Home / Kolumnit / Maria Tolppanen: Sosiaaliturvan perusta murenee

Maria Tolppanen: Sosiaaliturvan perusta murenee

Suomen työttömyysturvaa ollaan laajentamassa koskemaan myös kolmansista maista tulleita ihmisiä. Hallitus esittää, että kolmansien maiden, siis EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisille maksetaan työttömyysturvaa, jos he täyttävät Suomessa työssäoloehdon ennen työttömäksi jäämistään.

Tämän vielä ymmärrän, mutta sitä en ymmärrä, että työttömyysturvaa maksetaan vaikka he eivät asuisi Suomessa.

Meillä on asumisperusteinen sosiaali- ja työttömyysturva. Kolmansien maiden kansalaisilta ei asumisperustetta vaadita. Hallituksen esityksessä sanotaan selvällä suomen kielellä, että kolmannen maan kansalaisella, on oikeus työttömyyspäivärahaan Suomessa oleskelun jatkuessa, vaikka häntä ei pidetä Suomessa asuvana.

Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako tämä sitä, että EU:n ulkopuolelta tuleva henkilö saa puolen vuoden työskentelyn jälkeen suomalaisen työttömyysturvan omaan kotimaahansa esimerkiksi Thaimaahan tai Somaliaan. Jos näin on, saavat he varsinaiset kissanpäivät omassa maassaan suomalaisella turvalla.

Voimassaolevan lainsäädännön mukaan Suomessa työttömyyspäivärahaa saavalla ihmisellä on lupa matkustaa kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun johonkin toiseen EU-maahan. Henkilön vakituisen asuinpaikan on kuitenkin oltava Suomessa.

Jos kolmansien maiden ihmisiltä ei tätä samaa vaadita, saattavat he hyvinkin saada luvan mennä omaan maahansa vastaavaksi kolmeksi kuukaudeksi etsimään työtä, tai viettämään lomaa.

Nyt kolmansista maista tulevilta kansalaisilta ei esityksen mukaan vaadita Suomessa asumista. Tämä on vaarallinen tie, koska se uhkaa koko sosiaaliturvamme perusteita.

Jos meilläkin sosiaaliturva muuttuu pikkuhiljaa työperusteiseksi, kuten useimmissa EU-maissa, tietää se tuntuvaa heikennystä kaikkein hankalimmassa ahdingossa oleville ihmisille.

Kolmansista maista tulevien kohdalla sanotaan, että kyse on marginaalisesta määrästä ihmisiä. Marginaali tai ei, se on iso periaatteellinen kysymys. Olemmeko valmiita tähän?

Maria Tolppanen (ps.)
kansanedustaja Vaasa

About Toimitus

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa