Home / Kolumnit / Kusetuksen makua

Kusetuksen makua

Anne Rintamäki – Kusetuksen makua

Meidän vaasalaisten ja koko talousalueen puolestapuhujan sanomalehti Pohjalaisen kustantaja ja painotalo on Seinäjoella eikä se jää näkymättä. Sunnuntain 11.12. Pohjalaisessa oli juttua seinäjokisesta eläköityneestä, kovia kokeneesta virkamiehestä. Juttu oli koskettava ja hyvin tehty. Sivulla oli väliotsikko ”Seinäjoella on draivi päällä”. Jutussa käytiin läpi sitä ”positiivista pöhinää”, mitä kaupungissa oli tapahtumassa.

Luen myös saman kustantajan Ilkka-lehteä lähes joka päivä. Vastaavia ”Vaasassa on draivi päällä” -juttuja ei lehdestä löydy. Sitä kuinka hyvin Vaasan keskussairaala hoitaa tehtävänsä, ei katsota myöskään uutisen arvoiseksi. Sen sijaan ”Vaasa käyttää kielikorttia” on päässyt jutun aiheeksi Ilkassa pääkirjoitusta myöten, aivan kuin mitään muuta perustetta ei olisikaan.

Tämä Vaasan seutua kiinnostava sairaala-asia on myös muissa valtakunnan lehdissä uutisoitu siten, että taas kielikortti on se, millä Vaasa ja seutukunta ratsastaa. Jopa Ylen uutisissa kerrottiin, kuinka ruotsinkielinen Vaasa on. Kaupungissa suomenkielisiä on kuitenkin 75 prosenttia väestöstä. Virheellisiin väittämiin perustuva tiedonvälitys ja sisällön muokkaaminen sellaiseksi, että se sopii omiin tarkoitusperiin, on valitettavaa.

Ihmiset joutuvat usein muodostamaan käsityksensä virheelliseen tietoon perustuen.

Maanantain 12.12. lehdessä oli Vaasan seutua koskeva tärkeä asia: sosiaali- ja terveysministeriön lisälausunto, joka oli mennyt perustuslakivaliokunnalle tiedoksi ennen tärkeää päätöstä. Kuinka ollakaan, lausunto oli täynnä asiavirheitä. Lausunnossa Vaasan keskussairaala asetettiin huonoon valoon verrattuna Seinäjoen keskussairaalaan. Johtavan ylilääkärin korjauslista oli kaikkiaan kahdeksan sivun mittainen, joten ei voida puhua vain pienestä näppivirheestä.

Asiasta päättäviltä ja tiedottavilta oli jäänyt huomioimatta sellainenkin ”pikkuasia”, että Vaasan keskussairaalassa sydäninfarktipotilaiden kuolleisuus on 19,2 prosenttia ja Seinäjoella liki 34 vaikka lausunnossa oli Seinäjoen luvuiksi laitettu virheellisesti. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Tarkoitushakuinen vääristely on arkipäivää työssäni rikostutkintasektorilla. En odottaisi moista menettelyä virkamiehiltä, joiden lausunnon oletetaan perustuvan faktoihin ja joiden antamaan tietoon pohjautuen toiset tekevät tärkeitä päätöksiä.

Virheellisen tiedon seuraus on se, että muutoksen maksajaksi sekä fyysisesti että rahallisesti tulee Pohjanmaa, kielestä riippumatta. Voidaanko näin suuri päätös tehdä virheellisiin tietoihin pohjautuen?

Kauhavalla asuneena muistan terveyskeskuspalveluiden tehostamisen seurauksena, kuinka ihmisten kuskaaminen alkoi Seinäjoelle pienimmästäkin syystä. Lopulta supistaminen johti siihen, että kirjavalla autolla mentiin haipakkaa Seinäjokea kohti ja pahimmassa tapauksessa vielä saman päivän aikana hissukseen mustalla autolla takaisin.

Joulupukin toivelistalle lähtee tänä jouluna: Päättäjille järkeä, laskutaitoa ja empatiakykyä. Kiitos.

ANNE RINTAMÄKI (kesk.)

kaupunginvaltuutettu 9.4. saakka

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa