Related Articles
Sain pyynnön lähettää osan kirjahyllyni sisällöstä lainaksi suomalaisen kirjan museoon Pukstaaviin. Kyseessä on näyttely, jonka tausta-ajatuksena on, että kirjat kertovat omistajastaan.
Ajattelin helpottuneena, että oma hyllyni on sen verran sekava, ettei sen sisältö paljasta minusta mitään. Monet omistamani kirjat ovat kulkeutuneet minulle sattumalta. En vain jostakin syystä ole hankkiutunut niistä eroon.
Paras esimerkki on teos nimeltä Kauneimmat neuleet. Käytän sitä kirjoitusalustana silloin, kun teen muistiinpanoja tai hahmottelen tarinaa käsin.
Kirja on siihen tarkoitukseen juuri sopivan kokoinen ja kansimateriaali on sellaista, ettei paperi luista sen päällä. Joskus olen selaillut sisältöäkin ja huomannut, että makuja on monia ja ettei ihminen ehdi kaikesta innostua.
Suurin osa hyllyssäni olevista kirjoista on kuitenkin tavalla tai toisella merkittäviä. Minulla on Poen ja Lovecraftin kootut teokset suurina ja tyylikkäinä laitoksina, vaikka itse tarinat olen lukenut jo teini-iässä niin moneen kertaan, ettei niitä sisällön takia ole tarvinnut hankkia.
Ne ovat pikemminkin kirjanmuotoisia taikaesineitä, joiden selkämyksiä pitää silloin tällöin koskettaa.
Lisäksi on raihnaisia pokkareita. Ramsey Campbell ja muutama muu kauhukirjailija on tullut hyllyyni jäädäkseen, vaatimattomasta ulkoasusta huolimatta.
Kummallisempi intohimoni on vanhat, kulahtaneet scifi-pokkarit. En ole lukenut niistä puoliakaan, mutta kansikuvat aiheuttavat lapsenomaista ihmeentuntua.
Fiktion lisäksi hyllyssäni on tietokirjallisuutta populaaritieteestä historiaan. Siinä osastossa on tapahtunut mielenkiintoinen muutos.
Fysiikkaa ja biologiaa käsitteleviä teoksia on hävinnyt, luultavasti kirpputoreille ja divareihin. Historiaa, mytologiaa, psykologiaa ja mystiikkaa on tullut iän myötä enemmän.
Tätä muutosta symboloi suurikokoisin omistamani teos, C.G. Jungin ”Punainen kirja”, jossa psykologian historian merkkimies hylkää tieteilijän roolinsa ja kuvailee sisäistä maailmaansa niin kuin se on, ilman teoreettista viisastelua.
Sekä teksti että kuvat ovat paikoin kuin mielipuolen painajaisunesta, paikoin kauniita ja seesteisiä.
Jungin rinnalla on toinen sekä fyysiseltä kooltaan että sisällöltään suuri kirja, William Blaken kootut teokset.
Jossakin sen sopukoissa on aforismi, jonka todellinen merkitys ja mittakaava ovat alkaneet valjeta minulle vasta parikymmentä vuotta ensilukemisen jälkeen: ”Kaikki mihin on mahdollista uskoa on totuuden kuva”.
Siis kuva. Ei totuus.
Haastattelin hiljattain taiteilija Juha Tammenpäätä, joka luonnehtii työskentelyään sanoin ”kuin kuvittaisin omaa vaellustani”.
Poimiessani kirjoja hyllystä pahvilaatikoihin näin niissä jotakin samaa.
En tiedä, kuvaako ihmisen kirjahylly hänen persoonallisuuttaan, mutta ainakin se kuvaa kuljettua matkaa. Sitä mikä on tarttunut mukaan, mielijohteesta tai tarkoituksella, ja mikä on pudonnut rahan- tai tilanpuutteessa pois.
Ja etenkin sitä, mikä on pysynyt. Kuten Blake, Jung ja Kauneimmat neuleet.
MARKO HAUTALA
Kirjoittaja on vaasalainen kirjailija
