Yli 10 vuotta sitten (nyt 2023) Vaasassa oli erittäin korkeatasoinen peruskoulu joka oli erikoistunut musiikkiin. Kansan kielellä sitä kutsuttiin musiikkiperuskouluksi. Siellä kaikki sujui kuin rasvattuna. Vaasaan tuli monikymmenpäinen japanilainen lapsikuoro. Suhteita alkoi olla ympäri maailmaa ja odotettavissa oli useita kansainvälisiä musiikkitapahtumia jotka toisivat Vaasalla mahtavat verotulot. Hyvään sujumiseen oli syynsä sillä musiikinopettajina Onkilahden koululla toimi kolme erittäin innostunutta musiikinopettajaa, joukossa musiikkitieteiden tohtori. Samaan aikaan eläkkeelle siirtyvä rehtori oli tyytyväinen sillä kaikki toimi paremmin kuin hyvin. Hän oli löytänyt tämän hyvän opettajan Unkarista. Kun rehtori vaihtui, oli uusi rehtori jostain syystä yhteistyökyvytön ja lopputuloksena oli pitkän ajojahdin jälkeen maineikkaan musiikinopettajan laiton irtisanominen. Irtisanominen todettiin laittomaksi kahdessa oikeusasteessa. Vaikka laittomasta irtisanomisesta vastuussa ollut henkilö hävisi oikeustaistelun, ei musiikinopettajalla siltikään ole oppilaita. Kun viranhaltija on tarpeeksi juonikas, näyttäisi hän olevan lain yläpuolella vaikka se on varmasti väärin. Nyt on kulunut 10-vuotta tapauksesta ja haastattelen oheisella videolla kaltoin kohdeltua musiikkitieteiden tohtori Gyorgy Kadaria. Videolla selviää, että hän on tehnyt muistelmansa tapahtuneesta kirjoittamalla kirjan. Kirjaa on toistaiseksi saatavilla vain Porista +358503804063 tai eeva.sinerjoki@gmail.com
Linkki videoon
https://youtu.be/9pgNe8TVsQUKari Lajunen