Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Liikkuva kohtauspaikka tuli Vaasaan

Liikkuva kohtauspaikka tuli Vaasaan

Matkailuautosta liikkuvaksi nuorten kohtaamispaikaksi muunnettu Walkers-auto eli Wauto aloitti työnsä Vaasassa torstaina 29.4. Pantteriksi nimetty auto on yksi viidestä eri puolilla Suomea toimivasta Wautosta.

Alkukesän Pantteri viihtyy Vaasan seudulla, heinäkuussa auto on hetken Pietarsaaressa, mutta palaa elokuuksi takaisin Vaasaan.

Liikkuvalla nuorisotyöllä mennään sinne, missä nuoret viettävät aikaansa. Samalla tuodaan turvallisia aikuisia ja ajanviettopaikka lähemmäksi nuoria.

Normaalisti tarjolla on kahvia, pelejä ja juttuseuraa sekä tarvittaessa kohdennettua tukea ja ohjausta, mutta poikkeusoloissa wauto-toiminta aloitetaan nuorten ulkokohtaamisilla turvavälit ja hygienia muistaen. Myös Vaasassa nuorisotilat ovat olleet kiinni jo pitkään, ja tarve kohdata tuttuja nuorisotyöntekijöitä ja muita nuoria on huutava.

-Pantteri tukee erittäin hyvin poikkeusaikana laajasti tehtyä jalkautuvaa työtä. Olemme havainneet korona-aikana, että tunnistettava liikkumisväline on avainasemassa, vaikka osittain nuoret ovatkin tottuneet ohjaajien omiin autoihin, kertoo Vaasan kaupungin nuoriso-ohjaaja Chatarina Fjällström.

Wautolla täydennetään nuorisotyöllisiä tyhjiöitä, ja matkailuautolla päästään suoraan sinne, missä nuoret jo ovat. Toimintaa on nyt suunniteltu tehtävän kolmesta neljään iltaa viikossa.

Pantterin kyydissä matkaa nuorisotyöntekijöiden lisäksi myös vapaaehtoisia aikuisia eli wapareita. Nämä koulutetut, turvalliset aikuiset tekevät merkityksellistä vapaaehtoistyötä nuorten parissa koulutetun nuorisotyön ammattilaisen opastuksella juuri sen verran kuin omiin aikatauluihin milloinkin sopii.

Wautot omistaa ja niiden toimintaa koordinoi Aseman Lapset ry. Vaasassa toimintaa operoi ja koordinoi Vaasan kaupungin nuorisopalvelut.

Vaasan kaupunki

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa