Author Topic: Perussuomalaiset  (Read 428737 times)

0 Members and 6 Guests are viewing this topic.

Eikka

  • Guest
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2600 on: 30. 05. 2013 16:04 »
Soini kyselytunnilla: "Tätä voi kannattaa, vaikka se on Soinin ehdotus"

Työttömyys ja pula uusista työpaikoista puhuttivat eduskunnan suullisella kyselytunnilla, kun valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselta (Sd) tentattiin, millaisia keinoja hallituksen ja ministerin työkalupakista löytyy uusien työpaikkojen lisäämiseksi.
- Nyt olisi hyvä aika investoida esimerkiksi teihin, rautateihin ja infrastruktuuriin. Se työllistäisi ja parantaisi kilpailukykyämme. Kasvurahoja pitäisi käyttää tällaisiin investointeihin, rautatieverkostot rapautuvat, Soini ehdotti.

- Tätä voi kannattaa, vaikka se on Soinin ehdotus, hän murjaisi.

Urpilainen vastasi muistuttamalla, että hän ottaa aina hyvät ehdotukset huomioon ja kuinka valtion lisätalousarviossa on osoitettu rahaa esimerkiksi valtatie 8 kunnostamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori vastasi muistuttamalla kapea-alaisen elinkeinosektorin haavoittuvuudesta ja siitä, kuinka kansainväliset yritykset tarvitsevat riskirahaa uusien työpaikkojen luomiseksi.

- Oli se sitten cleantech-alan yrityksiä tai bioteollisuuden alan yrityksiä, joilla voidaan kompensoida menetyksiä.

Kansanedustaja Lea Mäkipää (ps) kyseli, eikö hallitus voisi perustaa työryhmän uusien työpaikkojen löytämiseksi.

- Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun edustajat pyytävät perustamaan uusia työryhmiä, Vapaavuori naureskeli.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288569684621.html

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2601 on: 30. 05. 2013 19:07 »
.

Töiden teettäminen ilmaiseksi sehän täällä onnistuu

"Sääntöjen mukaan opiskelijoita ei saa käyttää harjoittelupaikan ilmaisena työvoimana, mutta käytäntö on toinen, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppanen.

– On osoittautunut, että teoriaopinnoista valmis työharjoittelija tekee normaaleja työvuoroja ja korvaa yhden ihmisen työpanoksen, toteaa kansanedustaja.

– Joissakin paikoissa otetaan uusi nuori ja innokas juuri koulutuksen saanut työharjoittelija heti, kun edellisen harjoittelu päättyy. Näin työpaikalla on aina yksi ilmainen työntekijä. Tämä on omiaan leikkaamaan ostovoimaa, koska yksi on ilman työtä ja yksi ei saa työstään palkkaa, Tolppanen huomauttaa.

Hän kysyy hallitukselta kirjallisella kysymyksellä, kuinka se aikoo puuttua väärinkäytöksiin."



Tolppanen: Opiskelijat eivät ole ilmaista työvoimaa

.

hartsa

  • Guest
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2602 on: 30. 05. 2013 21:09 »
Soini kyselytunnilla: "Tätä voi kannattaa, vaikka se on Soinin ehdotus"

No niin, Urpilainen osoittaa todellisen poliitikon kykyä kompromisseihin ja diplomatiaan. Soini taas, aina naama mutrussa vastustaa ihan kaikkea. Mitä tahansa valtakunnassa tapahtuu, voi olla varma että Soini vastustaa.

Jos tuo pääsisi valtaan, yrittäisi varmaan ajaa demokratiamme totalitarismiksi, jossa olisi  vain yksi soinilainen totuus. Eri mieltä olevat pidätettäisiin tai karkotettaisiin (varmaan Turkuun, kun meillä ei ole Siperiaa).

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2603 on: 30. 05. 2013 22:10 »
Perussuomalaisten Lauri Karppi toisessa ketjussa vähät välittää siitä, että 90% kansasta pitää neekeri sanaa rasistisena. Se ei hänen mielestään voi olla sitä, koska hän (ja muut Perussuomalaiset) eivät ole sitä mieltä.

Päättelyketju on hieman samanlainen. Ja monessa muussakin asiassa kuten vaikkapa abortissa Soini esiintyy ylimmän totuuden haltijana.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2604 on: 31. 05. 2013 15:03 »
.

Muistutukseksi on syytä muistuttaa että Suomella ei ole Kreikasta vakuutta vaikka näin  meille valehdeltiin päin naamaa


Uutiset Talous
HS-analyysi
Suomella ei ole Kreikasta vakuutta


"Kreikan uusi lainajärjestely on todennäköinen, koska valtion velkaantuminen kiihtyy

Kesällä 2012 pääministeri Jyrki Katainen (kok) ja ministeri Urpilainen julistivat, että Kreikan hätärahoituksen ehtoja ei huojenneta.

Vajaa kuukausi sitten hallitus esitti eduskunnalle ERVV:lle annettavista valtiontakauksista annetun lain muuttamista, koska Kreikan, Portugalin ja Irlannin hätärahoituksen ehtoja huojennetaan.

Jos Kreikka ei riko hätälainojen ehtoja, "vakuusjärjestelyn" sulkutilillä olevat arvopaperit ja varat palautetaan pankeille, vaikka Suomi olisi kärsinyt takaustappioita."



"Suomi sai hyvät vakuudet. Näillä vakuuksilla rajataan suomalaisten veronmaksajien riskiä. Se on ollut koko meidän vakuusvaatimuksemme idea", Urpilainen sanoi lokakuussa 2011 Luxemburgissa euroalueen valtiovarainministereiden kokouksen jälkeen. Kokousta ennen hän keskusteli valtiovarainministereiden puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin kanssa.

http://www.hs.fi/talous/Suomella+ei+ole+Kreikasta+vakuutta+/a1369885602053?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&jako=23f6bd902a2ffa52887cd03ac2342dd3

.

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2605 on: 01. 06. 2013 15:03 »
.

Voisi taas kysyä kuka tai mikä taho tätä maata johtaa ja onko joillekin mahdollisesti epäselvyyttä että Suomessa noudatetaan Suomen lakeja

Jussi Niinistö ärähti Haglundille: Ryhdistäydy!

"Puolustusvoimat päätti sittenkin kilpailuttaa raskaiden kuorma-autojen hankinnan. Kotimainen Oy Sisu Auto Ab jää näin alakynteen.

Perussuomalaisten kansanedustaja sekä eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö roimii asiasta rajusti puolustusministeri Carl Haglundia (r).

- Ministeri Haglundin ryhdistäydyttävä, Niinistö kirjoittaa blogissaan.

- Ministeriö puhuu tarkoitushakuisesti maantiekuorma-autoista, vaikka pelkästään siitä ei ole kyse. Kyse on yksiselitteisesti puolustustarvikkeesta. Ministeriöllä olisi oikeus tehdä suorahankinta. Kilpailutuksessa alan suomalainen toimija on alakynnessä kokonsa takia, Niinistö kirjoittaa. "



Jussi Niinistö ärähti Haglundille: Ryhdistäydy!

.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2606 on: 01. 06. 2013 15:03 »
Virkamiehet ovat valmistelleet esityksen, joka on luultavasti pohjautunut johonkin tarpeeseen.
Yksinkertaisimmillaan asia on tietysti siten kuin Niinistö sanoo.

Mutta jotenkin tuntuu, että asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

" - Kuka tätä maata johtaa, poliitikot vai virkamiehet, ällistynyt Timo Korhonen kysyy lehdessä.

- Kyseessä on ensimmäinen puolustusvoimien suurhankinta pitkään aikaan. Jos Suomen puolustusvoimat ei meiltä osta, niin uskottavuus maailmalla on todella kovilla", Korhonen sanoo. "

Ehkä se uskottavuus kärsii enemmän, jos kuorma-autot ei toimi.

" Maavoimien Materiaalilaitoksen tekemän muistion mukaan maastokuorma-autojen toimituksessa ja laadussa on ollut vakavia puutteita jo jonkin aikaa.  "

http://yle.fi/uutiset/puolustusvoimat_moittii_sisun_kuorma-autojen_laatua/5356325

Lisäys: vaikka itse pyrin aina suosimaan ensijaisesti paikallista, seuraavaksi suomalaista ja kolmantena eurooppalaista, niin kyllä laadun on oltava jotakuinkin kohdallaan. Mitä jos Sisu kuorma-autot toimii niinkuin Nokia ja Windows, että on vähän väliä käynnistettävä uudelleen ja sammuu itsekseen? Se ei varmasti kohottaisi puolustusmoraalia ja toimimattomuus sotatilanteessa olisi erittäin vaarallista.
Se, mikä ihmetyttää, että Niinistö ei ole tutustunut puolustusvaliokunnan jäsenenä tälläisiin muistiohin, vaan pelaa tyypillistä populistista politiikkaansa.
« Last Edit: 01. 06. 2013 16:04 by make »
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2607 on: 02. 06. 2013 16:04 »
.

Informaatiopäivitys Suomen kansalle on joskus tarpeen sillä tietoa ei saa usein tiedotusvälineissä läpi vaan asioista kylmästi vaietaan

Monikaan ihminen ei luultavasti tiedä ettei mitään vakuuksia ole olemassakaan, me valistuneet palstalaiset toki tiedämme sen

Esimerkkinä sote-uudistus tai vaikkapa vain Vähäkyrö liitos, yksipuolisempaa tiedostusta saa hakea



"Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini lyttää ostamassaan ilmoituksessa täydellisesti hallituksen Kreikka-sopimuksen.

Helsingin Sanomien paperiversion etusivun omaan käyttöönsä ostanut oppositiojohtaja ei viestissään anna hallitukselle armoa.

Hänen mukaansa hallitus teki Kreikka-vakuuksia solmiessaan tukun virheitä - jos yleensä tarkkaan ottaen tiesi, mihin nimensä sopimusta tehdessään laittoi.

- Toinen - kylmäävä - selitys on se, että he tiesivät ja siksi pyrkivät salaamaan sopimuksen, Soini kirjoittaa avoimessa kirjeessään.

Soinin kirjeessä käydään läpi erityisesti sopimuksen vakuuskohtaa. Vakuuksia ei perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan ole.

Korkein hallinto-oikeus määräsi hallituksen julkistamaan ns. Kreikka-sopimuksen muutamia pankkien tunnistetietoja koskevia yksityiskohtia lukuun ottamatta.

Sopimuksen salaamisesta tehtiin yhteensä 12 valitusta."

http://yle.fi/uutiset/soini_osti_ilmoituksella_viestin_kansalle/6669496

.
« Last Edit: 02. 06. 2013 16:04 by herkkoo »

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2608 on: 02. 06. 2013 18:06 »
Alkaako pako pikku hiljaa Perussuomalaisista?

Vaasasta Berg ja hihamerkkikohusta tunnettu Helena Eronen.
Helena Eronen on mukana Muutos 2011 listoilta EU-vaaleissa. Ihan hyvä valinta, koska Muutos 2011 keskittyy enemmän muutokseen kohti vapautta valtion kahleista kuin konservatiivinen ryhmittymä Perussuomalaiset. Saa nähdä saammeko nähdä lisää virtausta aitoa demokratiaa kohtaan.

Lisäys:
Anteeksi, meni Berg:it sekaisin. Eli Klaus ja Kim. Kim on tosiaan SDP:n edustajan ollut ennen. Miten sitten eroaa Tehyn vaalit tavallisista vaaleista, ei tietoa.
« Last Edit: 02. 06. 2013 18:06 by make »
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2609 on: 02. 06. 2013 18:06 »

.

Siinä vaiheessa kun ns. Suuret Massat tajuavat että heille on valehdeltu PÄIN NAAMAA alkaa pako ihan muista puolueista

.


Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2610 on: 02. 06. 2013 18:06 »
En ota valehteluun kantaa, SDP:n kommenttien mukaan Soini vääristelee asioita.

Mutta kovilla panoksilla pelataan, kun vajaa 50 000 euroa puoluerahaa ei tunnu missään.
Ainakin minä olen ymmärtänyt Soinin vedonneen juurikin tähän samaan argumenttiin omissa haastatteluissaan.

Sikäli Soinin veto on mainio. Soinikin on ymmärtänyt, että puolueen äänestäjistä suurin osa on tullut juuri vasemmalta, ja siksi kohdistus toiseen vasemmistolaiseen puolueeseen osuu oikeaan. Saa nähdä valuuko SDP:n ääniä lisää kuitenkaan Perussuomalaisille vai ei.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060217099898_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060217099433_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060217099319_uu.shtml
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 2167
    • View Profile
    • Olen Suomalainen
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2611 on: 02. 06. 2013 18:06 »
Silloin kun tuo muutos perustettiin niin minullakin oli odotukset korkealla , alun riitelyt ehkä sammuttivat isomman roihun mikä oli ehkä harmi. Mikäs tämä maonitsemasi Berg ? . Aina on ollut liikehdintaa puolueiden sisällä jopa eduskunnassa asti mutta mistään vuodosta ei todellakaan ole kyse.
veritas odium parit.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2612 on: 02. 06. 2013 18:06 »
Muutos 2011 voisi olla sinullekin jotain. PMuutos 2011:n ajatuksissa on paljon hyvää, tavoitteena tosiasiallisen kansanvallan edistäminen. Toisin kuin Soinin, jossa heti kun kansanaloite, vaikka homoseksuualisten avioliitto on menossa äänestyksen, on Soini valmis kuoppaamaan äänestykset, koska tulos ei ehkä vastaisi hänen mielipidettään. Eli siinä mielessä Muutos 2011 aidosti hakee muutosta, toisin kuin Soini, joka on toiminnallaan osoittanut olevansa ihan tavallisen konservatiivi vasemmitolaisen puolueen johtohahmo.

Juu, ja Berg:it meni sekaisin, Klaus ja Kim. Kaksi K:ta.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 2167
    • View Profile
    • Olen Suomalainen
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2613 on: 02. 06. 2013 19:07 »
Hyvä ettei kolmea k kirjainta, en nyt aivan varma ole mutta eikö Klaus Berg ollut mukana ehdokkaana pro-vaasassa .
veritas odium parit.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2614 on: 02. 06. 2013 19:07 »
Oli varmaan, ja sinunkin nimesi löytyy samalta listalta.

http://www.vaasalaisia.info/vaalit/?id=7&toiminto=ehdokas

En vaan muistanut, että osa Prosta jäi Pro:hon.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 2167
    • View Profile
    • Olen Suomalainen
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2615 on: 02. 06. 2013 19:07 »
Pron toiminta kuihtui sisäisiin kinailuihin ja varsinaisesti ainoastaan yksi pron valtuutettu liittyi persujen valtuustoryhmään joka siten kasvoi kaksinkertaiseksi . Olet itse monasti  aprikoinut josko mamu kriitikot etunenässä persut antavat väärää kuvaa mamuista , nyt mielestäni itse syyllistyit vastaavaan .
veritas odium parit.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2616 on: 02. 06. 2013 19:07 »
Pyydän nöyrästi anteeksi. Tuo Helena Erosen hyppäys Muutoksen leiriin oli lähinnä mielenkiintoinen, kun samaan aikaan huomasin Bergin olevan jossain eri listoilla. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä ovat Erosen motiivit. Hän on kirjoittanut blogissaan monista aiheista, ei pelkästään maahanmuutosta. Hänellä saattaa olla hyväkin noste, mutta ei tule varmaan riittämään eu-vaaleissa.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 2167
    • View Profile
    • Olen Suomalainen
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2617 on: 02. 06. 2013 19:07 »
Sinulla taisi tulla kaksi hutia samaan viestiin Helena Eronen ei minun muistin mukaan ole ollut minkään puolueen jäsen , ainoastaan Hirvisaaren avustaja .
veritas odium parit.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2618 on: 02. 06. 2013 20:08 »
Kolme hutia. Berg Kim, eikä Klaus. Ja Klaus on Pro Vaasaa ja viimeisenä Eronen.

 Oli kuitenkin avustajana. Miksi ei mennyt Perussuomalaisiin? Olisi nostanut naislukua tasa-arvon nimissä.

Lisäys:

Pitääpä ruveta tarkistamaan tietonsa tarkemmin, että ei pääse sattumaan uudestaan.
Johtuukohan se tästä lämmöstä.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Risto Helin

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 2167
    • View Profile
    • Olen Suomalainen
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2619 on: 02. 06. 2013 20:08 »
Laitetaan lämmön piikkiin ja kun kerran hutiloidaan niin hutiloidaan kunnolla. Se miksi Eronen ei mennyt persuihin johtunee siitä ettei hän pidä kovinkaan paljoa politiikasta , no mikäli muutos vielä joskus nostaa kannatustaan niin kyllä se politikointi myös saavuttaa myös heidät.
veritas odium parit.

Offline manteiro

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1031
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2620 on: 03. 06. 2013 09:09 »
Ilmeisesti euromaat ovat todella typeriä - lukuunottamatta tietysti Suomen nykystä hallitusta ja varsinkin sossuja! Heh heh!

Kaikille ko. maille esitettiin vastaavaa "vakuussopimusta" kreikkalaispankkien kanssa, mutta vain Suomi tarttui tuohon kultajyväseen! Ilmiselvästi Perussuomalaisten pelko ajoi hallituksen tuohon (epä)toivoiseen tekoon.
Ihmettelen, ettei se Backman ole vielä huomannut syyttää PS:ää asiasta. Kaikkea muuta kaveri viäntelee, kuten kunnon savolaisen pitääkin.
 

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2621 on: 03. 06. 2013 09:09 »

.

Siis se raha mitä Suomi itse antoi ne onkin joustavasti siirtyneet osaksi "vakuuksia"

Vain sossu tai muuten perässä vedettävä voi sanoa sitä "vakuudeksi"

.

caprera

  • Guest
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2622 on: 03. 06. 2013 09:09 »
Sinulla taisi tulla kaksi hutia samaan viestiin Helena Eronen ei minun muistin mukaan ole ollut minkään puolueen jäsen , ainoastaan Hirvisaaren avustaja .

Omassa US:n blogiprofiilissaan hän kyllä ilmoittaa puolueeksi Muutos 2011.

http://ohohupsis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/ohohupsis

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2623 on: 03. 06. 2013 15:03 »

.

Siis se raha mitä Suomi itse antoi ne onkin joustavasti siirtyneet osaksi "vakuuksia"

Vain sossu tai muuten perässä vedettävä voi sanoa sitä "vakuudeksi"

.

Taisi kuitenkin se vakuus sana lukea siellä moneen otteeseen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060317104340_uu.shtml

Sen verran, että jos kiinteistö esimerkiksi annetaan vakuudeksi jostain paikkakunnalta, jossa sitten iskee suurtyöttömyys, niin tällöin vakuus ei enää kata, vaikka vakuudet olisikin alkuperäisesti olleet vaikka kuinka kattavat. Eli kysymys pitäisi esittää, että oliko alkuperäisesti minkäänlaisia vakuuksia vai ei? Muuten jälkikäteen kysymys on pelkästä jälkiviisaudesta vähän niin kuin osakemarkkinoilla Nokian osakkeen vuoristoradan kanssa.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2624 on: 03. 06. 2013 16:04 »
Tässä yhden Suomen parhaimpien talousosaajien kommentti asiaan. Osaamista on varmasti enemmän kuin Suomen Pankin jäsenillä yhteensä (johon esim. Halonen valitsi aikanaan "sukupuolikiintiön" perusteella omia poliittisia suosikkejaan)

http://yle.fi/uutiset/professori_vakuuskeskustelu_kikkailua_kasitteilla/6671519
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline köyhä jarrumies

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Posts: 457
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2625 on: 03. 06. 2013 17:05 »
Toivottavasti tämä Kimmo Sasin ennakoima aikataulu  ei toteudu, vaan episodi saadaan nähdä ennen vuotta 2016 kun Urpolainen on valtiovarainministeri.

"Sasi pelkää, että Suomi voi jäädä ilman Kreikka-vakuuksia, jos se on vapaaehtoisesti mukana Kreikan lainojen anteeksiannossa... Suomen neuvotteluasema on hankala, jos kaikki muut euromaat ovat yksimielisesti Kreikan lainojen anteeksiannon takana."

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194817398478/artikkeli/sasi+kreikka-lainojen+anteeksianto+voisi+vieda+vakuudet.html

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2626 on: 03. 06. 2013 19:07 »
Pohjalaisen pääkirjoittaja (Kalle-Matti) on tunnustuksellinen Perussuomalaisten vastustaja.
Tämän päivän Pohjalainen ei tee poikkeusta. Äkkinäinen voisi kirjoituksesta päätellä PS:n olevan pääsyyllinen eteläisen Euroopan talousvaikeuksiin. Kirjottajan mielestä lusmumaita pitäisi auttaa mitään kyselemättä - mitään vaatimatta. Pohjalaisen ja demarien mielestä Suomi onkin siis onnistunut neuvottelemaan historialliset vakuudet rahojen vastineeksi! Nuo "vakuudet" ilmaisunakin on ihan itsensä demarien ajatuspajan ilmiömäinen tuotos. Siihen uskoo vakaasti Pohjalaisenkin toimittaja.

Kalle Isokallio kiteytti perjantain jälkiviisaissa nuo "vakuudet" hyvin: Olisitko itse valmis lainaamaan kymppitonin (10 000), josta maksamastasi rahasummasta lainanottaja tallettaisi tilillesi neljä tuhatta (4 000) euroa? Tuo neljä tuhatta olisi valmis nostetavaksesi kolmenkymmene (30v.) vuoden kuluttua - korkoineen. Voi taivahan talikynttilät, jopa ylekirjoittanut tajuaa tuon paradoksin!

Todellakin voi sanoa - historiallinen puhallus suomalaisten veronmaksajien rahoja! Pääkirjoitustoimittajan Perussuomalaisten irvailu onkin ehkä tarkoitettu pelkäksi hämäykseksi ja ärkkopeeläisten (tabu) ja demarien (tabu) PS-pelkojen liventämiseksi.

Vielä uudestaan tämä ns. "vakuus" asia

Kyllä tätä normaalisti sanottaisiin rehelliseksi kusetukseksi

Ei se rahan arvokaan ole enää sama kolmenkymmennen vuoden kuluttua puhumattakaan että tämä himmelirakennelma pysyisi muutenkaan pystyssä

.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2627 on: 03. 06. 2013 19:07 »
No sen verran muistan aikanaan keskustelusta, että aika nopeasti oli selvää, että ne vakuudet ei ole täysiä. Jos sen vasta nyt huomasi, niin aika myöhässä on herännyt.

Tämä vajaa vuosi sitten:
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/08/22/nain-suomen-kriisivakuudet-haihtuvat-jo-ilmaan/201236072/170

Tämä taas puolitoista vuotta sitten:
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2011/12/18/kreikka-vakuudet-kuin-raaputusarpa-ei-voittoa/201119223/170
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2628 on: 03. 06. 2013 19:07 »
.

Kuvaavaa ettei tätä puolustelekaan muut kuin yksi alakoululainen ja alakoulunopettaja

Kaikki muut sixpäckistä on hipi hiljaa asiasta

EDIT :

Masentavinta tässä on ylen tyttöjen ja poikien toiminta, oli suuri virhe antaa ylelle budjettirahoitus, oikea ratkaisu olisi ollut lopettaa koko ddr:n aikainen laitos tässä samalla

.
« Last Edit: 03. 06. 2013 19:07 by herkkoo »

Offline manteiro

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1031
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2629 on: 04. 06. 2013 09:09 »
Soini esiintyi aamuteeveessä Urpilaisen kanssa. Esiintyi - ei saanut puheenvuoroa Urpiksen huutaessa suut ja silmät täyteen juontajaltakin. Zyzyttiä on sanottu Suomen moottoriturvaksi - on nyttemmin saanut Urpilaisesta todella pahan kilpailijan.

"Keskustelu" ei antanut mitään uutta. Vakuus vakuus-mantraan on jo yhtynyt korkmannit ja monet muut (säälistä?), joita olen joskus jotenkin arvostanutkin. Nyt niistäkin ns. asiantuntijoista on sukeutunut poliitikkoja!

Nämä "vakuudet" eivät niin kovin monimutkaisia loppujen lopuksi ole - Jutta ja kump. tekevät asian tarkouituksella monimutkaiseksi. Turha niitä oli niin pitkään salassa pantata! No, oikeus puuttui sitten salailuun!

Fakta: Ns "vakuudet" ovat suomalaisten omia rahoja, jotka on toistaiseksi (pysyvästi, sanoo Jutta) talletettu pankkiin kasvamaan korkoa, eikä vastaa tietenkään inflaatiota. Toistan: Ne ovat suomalaisten rahoja - vastaavaa sopimusta (Jutan mielestä historillinen) muut euromaat eivät vastaanottaneet/hyväksyneet, vaikka sitä kaikille tarjottiinkin! Miksihän?

On myös syytä muistaa, ettei kukaan olisi voinut ketään pakottaa mukaan Välimeren maiden tukemiseen. Painostus teki siitä totta. Voi hyvällä syyllä odottaa, että "vakuudet" jäävät painostuksen jälkeen vielä muille maille vierahille. Kuinkahan moni on vielä hengissä kun ns. vakuudet laukeavat!

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2630 on: 04. 06. 2013 09:09 »
.

Korkmannin toiminta ihmetyttää - kenelle hänen pitää maksaa "velkaa"? Onko velka syntynyt jo kaukana opiskeluaikoina? Ja nyt en tarkoita rahallista velkaa

Ja niin kuin Manteiro kirjoitti - ei tässä ole kenellekään mitään kummallista joka on asiaa seurannut, mitään todellisia vakuuksia ei ole ja ns. sijoitetut rahat on suomalaisten omia rahoja jotka voidaan helposti menettää

Joskus tämä että unelmahötön pitää näyttää "joltakin" saa aika irvokkaita piirteitä ja paljon alakoulunopettajan kiljumista studiossa

.
« Last Edit: 04. 06. 2013 09:09 by herkkoo »

Offline juhani

  • Kokelas
  • *
  • Posts: 5
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2631 on: 04. 06. 2013 21:09 »
Tämänkin otsakkeen alla kirjoitetusta näkee, että tarttumalla pieneen yksityiskohtaan  - etenkin kuultuun tai luultuun - sitä paisuttelemalla ja yleistämällä voi jokaista puoluetta,  politiikkoa ja tointa sekä syytellä että kiitellä vaikka maasta taivaisiin ja päinvastoin.  Minusta olisi hyvä asiallisen keskustelun aikaansaamiseksi sekä vankan mielipiteen perusteluksi etsiä hieman enemmän, pidemmältä ajalta ja todellisempaa perustetta.

On kai kokemattomuutta ja tietämättömyyttä, kun täällä syytetään puolueitamme korruptiosta (kuten on nähty, löysää moraalia, ylimielisyyttä ja hyvinkin pahojakin tekoja paljstuu ajan kuluessa nyt ja vastakin tavanomainen määrä lähes kaikista  ihmisyhteisöistä ). Vaikka korruptio on mailmalla yleinen kirous se ei ainakaan vielä ole tosi mielessä meidän vaivanamme.
On  selvää sinisilmäisyyttä luulotella, että uusi todellisia halujaan ja kykyjään osoittamaton puolue olisi kaikkia entisiä parempi.   On myös turha kuvitella - ja vielä typerämpää toivoa - jonkin puolueen yksin hoitavan maamme asiat tavaksi tulleita yhteenliittymiä paremmin.  Toivotonta lienee myös uskoa haukuin, puolitotuuksin ja kärjistyksin valtaa tavoittelevan puolueen kokoavan ja johtavan - jos edes osallistuvan - toimivaan ja onnistuvaan hallituskokoonpanoon.   

Politiikka kun on meillä onneksemme ja toivottavasti pitkään asettunut keskinäiseen yhteistöhön ja kompromisseihin valmiiden puolueiden yhteispeliksi.  Sitä tekee nykyinen poikkeuksellisen laajapohjainen hallituksemme kaikista ennusteista haukuista ja toiveista huolimatta sekä kilpailijoiden pettymykseksi hyvin tuloksin jopa näinä vaikeinakin  aikoina.  Yksikään hallituspuolue ei siten  yksin sanele kompromissina syntyviä päätöksiä, eikä siten myös yksin vastaa niiden laadusta.  Vaikka paras ei näin menetellen aina tapahdu vältetään kuitenkin pahimmat virheet. 

Se että olemme hyvässä ja pahassa entistä enemmän osa Eurooppaa ja kutistuvaa maailmaan on tosiasia, jota on yhtä turha yrittää kieltää kuin välttääkin. Ainut järkevä tapa on osallistua - kuten jo vanhojen puolueiden voimin teemme - ja yrittää voimiemme mukaan edistää tasapuolisesti kaikkien yhteistä asiaa ja etua.  Se on lopulta ainut toimiva tapa ajaa omaammekin.  Miten muuten voisimme edes yrittää pelastaa ja ylläpitää vaikkapa ilmastoa, luontoa, oikeudenmukaisia lakeja, rauhaa, kanslaisvapauksia ja muita suurempia ja pienempiä hyvän elämän edellytyksia?

Persujen  joukossa on varmasti paljon rehellisiä ja tasapuolisesti kaikken hyvän edistämiseen pyrkiviä kansalaisia mutta puheista päätellen myös luvattoman paljon ja keskeisinä vaikuttajina politiikan pelureita, oman edun tavoittelijoita sekä ymmärtämättömiä perässähiihtäjiä.  Näin joutuu päättelemään siitä, millä innolla puolue yrittää  tyrmätä, latistaa ja mitätöidä muiden puolueiden saavutukset, tekemiset ja pyrkimykset sekä samalla julistautua kaikessa itse ylivertaiseksi.  Sellaista puoluetta jolle kaikki asiantuntemus ja ymmärrys kertyisi ei ole ollut, ei ole eikä tule.   

On vähintäinkin epärehellistä huudella " Missä EU, sielä ongelma " kun jättää kertomatta EU'n olevan nimenomaan yrittämässä ongelmaa ratkaista.  On  valheellista moittia EU'n ajaman kurkkujen suoruuden vaatimusta kertomatta, että käyrien kurkkujen kuljetuksissa vaatiman suuren tilan vuoksi kuluttajien maksettavaksi koituu mantereen mitassa suuri turha menoerä.  Vain yhteistä etuamme vähätelläkseen voi unohtaa kiitokset hehkulamppujen käyttökiellosta, jolla yhdessä säästämme miljaardeja valaistuskustannuksista pienentäen samalla merkittävästi ilmastorasitusta.  Euroa horjuttaviin ongelmiin sortuneiden jäsenmaiden tukeminenkin paljastuu  myös moittijoille hyväksi sijoitukseksi, kun sillä välteään valuutan arvon romahtamisen katastroofi.  Myös EU haukuttu byrokratia osoittautuu peräti välttämättömäksi, kun se ainakin pitää kohtuullisessa kurissa aina ja kaikkialla uhkaavat väärinkäytökset.   Muita moittiessa helposti unohtuu, että meitäkin varmasti lähtee EUn kirstunvartijoille (ja toivottavasti tyrmätään) monia huonosti perusteltavia tai peräti valheellisia tukipyyntöjä.  Moraallisesti valheellista  -vaikkakin EU'n laajan suvaitsevaisuuden ansiota sallittua - on myös lähteä EU edustajaksi meille kaikille välttämättömän työn  tukemisen ja kehittämisen asemasta vain toimintaa estämään ja haittaamaan.           

 

 

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2632 on: 04. 06. 2013 23:11 »
Ainahan politiikassa on kerrottu puolitotuuksia. Mutta mikä minua pelottaa, että nämä puolitotuudet, kärjistykset kohdistuvat ihmisryhmiin yleistäen ja kasvattaen vihaa ja epäsuopaa ihmisten välillä ilman, että ongelmia edes yritetään tosissaan ratkoa tai ennaltaehkäistä.

Jos toimittaisiin kuten juhani kertoo, niin voisimme kaikki yhdessä parantaa tätä maata. Keskittyä miettimään parantamisvaihtoehtoja, eikä vain keskittyä ampumaan alas kaikkea mitä toisten suusta tulee omien mahdollisesti jopa henkilökohtaisten etujen vuoksi.

