Marke Ilonen

Markella vauhtia piisaa
Marke Ilonen on toiminut Mehiläisen kahvilan pitäjänä 12 vuotta.
Mehiläisen kahvilan punapäinen vauhtityttö Marke Ilonen viettää tänään pientä juhlaa työn merkeissä. Tänään tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä kun Marke aloitti kahvilanpitäjänä silloisessa Remedissä.

Kahvilanpitäjä

-Kuulin jostakin, että lääkärikeskuksen kahvilalla ei ole vetäjää ja siitä se alkoi. Päivääkään en vaihtaisi pois. Nautin asiakaspalvelusta ja ilmeisesti asiakkaatkin pitävät minusta, koska monet asiakassuhteet ovat jatkuneet vuosia, sanoo Marke.

Marke tunnetaan vauhdikaaana ihmisenä, jonka perässä ei tahdo millään pysyä. Paitsi puhetta, myös ideoita virtaan solkenaan. Ensimmäisen kerran Marken kyky ideoida nähtiin vuonna 1996 kun hän kehitti heijastinlompakon. Lompakosta tuli pieni suksee ja mm. Vaasan kaupungin kouluvirasto tilasi sitä ekaluokkalaisille. Lompakon pinta oli valoa heijastavaa materiaalia ja sen sisälle mahtui paikallisbussin kuukausikortti. Se auttoi näkymään pimeässä ja pysäytti bussin

-Sitä kysellään vieläkin, mutta kouluvirastolla ei ole enää varaa sitä tilata ekaluokkalaisille, tietää Marke Ilonen.

Toinen paikallinen menestysartikkeli oli koululaisten kirjoitusalusta, missä oli kaikki tärkeät vaasalaiset osoitteet ja puhelinnumerot. Muita Marken ideoita oli mm. kaupungin ensimmäiset yhteislaulu tilaisuudet Waskian rannassa. Marke oli laulutilaisuuksien ensimmäinen laulattaja. Sittemmin tehtävän peri Marjut Rothovius. Laulamista Marke ei ole jättänyt, vaan on innokas karaokelaulaja, mutta ei myöskään keksimistä.

-Valitettavasti aikaa keksintöjen kanssa puuhaamiselle ei enää ole. Minulla on kyllä mielessä uusi keksintö, joka perustuu koirien kuljettamiseen polkupyörällä. Patentti- ja rekisterivirastosta kerrottiin, että vastaavaa ei ole. Kerron idean jollekin innokkaalle yrittäjälle pientä ideakorvausta vastaan, nauraa Marke.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa