Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Kuvankaunis Vaasa – Esa Siltaloppi

Kuvankaunis Vaasa – Esa Siltaloppi

Kuvankaunis Vaasa -kirjan esittelyvideo

Julkaistu11.12.2012

Valokuvaaja Esa Siltalopin kirja Kuvankaunis Vaasa on ylistys Vaasan kauneudelle, sen hienolle arkkitehtuurille ja ympäristön upealle luonnolle.

Siltaloppi on tehnyt Vaasasta aiemmin tv-tuotantoja ja -mainoksia. Kuvankaunis Vaasa on hänen ensimmäisen kirjallinen tuotantonsa kaupungista, jossa hän on asunut ja työskennellyt suurimman osan elämästään.

Vaasa on Suomen aurinkoisin kaupunki, ja auringon valo onkin suuri inspiraation lähde Siltalopille.
Erilaisten vuodeaikojen, pitkien kesäiltojen viipyvä valo tai juuri ja juuri horisontista nouseva sydäntalven aurinko eivät jätä kuvaajaa kylmäksi. Kaunein hetki ei odota.

Siksi Siltalopilla on aina kamera mukanaan, sillä taltioidaan ohi kiitävät tuokiot osaksi Vaasan historiaa ja tässä tapauksessa kuvakirjaksi.

Video: Esa Siltaloppi

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa