Author Topic: Musiikkiluokkien tulevaisuus  (Read 18650 times)

0 Members and 4 Guests are viewing this topic.

Harri Leppälä

  • Guest
Musiikkiluokkien tulevaisuus
« on: 09. 04. 2012 20:08 »
 Anne,Ritva ja Juri = Vaasan musiikkiluokat


On kauhistuttavaa nähdä kuinka parin johtotehtävissä olevan virkamiehen mielivalta tuhoaa Vaasan musiikkiluokat, opettajien ajojahdilla. Vaasan musiikkiluokat on niittänyt mainetta ja kunniaa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikkin. Näitä kolmea opettajaa Ritva Käräjämäkeä, Anne Tienhaaraa ja Juri Kadaria saamme kiittää siitä että niin moni vaasalaisnuori on saanut musiikista elinikäisen harrastuksen, elämäntavan ja jopa ammatin. Musiikkiluokkien konsertit ovat aina täyttäneet salit viimeistä paikkaa myöden eikä kaikki ole edes mahtuneet istumaan. On vaikea löytää muita Vaasan viranhaltiojita jotka olisi virkaansa hoitanut samanlaisella kutsumuksella kuin yllä mainitut musiikinopettajat. He ovat viettäneet suuren osan vapaa-ajastaankin lasten ja nuoren kanssa musiikia opettaen ja konsertteja/ohjelmia harjoitellen. Jos heidän vuosien varrella tekemät työajan ulkopuolella tehdyt työtunnit maksettaisiin heille, jäisi Lumion ja Salinin erorahat todella pieniksi summiksi. Siksi kysynkin!! Kumpi on tärkeämpää Vaasan musiikkiluokat vai pari mielivallalla tyrannisoivaa johtavaa virkamiestä?

Harri Leppälä

  • Guest
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #1 on: 09. 04. 2012 20:08 »
Käykää kirjoittamassa adressiin nimenne Vaasan musiikkiluokkien puolesta!!

http://www.adressit.com/vaasan_musiikkiluokkien_puolesta

Asian pönkittämiseksi järjestetään mielen osoitus 16.4 klo 15:15 opetusviraston edessä!!
Mielenosoitukseen voi ilmoittautua alla olevan linkin kautta!!

http://vaamuslu.nettilomake.fi/form/506/

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #2 on: 10. 04. 2012 06:06 »
Käykää kirjoittamassa adressiin nimenne Vaasan musiikkiluokkien puolesta!!

http://www.adressit.com/vaasan_musiikkiluokkien_puolesta

Asian pönkittämiseksi järjestetään mielen osoitus 16.4 klo 15:15 opetusviraston edessä!!
Mielenosoitukseen voi ilmoittautua alla olevan linkin kautta!!

http://vaamuslu.nettilomake.fi/form/506/

Minun tyttäreni oli Jurilla eikä koskaan ollut mitään moitittavaa.  Tyttäreni kyllä osaa moittia aiheettakin
ja aivan pienestä ja ainakin minua mutta Juri ei saanut minkäänlaista moitetta.  Allekirjoitan ainakin
adderessin mutta töistä en voi lähteä mielenosoitukseen.  Tulisin mielelläni jo pelkästään kuvaamaan.
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #3 on: 10. 04. 2012 22:10 »
Tämä kuuluisi kohtaan "Feedistä napsittua" mutta koska on jo aloitettu täällä niin liitän feedin tähän.

Quote
Potkut uhkaavat musiikkiluokkien opettajaa Vaasassa
10.04.2012 21:55 (Päivitetty: 10.04.2012 22:35) Kommentit0

Työkalut
Suurenna tekstiä
Pienennä tekstiä
Tulosta artikkeli
Lähetä linkki
Share on facebook
Share on delicious
Share on digg
Share on twitter
Share on email
More Sharing Services
Musiikkiluokkien oppilaita vuosia Vaasassa opettanutta György "Juri" Kádária uhkaavat potkut. Kasvatus- ja opetusviraston johtaja Harry Swanljung sanoo, että Kádárin ja työantajan sukset ovat menneet pahasti ristiin useastakin syystä. Yksityiskohtia Swanljung ei halua ruotia ennen kuin Kádária on kultu ensi viikon tiistaina.

Vuosia jatkuneen ongelman ydin liittyy Swanljungin mukaan työnantajan antamiin työhön liittyviin ohjeisiin, joiden noudattamisesta on syntynyt vakava erimielisyys.

Kádár ei itse halua lausua asiasta julkisuudessa mitään.

- Neljän vuoden kokemuksen perusteella en uskalla antaa mitään haastattelua.

 

Huoli musiikkiluokkien tulehtuneesta tilanteesta on saanut ihmiset liikkeelle. Ensi maanantaiksi suunnitellaan mielenosoitusta, keskustelu käy kuumana nettipalstoilla ja adressi, jossa vaaditaan rehtorien ja kouluviraston päätösten perinpohjaista selvittämistä, on kerännyt muutamassa päivässä noin 400 allekirjoittajaa.

Kádár on toiminut musiikkiluokkien musiikinopettajana vuodesta 1984.

Tästä on huono saada selvää kun Juri ei kerro mitään eivätkä muutkaan.
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #4 on: 16. 04. 2012 07:07 »
Mielenosoitus 16.4 klo 15:15 opetusviraston edessä!!

Päivä on tänään joten muistutan.  Toivottavasti mielenosoitukseen on hankittu
tarvittavat luvat.  Itse olen tuolloin töissä enkä pääse.  

Sinne menee tyttäreni joka on Jurin oppilas.

Quote
Asian pönkittämiseksi järjestetään mielen osoitus 16.4 klo 15:15 opetusviraston edessä!!
Mielenosoitukseen voi ilmoittautua alla olevan linkin kautta!!

http://vaamuslu.nettilomake.fi/form/506/
Miksihän sinne pitää ilmoittautua?

Saisiko tuonne jonkun kameran kanssa?  Mielellään videokameran kanssa mutta toki kuvat
kelpaavat.

Jurin tehtävänä on ollut tehdä taidokkiaita musikantteja.  Tästä asiasta en ole kenenkään kuullut
huomauttavan mitään.

En tiedä mistä Juria moititaan mutta onko sillä väliä kun työ tulee hyvin tehthyä.  

Mikään ei tule ilmaiseksi.  Mestariksi ei synnytä.   Hyvä musíkantti syntyy vain hillä ja tuskalla
ja itkulla ja kovalla vaivalla.

Juri on mamu ja toisille mamuille sallitaan notkuilu.   Niitä notkuu mielenosoituksen aikanakin
Rewellissä sisällä.  Vaikuttaa kummalliselta, että kun joku mamu ylittää odotukset niin siitä saisi potkut.
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #5 on: 18. 04. 2012 11:11 »
Onko tässä asiassa tullut mitään muuta esille?

Lyhytviestiosiossa kaivataan tietoa?

Lyhytviestiosiossa ihmetellään, että olen sokeasti Jurin puolella.  Olen Jurin maineen puolella
enkä ota kantaa muuhun.

Jos ostan  kukkakaupasta ruusuja vaimolleni niin en ala kyselemään ovatko kukkien poimijat
riidelleet keskenään.  Minun puolestani saavat riidellä aivan vapaasti.  En mene väliin.  Mutta
ne ruusut haluan kauniina ja jos ne saan olen tyytyväinen.  En edes tiedä kuka ne on poiminut.
En tiedä ovatko he olleet kaveruksia vai riitaisia jotka kukat ovat kasvattaneet.  Eikä se edes
kiinnosta.

Jos Juri ja työnantaja ovat eri mieltä niin mitä se minulle kuuluu?

Mutta se kuuluu, että voin sanoa "tyttäreni on ollut Juri Gadarin oppilas"

Pauligin mainoksessa sanotaan.  "Laadulla on tekijänsä."
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Klaus Berg

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1527
  • Gender: Male
  • Elämä on juoksukilpailu ajan kanssa
    • View Profile
    • Blogi
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #6 on: 18. 04. 2012 12:12 »
Eipä sieltä ole noussut kukaan oppilas entinen tai nykyinen valittamaan kaverin työn laadusta.
Mutta voihan se olla että se on täysin hirvittävä työkaveri jos se vaikka vaatii joskus jotain tuloksia muiltakin ?


Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #7 on: 23. 04. 2012 20:08 »
Pidetään asiaa vireillä.

Olikos se tänään kun Yurin potkut piti tulla käytäntöön?
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Juri sai potkut Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #8 on: 27. 04. 2012 07:07 »
Musiikinopettaja Kadar irtisanottiin

Lainaukset: www.pohjalainen.fi

Quote
György Kádár vapautettiin tehtävistään keskiviikkona. Kuva: Eetu Sillanpää

Quote
Vaasan kaupungin kasvatus- ja opetusvirasto on irtisanonut Onkilahden koulun musiikkiluokkien tuntiopettaja György Kadarin virkasuhteen.

Irtisanomisen perusteena on pitkään jatkunut luottamuspula työntekijän ja työnantajan välillä. Kadar on vapautettu tehtävistään tämän viikon keskiviikosta alkaen.


Quote
Laulava mielenosoitus puolusti Juri Kádária
Quote
Quote
Mielenosoittajien plakaateissa ja puheissa osoitettiin tukea Juri Kádárille. Musiikkiluokkalaiset Emmi Backholm (oik.) ja Julia Rinne pitävät Kádária loistavana opettajana.Kuva: Kalle Lydman
Quote
Monet nykyiset ja entiset musiikkiluokkalaiset osoittivat mieltään musiikinopettaja György "Juri" Kádárinpuolesta maanantaina Vaasan torilla. Tapahtumaan osallistui noin 60 ihmistä.

Mielenosoittajien mukaan Kádárin erottaminen musiikkiluokkien opettajan paikalta olisi virhe. Moni pelkää, että irtisanominen heikentää Vaasan musiikinopetuksen tilaa.

Kádária itseään kuullaan asiasta kasvatus- ja opetusvirastossa tiistaina. Asiasta päättää lopulta Onkilahden koulun rehtori. Erottamisuhkasta uutisoitiin viime viikolla.

Nyt se sitten tapahtui.  Györgylle ei ole vaiketata saada uutta työpaikkaa sillä näin hyvän maineen
omaavalle luultavati riittää töitä.  Mutta hänen työnsä tulokset ovat täällä Vaasassa.   Uskoisin hänen
elävän sielullaan Vaasassa.  Nyt me menetimme tämän sielun.

Ainakaan mitään hyvää tämä ei tee Vaasan imagolle.  Kuvan mielenilmaisijat lienevät suurimmaksi
osaksi Györgyn oppilaita.   Jos György pääsee lähelle töihin niin nämä oppilaat luultavasti
seuraavat häntä uuteen paikkaan.  Samalla irtisanomisella irtisanottiin luultavasti tällainen
joukko oppilaita.  Kuka tietää?
« Last Edit: 27. 04. 2012 07:07 by Kari Lajunen »
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #9 on: 27. 04. 2012 13:01 »
 
Onko meillä enää mitään tehtävissä G Gadarin puolesta?

Innostaisiko tämä ketään kaupunginvaltuutettua?
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Harri Leppälä

  • Guest
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #10 on: 27. 04. 2012 15:03 »
Olemme Siltasen Ainon ja Vehkaojen Marjatan kanssa vankasti Juria tukemassa. Nyt asia menee lautakuntaan ja hallinto-oikeuteen. Poliisitutkinta työpaikkakiusaamisesta on työn alla. Että ainakin muutama valtuutettu löytyy jos sitä ei vielä ketjun ensimmäisestä kannanotosta joku ymmärtänyt.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #11 on: 27. 04. 2012 17:05 »
Olemme Siltasen Ainon ja Vehkaojen Marjatan kanssa vankasti Juria tukemassa. Nyt asia menee lautakuntaan ja hallinto-oikeuteen. Poliisitutkinta työpaikkakiusaamisesta on työn alla. Että ainakin muutama valtuutettu löytyy jos sitä ei vielä ketjun ensimmäisestä kannanotosta joku ymmärtänyt.

Hienoa.  Pidättehän lukijat ajantasalla.
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Harri Leppälä

  • Guest
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #12 on: 06. 05. 2012 11:11 »
Irtisanomisen oikaisuvaatimus on viety liitteineen Harry Svanjungille. Asia käsitellään opetuslautakunnassa.
Lautakunnassa joudutaan varmasti äänestämään päätöksestä. Se kuinka äänet jakautuu voi lukea täältä kokouksen jälkeen. Lupaan tuoda ne julkisiksi. Että kunnallisvaaleissa musiikkiluokkien tukijat tietävät ketä äänestää. Ajojahti on ollut kyllä todella törkeää työpaikkakiusaamista.
Kuvitelkaa että nyt irtisanomisen jälkeen, arki-iltana klo 19 maissa, koulutoimenjohtaja ja opetusviraston johtaja käyvät Onkilahden koululla tarkistamassa ettei Juri ole mennyt salaa johtamaa Sirpale-kuoroa. Asiakirjoja on julistettu salaisiksi että saataisiin huhumylly käyntiin ja Juria epäilyksen alle tiesmistä. Tosi asia on kuitenkin se että Juri on koko ajan halunnut että asiaa käsitellään julkisesti ja avoimesti. Sivistystoimenjohtajalle yms viranhaltioille ei Juri ole saanut kertoa omaa näkemystään asioista. Nämä suuret päälliköt ovat kuunnelleet vain Onkilahdenkoulun rehtoria, opetusviraston johtajaa ja kaikkia muita jotka ovat Juria vastaan. Ei lainkaa suurta enemmistöä jotka ovat Jurin puolella ja osaavat arvostaa hänen elämäntyönsä tuloksia ja positiivista julkisuutta jonka Onkilahden koulun Musiikkiluokat ovat kaupungillemme tuoneet. Ja nimenomaan ala-asteen taso on saanut arvostusta Sibeliusakatemiasta lähtien.

Poliisitutkinta on käynnissä työpaikkakiusaamisesta ja muutakin julkisuutta asialle on tulossa ihan valtakunnallisten tiedotusvälineiden kautta. Se ei tee hyvää Vaasan imagolle ja julkikuvalle jonka eteen on tehty töitä ja pidetty seminaareja.


Offline Hertta

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 662
  • Monikulttuurisuus on voimaa
    • View Profile
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #13 on: 07. 05. 2012 19:07 »
Yrittäjyys kasvatus on kouluissa syrjäyttänyt alleen kaiken muun ja sen lonkerot ovat levinneet kaikkialle yhteiskuntaan

”Onkohan mistään kouluopetukseen liittyvästä pauhattu 1990- ja 2000-luvulla Suomessa yhtä paljon kuin yrittäjyyskasvatuksesta? Aiheesta on tehty raportteja ja ohjelmia, ja se on otettu mukaan opetussuunnitelmiin, strategioihin, kehittämissuunnitelmiin, hallitusohjelmiin...
Opetusministeriön julkaisussa Yrittäjyyskasvatuksen suuntaviivat (2009) yrittäjyyskasvatus näyttäytyy jopa eräänlaisena koulutuksen johtoajatuksena varhaiskasvatuksesta yliopistoon, yläkäsitteenä, jonka alle voidaan liittää kaikki mahdolliset hyvät ja kannatettavat asiat:
"Yksilön oma aktiivisuus ja vastuu sekä omasta toiminnastaan että lähimmäisistään huolehtiminen muodostavat psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin perustan. – – Yrittäjämäisen toimintakulttuurin tehtävänä on kasvattaa oppija vastuuseen itsestään ja tekemisistään, rohkaista ottamaan uusia askeleita, vaikka niissä voisi epäonnistuakin, sekä kehittää valmiuksia ja keinoja vaikuttaa ja osallistua myös yhteiskunnalliseen toimintaan."

Nythän kouluissa on rahasta tullut yrittäjyyskasvatuksen kautta toimintaa ohjaava arvo. Mahtaakohan olla musiikinopettaja Kadar irtisanomisessa kyse myös näistä sisäiseenyrittäjyyteen liittyvistä arvoista? Kouluissa ja kunnissa säästöjenkautta syntyy lisäarvoa.
Olisiko niin, että hän ei ole noudattanut sisäiseenyrittäjyyteen liittyviä tulostavoitteita?
Toinen arvo on yksilönitsensä arvo työprosessissa eli jokainen on oman onnensa seppä.
Näin jokainen työntekijä jää yksin ristiriitatilanteessa, ilman yhteisöllistätukea.

Kulttuurivihkot 2/2012, pääkirjoitus kannattaa lukea ja myös tilata todella täyttä asiaa pursuava lehti.

http://kulttuurivihkot.fi/lehti/jutut/paakirjoitus/264-yrittaejyyskasvatus-alas-jalustalta

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #14 on: 04. 06. 2012 09:09 »
Tämä video on jo Videoteam http://www.vaasalaisia.info/keskustelu/index.php?topic=2795.msg112008#msg112008 osiossa mutta oikeastihan tämä kuuluu tänne.
 


Klikkaa kuvaa nähdäksesi videon 

Juri Kadar on on irtisanottu.  Irtisanomisen syyt on epäillysti salattu.  On epäilty
että syynä olisi kiusanteko tai jopa kateus.

Irtisanomisesta on valitettu ja asia menee lautakunnan päätettäväksi.  On epäilys, että
irtisanomien esittelijä lautakunnalle on irtisanoja.  Näin lautakunta saa epäillysti
yksipuolista ja väärää tietoa.

Tällä videolla annetaan lautakunnalle mahdollisuus kuulla Juri Kadaria.  Juri kertoo
että hänen on huono puolustautua kun hän ei tiedä irtisanomisen perustetta.

Asia kuin asia, niin siinä pitää aina kuulla molempia osapuolia.  Voidaan epäillä, että
lautakunta ei saa mahdollisuutta kuulla molempia osapuolia vaan saattaa saada jopa
väärän kuvan.  Tarjoamme lautakunnalle mahdollisuude kuulla myös Juri Kadaria.

Juri Kadar ei pysty puolustautumaan koska hänelle ei ole sanottu selkeätä syytä.

Kun joku irtisanotaan, niin asia on sillä selvä.  700 henkilöä on kuitenkin sitä mieltä,
että irtisanominen ei olisi oikein.

Asiat ovat määrätty salaisiksi.  Salaisiksi ne on mahdollista määrätä koska on olemassa
määräys, että jos asian julkituomisesta on haittaa työnantajalle, voidaan ne määrätä
salaisiksi.  

Koska irtisanomisen syyt ovat määrätty salaisiksi, voidaan epäillä, että niistä olisi
haittaa irtisanojalle ja irtisanominen ei olisi perusteltua.

Kadar on neljäs opettaja joka lyhyen ajan sisällä tavalla tai toisella poistuu talosta.

Kadar ja hyvin monet toivovat, että neljän vuoden ajan jatkunut
ajojahti nyt vihdoin päättyy ja hän voisi palata syksyllä
oppilaidensa, opettajakollegojensa luokse, kouluunsa, jossa hän on
toiminut kaupunkimme hyväksi erittäin tulosekkaasti lähes 30 vuotta.

Emme julkaise tässä mitään salaiseksi luokiteltua mutta sen kertominen, että asia on
salainen, ei ole salaista.

Toimitus ei ota kantaa puoleen eikä vastaan vaan antaa kansalaiselle itselleen sen
mahdollisuuden.  Toimitus ei myöskään ota vastuuta mistään.

Toimittaja Kari Lajunen
 
« Last Edit: 04. 06. 2012 09:09 by Kari Lajunen »
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #15 on: 04. 06. 2012 19:07 »

Juri Kadarista käytiin heti alussa kiivasta keskustelua addressit.com foorumilla.
Asia sai yli 500 kannanottoa.

Klikkaa kuvaa päästäksesi lukemaan addressit.com foorumia
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #16 on: 05. 06. 2012 10:10 »
Jos olen ymmärtänyt oikein niin lautakunnalla on kokous 13pv.  

Toimittajamme on ehkä paikalla ja alustavasti kyselemme seuraavaa.  Kysymykset ovat
tuulesta temmattuja sillä salaisia asioita ei voi tietää.  Tässä alla kysymyksiä.  Näihin voitte liittää
lisää haluamianne kysymyksiä ja toimittajamme voi ne esittää.  Emme kuitenkaan takaa, että
vapaaehtoistoimittajaa löytyy.  Itse joudun jatkuvasti hylkäämään yli puolet siitä mihin
olisi hyvä osallistua mutta aika ei riitä.

Juri tunnetaan kohteliaana. Oliko syytteissä Juri Kadarin  "Huono käytös?"

Olivatko irtisanomisen perustelut syytöksineen  suurimmalta osalta yksilöimättömiä, epämääräisiä
ja kaukaa haettuja?

Oliko Suuri osa syytteistä jo aikaisemmin kirjallisesti torjuttu?

Voidaanko yleisluonteisesti todeta että: Syytteet eivät pitäneet paikkaansa?

Enempää tuskin pystyy kysymään mutta kysymyksiä voi vaihtaa.
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline vaasalainen

  • Tästä foorumista
  • Administrator
  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 5079
  • Gender: Male
  • Muista käydä Chatissa
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #17 on: 05. 06. 2012 11:11 »
Vain täydellinen avoimmuus voi ratkaista tämän asian.  Siihen on kaikki mahdollisuudet.  vaasalaisia.info ylläpito ottaa mielellään vastaan myös ei-julkisia tietoja tapahtuneesta.  tapio.parkkari (@) gmail.com
Tämä sivusto täytti 9 vuotta helmikuun 2 päivänä 2014.  Ylläpidän tätä vapaasta tahdostani.  Tämä on minun tapani osoittaa rakkauteni tätä hienoa kaupunkia kohtaan.

Offline Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1871
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #18 on: 05. 06. 2012 14:02 »
Muutaman tutun lapsi on oppilaana ja aluksi hieman vierastaen kun mies todella opetti ja hetken päästä hän oli se paras kun osasi ohjata oikeaan suuntaan kun kaikki oppilaat ovat erilaisia. Elän käsityksessä että ammattitaitoinen ja pidetty. On kuulemma käyttänyt omaa aikaa eli tehnyt vielä ilmaista työtä. Itse en tunne mutta näin sanoo oppilaat.

Törkeä vääryys mikä pitää korjata ja heti.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Offline Mikael29

  • Kokelas
  • *
  • Posts: 2
    • View Profile
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #19 on: 05. 06. 2012 15:03 »
Yksi huomio että tässä on jo aikaisemminkin eroitettu opettajia ja on todettu eroittaminen laittomaiksi, niin sitä maksetaan vain sakot ja lainmukaiset korvaukset eroitetulle. Toisin ei työsudetta palauteta, vaa se jää silleen.
Niin jos verorahoja tuhlataan tälläiseen, niin kaiketi on jo niihden tuhlaajat eroittaa, jos ei päteviä syitä löydy eroittamiselle. Eli kyseinen lautakunta ei ole kelvollien päättämään asioista..
Tuo salaisuuden verhoon pukeminen on julmaa henkilölle, johon tämä kohdistuu. On syy tuotava kirjallisesti kaikkien nähtäväksi. Tämä on julkista hallintoa ja eroittamisen syyt on tultava näytetyiksi.


Offline Tikka Masala

  • Vakituinen
  • **
  • Posts: 58
    • View Profile
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #20 on: 05. 06. 2012 15:03 »
Kaikille viranomaisille tiedoksi, että tällaisia asioita ei voi salata.  Joku ne vuotaa aivan varmasti. Jo nyt tihkuneiden  tietojen perusteella voi päätellä, että salaus johtuu siitä suuresta hädästä, jonka Kadarin iirtisanomisen junailleet virkamiehet ovat saaneet aikaan.

Suurin salaisuus on se, että virkamiehet haluavat suojella toisiaan ja etsivät kiiruusti juridisia ja muita keinoja jotta totuus ei paljastuisi.  Siis mikä totuus.  Se että on annettu tunteiden, ennakkoluulojen, tietämättömyyden ja haluattomuuden ottaa asiosta selvää vaikuttaa päätöksiin.

Offline vaasalainen

  • Tästä foorumista
  • Administrator
  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 5079
  • Gender: Male
  • Muista käydä Chatissa
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #21 on: 05. 06. 2012 16:04 »
Marjatta Vehkaoja Juri Kadarista

Lukiessani György (Juri) Kádárin irtisanomisperusteita en voi välttyä ajattelemasta, että Vaasan kaupunki saattaa olla syyllistynyt samantapaisiin toimiin kuin AKT Ahteen tapauksessa. Irtisanominen ehkä tiedetään jo nyt laittomaksi, mutta silti sitä kohti pusketaan.

Epäilen vahvasti, että kateus on ollut liikkeelle paneva voima, kun Jurin kimppuun on käyty. Kádár on vahva persoona ja menestynyt alakoulun musiikinopettajakollegojensa ja esiintyvien lasten kanssa ilmeisesti liian hyvin. Yläkoulu ei ole pysynyt mukana tahdissa ja se kiristää. Varmasti pomoja on närästänyt myös Kádárin oikeusturvatoimet, jotka ovat johtuneet pitkäaikaisista kiusatuksi tulemisen kokemuksista.

Marjatta Vehkaoja Pohjalaisessa
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/tyonantajat-kadarin-kiusaajina-1.1178429
Tämä sivusto täytti 9 vuotta helmikuun 2 päivänä 2014.  Ylläpidän tätä vapaasta tahdostani.  Tämä on minun tapani osoittaa rakkauteni tätä hienoa kaupunkia kohtaan.

Offline Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1871
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #22 on: 05. 06. 2012 16:04 »
Niin Kadarin olisi kannattaa liittyä vapaamuurareihin ja RKP:n jäseneksi niin mitään tämmöistä ei olisi edes harkittu, korppi ei korpin silmää noki. SDP:n jäsenyys olisi sekin eehkä riittänyt.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Offline vaasalainen

  • Tästä foorumista
  • Administrator
  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 5079
  • Gender: Male
  • Muista käydä Chatissa
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #23 on: 05. 06. 2012 17:05 »
vaasalaisia.info ylläpidolla on nyt hallussaan keskeiset Juri Kadaria koskevat dokumentit, myös ei julkiset.

« Last Edit: 05. 06. 2012 17:05 by vaasalainen »
Tämä sivusto täytti 9 vuotta helmikuun 2 päivänä 2014.  Ylläpidän tätä vapaasta tahdostani.  Tämä on minun tapani osoittaa rakkauteni tätä hienoa kaupunkia kohtaan.

Offline vaasalainen

  • Tästä foorumista
  • Administrator
  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 5079
  • Gender: Male
  • Muista käydä Chatissa
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #24 on: 05. 06. 2012 17:05 »
Musiikkiluokkien opettajien puolesta
tiistai 17.04. 2012

On kurja katsella vanhana Onkilahden koulun oppilaana kuinka rakkaat opettajamme ovat joutuneet silmittömän vainon kohteeksi. György (Juri) Kádár ja Ritva Käräjämäki ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksensa meihin ala-asteen oppilaisiin, jotka saimme etuoikeuden olla heidän opetuksessaan

Pohjalainen
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/musiikkiluokkien-opettajien-puolesta-1.1179783
Tämä sivusto täytti 9 vuotta helmikuun 2 päivänä 2014.  Ylläpidän tätä vapaasta tahdostani.  Tämä on minun tapani osoittaa rakkauteni tätä hienoa kaupunkia kohtaan.

Offline Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1871
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #25 on: 05. 06. 2012 17:05 »
Pidä salaisuudet salaisina mutta kerro oliko syytä erottaa, sehän saa olla henkilökohtainen mielipide ja me lukijat/kirjoittajat kyllä uskomme ettei yksityiskohtia tarvi paljastaa mutta ylläpidolla on oikeus omaan mielipiteeseen oli saanut mitä tahansa tietoa kun siihen ei viitata. Periaatteessa tämä on ylläpidon velvollisuus ja kase on kiinni jos tervejärkisen mielestä iirtisanominen on perusteltu, perusteluista ei tarvi keskustella. Kyllähän syyt sit joskus jostain paljastuu muutta nyt asia on hot ja aika hoitaa kyllä, tärkeintä on ettei syytöntä ole irtisanottu.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Offline vaasalainen

  • Tästä foorumista
  • Administrator
  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 5079
  • Gender: Male
  • Muista käydä Chatissa
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #26 on: 05. 06. 2012 18:06 »
Vuodot, paljastukset, "salaiset dokumentit", wikileaksit jne. ovat keskein osa juornalistista arkea.  Toimittajat ovat  esim. kuolemaansa saakka journalistiliiton jäseniä, joten minulla on journalistin status edelleen voimassa.
Tämä nyt pienenä sivuhuomautuksena. 

Tämä sivusto täytti 9 vuotta helmikuun 2 päivänä 2014.  Ylläpidän tätä vapaasta tahdostani.  Tämä on minun tapani osoittaa rakkauteni tätä hienoa kaupunkia kohtaan.

Offline Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1871
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #27 on: 05. 06. 2012 18:06 »
Mutta omaa mielipidettä ei voi kieltää eikä se voi rikkoa mitään toimittajan säädöksiä, mielipidehän voi muodostua monesta asiasta. Se kumminki selkiyttäisi tilannetta ja on vain mielipide.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #28 on: 05. 06. 2012 19:07 »
Nyt näyttää siltä, että pääsen paikanpäälle Keskiviikkona 13.6.2012.  Menen ovelle vahtiin kun lautakunta
kokoontuu Panoraman tai Aktian talossa. 

Olen ovella vastassa ja otan jonkun lautakunnan jäsenen haastatteluun.  Tiedän, että Aino Siltanen
on lautakunnassa.  Hän on inhimillinen ja on aina suostunut haastatteluuni ja luotan siihen, että
nytkin.  Otan Ainon haastatteluun heti ovella Keskiviikkona 13.6.2012 ja kysyn kysymykseni.  En
päästä häntä ohitseni.

Kuka tahansa muukin jäsen saa tulla kamerani eteen mutta luotan Ainoon.  Annan kaikille
vapaan puheoikeuden.

Olin itse kunnallisvaaliehdokkaana viime kaudella ja toki opiskelin kaikenlaisia hienouksia.  Yksi hienous
on, että kun on kiusallinen äänestys, eikä haluta näyttää äänestäjille, että haluaisi äänestää äänestäjiä
ja omaatuntoa vastaan niin mennään sopivasti lomalle ja annetaan varajäsenen äänestää.  Siksi
katson tarkkaan kuka on lähettänyt varajäsenen.





Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline vaasalainen

  • Tästä foorumista
  • Administrator
  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 5079
  • Gender: Male
  • Muista käydä Chatissa
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #29 on: 06. 06. 2012 12:12 »
Kari Lajusen  tekema Juri Kadarin puheenvuoroa on tähän mennessä katsottu n. 270 kertaa, joka on paljon tällaisestä aiheesta.  Asia siis kiinnostaa.
Tämä sivusto täytti 9 vuotta helmikuun 2 päivänä 2014.  Ylläpidän tätä vapaasta tahdostani.  Tämä on minun tapani osoittaa rakkauteni tätä hienoa kaupunkia kohtaan.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #30 on: 06. 06. 2012 19:07 »


Juri on lähettänyt seuraavan tiedonannon entisille musiikkiluokkalaisille, vanhemmille, musiikkiluokkien kannattajille ja lukuisille musiikkiluokkien yhteistyökumppaneille.

Lainaus addressit.com sivustolta
Quote
Teille entisille musiikkiluokkalaisille, vanhemmille, musiikkiluokkien kannattajille ja lukuisille musiikkiluokkien yhteistyökumppaneille.

Olen todella pahoillani, että asia ”huipentui” tähän kohtaan. Ettei aikoinaan yläkoulun puolella ole ymmärretty (ei ehkä haluttukaan ymmärtää), että me alakoulun opettajat olemme olleet heitä kohtaan avoimin sydämin, oltiin onnessamme heistä, ettei heidän olisi pitänyt taistella meitä vastaan, vaan päinvastoin, liittoutua oppilaitten hyväksi. Olen todella pahoillani, että virastoltakaan ei löytynyt ymmärrystä meidän alakoulun opettajien avoimuutta ja hyväntahtoisuutta kohtaan ja harmittaa vielä enemmän oman rehtorini asettuminen em. taistelujoukkoon.

Usein kuulee, lukee lehdessä siellä täällä, että oltiin riidoissa. Minä en ollut riidassa kenenkään kanssa. Ja voin sanoa samalla jopa alakoulun kollegojeni puolesta, että me olemme kyllä yrittäneet pelastaa, mitä kulloinkin pelastettavissa oli ja puolustaa itseämme, se käsitettiin kylläkin
hyökkäyksenä, mutta todellisuudessa me emme ole koskaan hyökänneet kenenkään kimppuun.

Sääli, että näin kävi. Osaisin nimittäin tämän sotkun sijaan nähdä silmieni edessä, millainen suurkuoro, suurorkesteri ja millaisia kamarimusiikkiryhmiä musiikkiluokilla olisi voinut olla; kuinka tämä olisi tukenut Kuula-opistoa, kuinka oppilaat olisivat voineet nauttia taidoistaan, tehdä matkoja Suomessa ja ulkomailla, osallistua kilpailuihin, olla kaikkien meidän vaasalaisten ilona ja ylpeytenä, jos meitä ylä- ja alakoulua ei olisi erotettu, jos meitä alakoulun opettajia olisi osattu ajatella tarvittaessa kättä ojentavana kumppanina. Sanon vilpittömästi: alakoulunopettajat eivät
koskaan ole halunneet astua kenenkään varpaille.

Sääli, että me käsittelemme tällaisia asioita, että lähtee Ritvan jälkeen - ainakin vähäksi aikaa – Jurikin, sen sijaan, että puhuisimme esimerkiksi musiikkiluokkien kehittämisestä vaikkapa taidekoulun suuntaan. Meillähän olisi päteviä opettajia kehittää musiikinopetuksen rinnalle kuvaamataide- tai kaunokirjallisuuden linjaa. Taikka musiikkilukion perustamisesta. Sääli.

Olen lukenut kommentteja. Kosketti minua muutama kommentti, joissa jotkut entiset oppilaat muistelivat musiikkitunteja, joilla oli kyselty läksyä, ja muutamat teistä olivat pelänneet niitä hetkiä. Pyydän teiltä vilpittömästi anteeksi, jos näin oli. Itsestäni osaan vain sanoa, että olen seurannut aina
tarkkana, onko luokassa arkoja oppilaita, sillä aikoinaan kärsin itsekin pahasta ramppikuumeesta. Näkyi se päältäpäin tai ei minulta aina löytyy myötätuntoa ja sympatiaa jännittäville oppilaille, ja että olen aina yrittänyt parhaani, etteivät muut oppilaat huomaisi, kun näiltä oppilailta kysyn vain
sellaista, missä he taatusti pärjäävät, ja heiltä olen kysellyt vähän harvemminkin. Varoin kuitenkin, etteivät nämä oppilaat lakkaa tekemästä kotitehtäviä, kun heiltä ei koskaan kysytä.

Tästä linkistä addressit.com vaasan musiikkiluokkien puolesta http://www.adressit.com/a/29345
« Last Edit: 06. 06. 2012 19:07 by Kari Lajunen »
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #31 on: 06. 06. 2012 21:09 »
Olen yrittänyt kerätä tänne kaikenlaisia dokumentteja koskien tätä aihetta.  Tässä Marjatta Vehkaojan Pohjalaisessa ollut juttu.

Linkki http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/tyonantajat-kadarin-kiusaajina-1.1178429

Quote
Työnantajat Kádárin kiusaajina?
Quote
lauantai 14.04.2012

Kuva Pohjalainen
Marjatta Vehkaoja epäilee, että irtisanomisuhkan taustalla on Juri Kádárin kiusaamista.
Olemme saaneet seurata uskomatonta prosessia AKT:ssa. Työantaja oli eristänyt Hilkka Ahteen puhumattomuudella ja ulkopuolelle jättämisellä ja lienee syyllistynyt työpaikkakiusaamiseen.

Lukiessani György (Juri) Kádárin irtisanomisperusteita en voi välttyä ajattelemasta, että Vaasan kaupunki saattaa olla syyllistynyt samantapaisiin toimiin kuin AKT Ahteen tapauksessa. Irtisanominen ehkä tiedetään jo nyt laittomaksi, mutta silti sitä kohti pusketaan.

Epäilen vahvasti, että kateus on ollut liikkeelle paneva voima, kun Jurin kimppuun on käyty. Kádár on vahva persoona ja menestynyt alakoulun musiikinopettajakollegojensa ja esiintyvien lasten kanssa ilmeisesti liian hyvin. Yläkoulu ei ole pysynyt mukana tahdissa ja se kiristää. Varmasti pomoja on närästänyt myös Kádárin oikeusturvatoimet, jotka ovat johtuneet pitkäaikaisista kiusatuksi tulemisen kokemuksista.

Kádárin lähes 30 vuoden aikana ihmiset organisaatiossa ovat vaihtuneet. Suuria linjoja ymmärtäneitten esimiesten ja johtajien tilalle on ilmeisesti nyt osunut henkilöitä, joille omaan asemaan perustuva auktoriteetti ja kunnioituksen vaatimus ovat keskeisiä arvoja. Arvostelua ei siedetä. Hankalan paikan tullen hallinto puolustaa hallintoa. On ihan sama, minkä laatuista opetusta musiikkiluokillamme annetaan. Narsismiako?

Kenestä tahansa voidaan kehittää johtajien itsetuntoa pönkittävä syntipukki. En suostu hyvällä enkä pahalla siihen, että Juri Kádár olisi tämä henkilö.

Perättömät irtisanomisen syyt luovat pelon ilmapiiriä ja tukkivat ihmisten suut. Osaava työnantaja kykenee ratkaisemaan ongelmat ilman alistamista, nöyryyttämistä, varoituksia ja irtisanomisia.

Marjatta Vehkaoja

kaupunginvaltuutettu (sd.)

Vaasa


Lainaus Pohjalainen
Quote
Musiikkiluokkien opettajien puolesta
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/musiikkiluokkien-opettajien-puolesta-1.1179783
tiistai 17.04.2012   
 
On kurja katsella vanhana Onkilahden koulun oppilaana kuinka rakkaat opettajamme ovat joutuneet silmittömän vainon kohteeksi. György (Juri) Kádár ja Ritva Käräjämäki ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksensa meihin ala-asteen oppilaisiin, jotka saimme etuoikeuden olla heidän opetuksessaan.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki syytökset tulee tutkia asianmukaisesti, mutta ajojahdin merkit täyttävä julkinen nöyryytys ja lynkkaus eivät ole hyväksyttäviä.

Kun muistelen hauskoja oppitunteja Jurin ja Ritvan seurassa, voin olla varma, että heidän ansiostaan olen musiikillisesti niin sivistynyt kuin nyt olen. Vai kuinka monella ala-asteen musiikintunnilla keskitytään suurten mestareiden kuten Sibeliuksen, Vivaldin ja TŠaikovskin mestariteoksiin? Unohtaa ei sovi myöskään Jurin vanhoja kansanlaulujen kokoelmaa.

Lapsen mieli ei tietenkään aina ymmärtänyt miksi luokassa piti olla hiljaa ja kuunnella opettajaa tai miksi jotkin asiat piti tehdä kuten silloin tehtiin. Me aikuiset jo tiedämme, että se mitä lapset haluavat, ei aina ole se mitä lapset tarvitsevat. Myöhemmin opin tämän ja arvostukseni Juria kohtaan kasvoi. Hän todella välitti jokaisesta oppilaastaan. Luonnollisesti Juri monien muiden ala-asteen opettajien tavoin piti huolen, että luokka pysyi kurissa. Olimmehan vasta opettelemassa koulun käynnin alkeita.

Lopuksi haluaisin muistuttaa yhdestä asiasta: Kuinka monella ala-asteella Suomessa saa musiikinopetusta musiikin tohtorin toimesta?

Uskon että Kádár olisi saanut valita työpaikkansa musiikin akatemioista, mutta hän päätti jäädä Vaasaan Onkilahden ala-asteen musiikin opettajaksi. Miettikääpä sitä.

Tero Känsäkangas

Onkilahden ala-asteen entinen oppilas Vaasa
« Last Edit: 06. 06. 2012 21:09 by Kari Lajunen »
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #32 on: 07. 06. 2012 09:09 »
Tästä saattaa tulla suurikin asia koululakkoineen joten kerään jo nyt asiasta kirjoitettuja dokumentteja.
Lainaus Marjatta Vehkaojan kirjoituksesta Pohjalaisessa.
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/kadar-virka-ja-liiketoimintakiellossa-1.1195578

Quote
Kadar virka- ja liiketoimintakiellossa?
keskiviikko 16.05.2012  

 
Juri Kadarille on alettu langettaa irtisanomisen päälle laittomia lisärangaistuksia, joita ei ole mitenkään perusteltu.

Pohjalaisessa (4.5., sivu 4 oikea alareuna) kasvatus- ja opetusviraston johtaja Harry Swanljung toteaa, että “Kadar ei voi toimia tapahtumaketjun jälkeen edes sijaisena (Vaasan) kouluissa".

Siis ikuinen virkakielto?

Kadarille on todellakin ilmoitettu, ettei hän muka saisi tehdä "työn kaltaista työtä" eikä hän saa astua jalallaan Onkilahden alakouluun, jossa hän on opettanut lähes 30 vuotta.

Onko Kadar jonkun mielestä rikollinen?

Kadar ei ole valtioiden tai yritysten välillä salaisuuksia kuljettava konna vaan musiikinopettaja. Häntä ei ole syytetty mistään rikollisesta toiminnasta.

Eikä hänen kykyään toimia opettajana ole asetettu kyseenalaiseksi tai häntä tuomittu ympäristölleen vaaralliseksi henkilöksi.

Kadar on irtisanottu, mutta päätös ei ole saanut lainvoimaa.

Irtisanominen koskee tietenkin vain sitä virkaa, jota Kadar on hoitanut.

Swanljung toimii täysin laittomasti vaatiessaan käytännössä virkakieltoa Kadarille, kun esillä on ollut kysymys sijaisuuksista.'

Opettajien ottaminen ja erottaminen on sitä paitsi rehtoreiden toimivaltaan kuuluva asia, ei Swanljungin.

Jos Swanljung on antanut rehtoreille ohjeita Kadarin "virkakiellosta", ohjeet ovat laittomia. (Kadarin asiassa on koko ajan sekoiltu toimivallan kanssa eli siinä, kenen tulee toimia).

Virkakiellon lisäksi opetusvirasto on asettanut Kadarille liiketoimintakieltoon verrattavia lisärajoituksia.

Niistä osa estää häntä hankkimasta lisätuloja musiikkipedagogian alalla.

Rajoitusten vaikutukset ulottuvat myös Kadarin harrastustoimintaan.

Opetusviraston johto näyttää pystyttäneen oikein noitavainon Kadaria vastaan.

Asiasta informoitu kaupungin johto ei saa katsoa tätä hiljaa sivusta, sillä sehän tarkoittaisi, että johto hyväksyy lännen lait Vaasassa.

Marjatta Vehkaoja

kaupunginvaltuutettu (sd.)

Vaasa
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline vaasalainen

  • Tästä foorumista
  • Administrator
  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 5079
  • Gender: Male
  • Muista käydä Chatissa
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #33 on: 07. 06. 2012 11:11 »
Ylläpidolta

Irtisanottua ala-asteen musiikinopettaja Juri Kadaria on syytetty yhteistyökyvyttömyydestä.  Ylläpito on saanut listan Kadarin yhteistyökumppanuuksista, jotka lähettäjän mukaan todistavat aivan jotain muuta, kuin mitä väitetään.  Lähettäjä, joka haluaa pysyä nimettömänä, ja jonka tiedot on ylläpidolla, on poiminut tiedot  ”Katsaus musiikkiluokkien toiminnasta vuosilta (1984-2011) dokumenteista.

Tämän mukaan Kadarin ansiot vaasalaisessa musiikielämässä ovat kiistattomat.

Kadar ja yhteistyökumppanit

Kadar on osallistunut useisiin valtakunnalliin musiikkitapahtumiin, joista on kotiiviemisinä runsaasti palkintoja ja kunniakiarjoja.

Vaasalaiskuorojen 400-vuotisjuhlalevy yhdessä suomen- ja-ruotsinkieliset kuorot oli Kadarin ideoima, alullepanema ja loppunviemä

Veljo Tormis (Eestin kansallissäveltäjä, omistanut Kadarille kuorokokoelman (Suomalaisugrilaisia maisemia)
jne..

Yhteistyökumppaneita

-Kuula opisto:
- Vuosien varrella valmisteltu yli 1000 kurssitutkintoa (säveltapailu, teoria sekä nokkahuilututkinto)

-Kymmenet, ehkä sadat tunnit omalla ajalla ilmaiseksi:

- jousisoitin yhteistyö Ville Mankkisen, Johanna Toppisen, Katalin ja Istvan Csikosin kanssa, jne.
- teoria yhteistyö: Martti Tiainen, ja muita Kuula-opiston säveltapailu- ja teoria opettajat

Vaasan kaupunginorkesteri:

- yhteiset konsertit ja kaupungin edustustilaisuudet eri johtajien kanssa. Mm. Hannu Norjanen, Ayis Ioannides, Hannu Koivula, ja vierailevia kapellimestareita
- yhteinen joululevy

Yhteistyökumppaneita Vaasassa

-Vaasan varuskunnan soittokunta
- itsenäisyyspäivän konsertteja
-Ellerhein lapsikuoro
-Kansallisooppera
(yhteistyössä valmisteltu ooppera Noitasapatti)
-Eestin television lapsikuoro
-Vaasan kuorofestivaalit
-Monet vaasalaiset kuorot
-Inkerinpuiston- ja Satamapuiston päiväkodit
-Kalevalaiset naiset
-Seinäjoen musiikkiluokat
-Vaasan sotaveteraanit

Yhteiastyö säveltäjien kanssa
Veljo Tormis (Eestin kansallissäveltäjä, omistanut Kadarille kuorokokoelman Suomalaisugrilaisia maisemia)
Pekka Kostiainen


Osallistuminen valtakunnallisiin tapahtumiin
Säännölliset osallistumiset valtakunnallisiin nuorten taidetapahtumiin ja koulujen suurjuhlille kiitettävällä menestyksellä.  Saavutuksena kunniakirjoja ja palkintoja. (mm. Lahti, Turku, Jyväskylä, Helsinki, Oulu)

Esiintymisiä Vaasassa
-Musiikkiluokien vuosittaiset joulu- ja kevätkonsertit Vaasan kirkossa ja kaupungin talolla. Kaupungin eri edustustilaisuudet, kuulijoina mm neljä eri presidenttiä, Ruotsin kuningas, ministereitä ja kansanedustajia

-Yliopisto
-Vaasan suomalaisen srk:n eri tilaisuudet
-Wärtsilä
-ABB
-KWH-PIPE
-Piki Pruukki
-Vaasan poliisilaitos
-Posti
-Vanhainkodit ( Ruukinkartano, Tammikartano, Vuorikoti)
-Vaasan kaupungin sairaala
-Huutoniemen sairaala
-Oikeustalo
-Vaasan kirjasto
-Ostoskeskukset
-Ammattioppilaitos, eri koulut varuskunnan soittajien kanssa
-Joulunavaus torilla
-Pankit
-Suomalainen kirjakauppa
-Valtion rautatiet
-Yksityiset tilaisuudet, jne

-Vaasalaiskuorojen 400-vuotisjuhlalevy yhdessä suomen- ja-ruotsinkieliset kuorot oli Kadarin ideoima, alullepanema ja loppunviemä

Lisää Kadarista

György Kadarin luentojen ja näytetuntien myötä lapset ovat saaneet olla mukana mm. Jyväskylä yliopistolla, Itä-Helsingin musiikkiopistossa, Tallinnan kansainvälisessä musiikinopettajien konferenssissa Budapestissa Unkarin 1050- vuotisjuhlassa, jossa läsnä oli mm Unkarin presidentti ja kuuluisia säveltäjiä.

Yhteistyö tarjouksia mm. Sibelius Akatemialta ja Japanista.

Edellä lueteltu työ- ja yhteistyökumppaneiden määrä kertonee siitä, että viimeaikaiset väitteet Kadarin yhteistyökyvyttömyydestä vaativat yksityiskohtaisen, tarkan selvityksen, mistä on kyse?

Allekirjoitus
lähettäjän henkilöllisyys on ylläpidon
tiedossa
Tämä sivusto täytti 9 vuotta helmikuun 2 päivänä 2014.  Ylläpidän tätä vapaasta tahdostani.  Tämä on minun tapani osoittaa rakkauteni tätä hienoa kaupunkia kohtaan.

Offline Henry Eklund

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1871
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #34 on: 07. 06. 2012 13:01 »
Elikä Vaasassa taas oikeusmurha tehty, ei ensinmäinen eikä viimeinen.
Kipu kasvattaa muttei opeta elämään kunnolla.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #35 on: 07. 06. 2012 17:05 »
Oho.  Oppilaiden vanhemmat ovat vissiin vähän vihaisia.  Tällaista ehdotetaan addressit.com sivulla
http://www.adressit.com/keskustelu/29718/start/625#634
Oppilailta jäi vissiin tutkinto suorittamatta kun reksi ei hommannut sijaista.  Oma tyttäreni kerkesi
jo aiemmin läpäistä mutta jos hän olisi nyt tilanteessa niin olisin itsekin vihainen.  Koko jatko olisi
vaakalaudalla kun kurssi keskeytyi eikä todistusta saatu tohtorilta.  

Olin tietoinen, että vaasassa opettaa maan huippu ja lähetin tyttäreni hänelle.   Tiesin, että kurssi oli normaalia vaativampi mutta saisin samaan peruskouluhintaan todistuksen musiikin tohtorilta. 
Rehtorilla oli onnea että hän tempaisi vasta nyt eikä silloin kun tyttäreni oli ala-asteella.

Quote
Miksei voitaisi käyttää rehtorin taktiikkaa?  Rehtori ulos ja tohtori sisään.

Rehtorilla näyttää olevan taktiikka, että ongelmaa ei selvitetä vaan se potkaistaan.  Josko potkaistaisiinkin rehtori.  Ei se olisi ensimmäinen rehtori joka joutuu lähtemään.  Nykyinen rehtori ajoi itsensä siihen tilaan edellisessäkin koulussa mutta hänelle annettiin uusi mahdollisuuus.  On hänen oma vikansa jos hän ei osaa käyttää tätä uutta mahdollisuutta.

Muutenkin kulisseissa puuhataan koululakkoa.

Siltä vältytään jos irtisanotaan rehtori ja pidetään tohtori.
« Last Edit: 07. 06. 2012 17:05 by Kari Lajunen »
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #36 on: 08. 06. 2012 13:01 »

 


Klikkaa kuvaa nähdäksesi videon  

Videolla on nyt 380 katsojaa.  Aihe kiinnstaa näköjään edelleen.
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #37 on: 14. 06. 2012 09:09 »
Klikkaa kuvaa nähdäksesi video.
Juri irtisanottiin


Prosessin jatko on vielä epävarma

Vaasan varhaiskasvatus ja perusopetuslautakunta hylkäsi torstai iltana 13.06. 2012 Onkilahden musiikkiluokkien opettaja György Kadarin jättämän oikaisuvaatimuksen äänin 9-2. Aino Siltanen (pro-V) esitti oikaisuvaatimuksen hyväksymistä. Siltanean on omien sanojensa mukaan tutkinut viikkoja Kadarin tapausta. Vihreiden Tytti Hyttilä-Huhta kannatti Siltasen esitystä.

Siltanen ei osannut heti eilisen kokouksen jälkeen sanoa, miten prosessi jatkuu. Ilmeista on kuitenkin, että se jatkuu, koska salaiseksi julistetut asiakirjat ovat levinneet melko pitkälle. Siltanen on Kari Lajusen haastattelussa varsin vaitonainen.

Kasvatus ja perusopetusviraston johtaja Harry Swanljung toteaa, ettäl autakunnan enemmistön mielestä menettelyt ovat sujuneet sääntöjen mukaan.

Edit:  Ylläpito on lisännyt tähän viestiin blogissa olevan tekstin
Ylläpito
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #38 on: 15. 06. 2012 12:12 »
Musiikkiluokkien tuki foorumissa ihmetellään miten  kolmen kopla sai lompsia sisään ja luultavasti vaikuttaa lautakunnan päätökseen?  www.adressit.com/keskustelu/29718/start/800#815
Kokouksessa oli yhden kirjoittajan mukaan  Swanljung, Nummela ja Merja Krook eli kaikkein jääveimmät
ja oikeastaan viimeiset jotka siellä olisi pitänyt olla lautakunnan työrauhaa ajatellen.  Tietojen mukaan
he parhaansa mukaan käännyttivät lautakuntalaisia omalle kannalleen.  Jotenkin kuulostaa
kummalliselta.  Lautakunnassahan saattoi olla heidän alaisiaan ja silloin olisi ollut kiusallista äänestää
käännyttäjiä vastaan.  

Saako lautakuntiin lompsia kuka tahansa?  Olen siksi kiinnostunut sillä odotimme ulkona kameran kanssa
kaksi tuntia ja mielummin olisimme odotelleet sisällä.

Tässä alla lainaus addressit com sivulta
Quote
Hyvät lautakuntalaiset.  Miten saatoitte hyväksyä sen, että työtänne häirittiin ettekä saaneet rauhassa puolueettomasti tehdä päätöstä?

Miten saatoitte hyväksyä kolmen jäävin edes yrittää vaikuttaa päätökseenne?

Eikö palaneen käry yhtään haissut kun huomasitte, ettei Juria ollut vaikka asia oli hänen?

Saanko minä tulla seuraavaan kokoukseenne esittämään mielipiteitäni?  Ai en vai?  No miksi nämä jäävit saivat?

Onko päätös laillinen kun olitte ulkopuolisen vaikutteen alla?

Koska sinne saa noin vain astella kolmen troikalla ja vielä jäävinä koko asiaan niin voisin tulla laulamaan :)

Klikkaa allaolevaa kuvaa nähdäksesi pieleen menneitä otoksia joita odotellessamme kuvasimme.


Meillä oli kaksi tuntia aikaa odotella opetuslautakunnan kokouksen loppumista.
Meille ei tullut mieleenkään, että sinne saisi lompsia kuvaajana tai mahdollisesti
jopa jäävinä joten meillä oli aikaa ottaa alkuspiikkiä moneenkin kertaan.  

Tässä ajankuluna otettuja pieleen menneitä otoksia.  Kaikki oli hyvin suunniteltu ja kaikki
turha oli pois.  Kuvaus tehtiin pokkarilla tietäen, että ääni siinä kärsii
mutta laskin sen varaan, että kun olemme seinien  välissä niin ääni heijastuisi
niistä ja kyllä se mielestäni riittävästi heijastui.  Koko video oli editoitu
ja ladattu nettiin puolessa tunnissa karkeasti.  Ajattelin sitten paremmalla
ajalla ladata tuon nykyisen version jotta video olisi heti katsottavissa ja
siinäkin onnistuttiin täydellisesti.  

Sitten meille jäi aikaa vielä mennä Hietasaareen kuvaamaan.  Kotona sitten
tallensin paremman version ja latasin nettiin.  Harmi vaan, ettei ylläpito
ollut vauhdissani mukana mutta siltikin videota katsottiin ensimmäisen tunnin
aikana 27 kertaa.
« Last Edit: 15. 06. 2012 13:01 by Kari Lajunen »
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.

Offline Kari Lajunen

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 7818
  • Gender: Male
  • Kerro tästä foorumista mahdollisimman monelle.
    • View Profile
    • Oivakaihdin Oy
    • Email
Vs: Musiikkiluokkien tulevaisuus
« Reply #39 on: 17. 06. 2012 15:03 »


Farssi Varhasikasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksenteossa.
Oliko kokouksessa kutsumattomia "mainosmiehiä?"

Vaasalainen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli Juri Kadarin
oikaisuvaatimusta.  Paikalle marssi kolme henkilöä mainostamaan omaa
käsitystään.  He olivat rehtori Kari Nummela sekä koulutoimenjohtaja
Juha-Pekka Lehmus ja Merja Krook.  Tasapuolisuuden nimissä Juri Kadar
olisi täytynyt silloin kutsua mutta häntä ei kutsuttu.  Vain
yhdellä heistä olisi ollut oikeus olla paikalla esittelijänä mutta jostain
syystä hän halusi tukea.

"Mainosmiehiä" ei jostain syystä jäävätty tai ajettu ulos tai vaihtoehtoisesti
Juria ei kutsuttu paikalle.

Lautakunta teki päätöksen "mainosmiesten" manipuloimana.

Vanhemmat epäilevät, että Jurin irtisanominen vaikuttaa siihen, että opetuksen
taso laskee, eivätkä lapset pääse enää Sibelius akatemiaan.  On ollut niin,
että sinne on valtakunnallisesti valittu vain kolme joista kaksi on lähtöisin
Vaasasta.  Tällaista tilannetta ei enää ole nähtävissä.
Lähetä tieto tästä ketjusta henkilölle jota arvelet sisällön kiinnostavan ja kavereillesi alareunan "Lähetä Aihe" nappulasta.  Tämä on ainoa keino kertoa tästä foorumista.