiivejä (vuosinäyttelyt) on n 70.  Nykyisin pidetään keskimäärin kaksi kurssia syksyn kevään.  Ne räätälöidään tarvittaessa ajankohtaan sopivaksi.

Alkuvuosina tärkeitä olivat kerhoillat kerran kuukaudessa.  Sitten pidettiin kuukauden vieras-esitelmä. Kevätkesällä ja syksyisin on ollut tapana näyttelymatkojen järjestäminen. Vuorovuosin ollaan Ateneumissa ja muissa taiteen paikoissa Suomessa.

Aivan erityinen tempausvuodessa on ”Taiteiden yön” järjestäminen .  Kerho on osallistunut näyttelyineen, musiikkiesityksineen, tarjoiluineen ja ennustajaeukkoineen. Tämä kaikki elokuun alussa. Sitten alotetaankin syksyn ohjelma kesästä virkistyneinä.

Kohta yhdistys täyttääkin sitten 60 vuotta. Se on vakiintunut Vaasalaiseen taide-elämään.

Nyt kun kerholla on tilat myös opetukselle viikkottaisia maalaus-ja kuvanveistöryhmiä on lähes joka illalle. On maalauskursseja, kuvanvesitoryhmä, Tiffany ym.  Niissä käy viikottain n 30 harrastajaa.  Jokainen tekee taidetta myös kotonaan, muuten ei Taidehallin vuosinäyttelyyn löytyisi lähes 200 työtä joulukuulla.

Tällainen on pähkinäkuoressa Vaasan Taidekerho ry,Vasa Konstklubb rf:in tarina lähes 60 vuodelta.

Aatos Lehtola, 21. 04. 2010

Vaasan taidekerhon toiminta keskittyy Atelje Tornin ympärille:

https://vaasantaidekerho.com/

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa