Home / Kolumnit /
Lars Gästgivars – Parannusta yrittäjän asemaan

Lars Gästgivars – Parannusta yrittäjän asemaan

Perustimme varapuheenjohtaja Esko Kurvisen kanssa noin kaksi vuotta sitten eduskunnan parlamentaarisen ryhmän yrittäjien sosiaalisia asioita varten ja olen ollut ryhmän puheenjohtaja.

Yrittäjien työttömyysturva on parantunut huomattavasti kuluneen hallituskauden aikana, vaikka hallitusta on arvosteltu siitä, ettei se pysty ratkaisuihin eikä tehokkaisiin uudistuksiin.

Yksi esimerkki parannuksista on pienyrittäjän mahdollisuus saada työttömyyskorvausta joutumatta myymään työvälineitään ja lakkauttamaan yritystään. Yrittäjillä on siis mahdollisuus jatkaa työntekoa, kun uudet työmahdollisuudet tulevat. Myös perheenjäsenten asema on parantunut. Heidät voidaan lomauttaa ja he saavat työttömyyskorvausta, jos yrityksen toimintaedellytykset ovat huonontuneet ja tulot yritystoiminnasta ovat pienemmät kuin 1 000 €/kuukaudessa henkeä kohti.

Vielä on eräs asia johon meidän ensi kaudella on puututtava, sillä tänä päivänä perheyrityksen täytyy lomauttaa ulkopuolinen työntekijä ennen kuin perheenjäsen voidaan lomauttaa. Tässä lain muuttaminen on tarpeen. En ole edes varma täyttävätkö nykyiset järjestelyt peruslain vaatimukset.

Myyntivoiton jaksotus on myös kasvanut tällä kaudella. Ennen summa oli 10 000 euroa, mutta vuodesta 2014 jaksotetaan kun tase on yli 20 000. Eduskunnan yrittäjäryhmässä haluamme, että jaksotus nousisi 50 000 euroon. Päämääränä pitäisi myös olla jaksotuksen lyhentäminen 24 kuukaudesta kuuteen, ettei yrittäjä ole vaarassa joutua kahden vuoden karenssiin kun yritystoiminta on loppunut ja tulot lakanneet. Yrittäjän pitäisi saada työttömyyskorvaus, jos yrityksessä on omaisuutta, jota ei voi realisoida.

Yrittäjien työttömyysehdoissa on vielä paljon parannettavaa. Esimerkiksi jos palkansaaja siirtyy yrittäjäksi, hänen jäsenkautensa maksetut työttömyysmaksut eivät seuraa mukana palkansaajavakuutuskassasta yrittäjien vakuutuskassaan, vaan palkansaajan työttömyysehdot ovat voimassa 18 kuukautta. Valitettavasti on myös niin, että kun on 18 kuukautta toiminut yrittäjänä, menettää oikeutensa lisäpäiviin, vaikka olisi ollut palkansaaja 40 vuotta. Neljäkymmentä vuotta yrittäjänä toiminut, joka siirtyy palkansaajaksi ja jää työttömäksi kuuden kuukauden päästä ja on täyttänyt 60 saa sen sijaan lisäpäiviä, koska hän täyttää vaatimukset palkansaajana. Tämä on oikaistava.

Valitettavasti edessä on vielä pitkä matka, mutta työ jatkuu. Yrittäjäin työttömyyskassalla, jonka minä ja viisi muuta perustimme 20 vuotta sitten, on 27 000 jäsentä ja yrittäjien työttömyysaste on 3-4 prosenttia.

Lars Gästgivars (r.)

Kansanedustaja Mustasaari

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa