Tämä on pelkkää päätelmää ja voin puhua puuta heinää mutta ilmeisesti
digitaalilähetys vaatii vahmempaa signaalia ja sisäänrakennettu vahvistin
ei siis riitä. Analoginen ei ole niin tarkka. Nyt siis joudut joko lisäämään
vahvistusta minkä tehoon en usko vaan se vahvistaa häiriöitä samassa
suhteessa joten signaali hukkuu niihin. Eli joudut hankkimaan ulkoisen
nimimerkki Herkkoon mainitseman hyvän antennin.
Jees. Jossitellaan siis vielä vähän lisää:
Epäilen myös varsinaisen signaalin, eli lähetyksen heikompaa tehoa
silloin vahvistus pitäisi siis olla herkempi, tosin autoni fysiikassa se on tehdas asennettuna
eli sisäänrakennettuna ja vahvistettuna takalasin metallilaminointiin kytkeytyen.
Ennen digiaikaa sydeemi oli käytännössä TÄYSIN häiriötön, josta nykyinen ihmetys.
Kokeilin myös ulkoista mekaanista antennia, jolla totesin myös samaa häiriötä
varsinkin antenni liikkuen.
Voisiko kuitenkin yksi mahdollisuus olla Tv linkkimastojen tapaan
näiden ns. väliasemien vähentäminen signaalia heikentäen.?
Tätä tukisi etenkin kesäturistien ihmettely radion pätkimisestä
ja etenkin ylen kanavien katoamisilmiö, rakasta Pohjanmaatamme pitkin tyyräillessä.?
Toiseksi, olen ihmetellyt joidenkin radioliikkeiden mainoksia autostereo tuotteitaan koskien
ja varsinkin Gategoriassa: Uusi, herkempi radioviritin.?
nykyinen vehkeeni vastaa muutoin uutta, enkä viitsisi tämän epätietoisuuden
johdosta uuttakaan ostaa.
Jos ei ole pakko..

P.S Kalajoelle tyyräillessä kasitiellä, Kokkolan jälkeen radiosta katosi kaikki kanavat.
Jotka palautuivat vasta Kokkolan keskustan läheisyydessä, itse Cityssä
voimistuen...?