Pitää paikkansa, että vanhoilla puolueilla ja virkamieshallinnolla on taakkanaan salailukulttuuri, jossa mitään ei tunnusteta, ei vaikka olisi jo kintuilla. Mutta räksytyskulttuuri, jossa ei edes pyritä yhteisten ratkaisujen hakemiseen ei ole parempi, vaan huonompi. Se on Yhdysvalloista kopioitua tapaa, jossa vain otsikoilla on merkitystä. En toivo tätä tapaa Suomeen, jota nyt tänne ollaan tuomassa, johon ovat menneet mukaan jo iltapäivälehdet ja muut lehdet ovat valitettavasti seuraamassa perässä.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Timo Rintamäki

  • Omalla nimellä
  • Veteraanivaikuttaja
  • *
  • Posts: 1386
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2633 on: 05. 06. 2013 02:02 »
juhanin tekstit vaikuttavat siltä, että olennaista politiikassa on yhteisön perustarpeet. Julkisessa keskustelussa usein perustarpeet unohtuu ja pääasiaksi muodostuu joku keksitty epäolennaisuus. Tietty epäolennaisuuden korostamiseen voinee johtaa kyvyttömyys hoitaa olennaiset asiat kuntoon. Jos epäolennaisuudet ovat kovin yleisön suosiossa niin olennaisuuksien hoitamisen yritykset lienevät unohtuvan.
« Last Edit: 05. 06. 2013 03:03 by Timo Rintamäki »

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2634 on: 06. 06. 2013 15:03 »
Taitaakin olla Perussuomalaiset se puolue, jota mediassa lellitään ja kohdellaan silkkihansikkain. Miksi muuten Kokoomus ei saa ostaa ilmoitusta, mutta Perussuomalaiset saa?

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Hesari%20ei%20myynyt%20etusivua%20kokoomukselle-4382
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

toisen luokan kansalainen

  • Guest
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2635 on: 06. 06. 2013 17:05 »
Taitaakin olla Perussuomalaiset se puolue, jota mediassa lellitään ja kohdellaan silkkihansikkain. Miksi muuten Kokoomus ei saa ostaa ilmoitusta, mutta Perussuomalaiset saa?

Nyt ymmärrän miksi Tujunen ei ole korkealla Kataisen listalla, jossa on luotettavat ihmiset ja kaikkein luotettavimpana Slovakian vankilaan tuomittu ex-pääministeri. Tujunenhan selvästi valehtelee. Tai sitten kokoomus on kiristänyt Hesaria, että ilmoitus pitää saada ilmaiseksi tai lehtien ALVia korotetaan lisää.

http://www.hs.fi/politiikka/a1370486572138

Offline herkkoo

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 7433
  • Gender: Male
    • View Profile
    • Email
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2636 on: 06. 06. 2013 17:05 »
Taitaakin olla Perussuomalaiset se puolue, jota mediassa lellitään ja kohdellaan silkkihansikkain. Miksi muuten Kokoomus ei saa ostaa ilmoitusta, mutta Perussuomalaiset saa?

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Hesari%20ei%20myynyt%20etusivua%20kokoomukselle-4382

Täälläkin saattoi olla totuuden siemen tosin aivan eri kohdassa mihin osoitettiin sormella

"Puoluetoimistolla muistellaan, että pakit saatiin ilmoitukselle, joka oli tarkoitus julkaista kunnallisvaalikampanjan viime metreillä. Samasta aiheesta tehty ilmoitus julkaistiin kuitenkin lehden sisäaukeamalla.

– Linja on näköjään nyt muuttunut, Tujunen kommentoi, koska Timo Soinille etusivu tunnetusti myytiin.

Kokoomusryhmässä veisteltiin, että nyt Hesarin päätoimittajan potkujen todellinen tausta paljastui."

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Hesari%20ei%20myynyt%20etusivua%20kokoomukselle-4382

.

toisen luokan kansalainen

  • Guest
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2637 on: 06. 06. 2013 18:06 »
Toivottavasti saamme nähdä, kun Backman ja Urpilainen tuomitsevat kokoomuksen yrityksen käyttää verorahoja Hesarin etusivulla ilmoitteluun yhtä suurella pontevuudella kuin he tuomitsivat persujen ilmoituksen.

Offline make

  • Veteraanivaikuttaja
  • *****
  • Posts: 1882
  • “Intolerance is a species of violence" M Gandhi
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2638 on: 06. 06. 2013 18:06 »
Herkkoo voi olla oikeassa, tai siis Tujunen.

Eli Hesari ei pystynyt olemaan tasapuolinen. Pentikäisellä entisenä keskustalaisena jollain tapaa veri veti tukemana vanhaa SMP:tä ja kun ei pystynyt olemaan puolueeton, niin pakkohan sellaiselle on potkut antaa.
“People who prefer to believe the worst of others will breed war and religious persecutions while the world lasts.”
― Dorothy L. Sayers, The Letters of Dorothy L. Sayers: 1899-1936: The Making of a Detective Novelist

Offline Lauri Karppi

  • Aktiivi vaikuttaja
  • ****
  • Posts: 448
    • View Profile
Vs: Perussuomalaiset
« Reply #2639 on: 07. 06. 2013 11:11 »
https://twitter.com/SaskaSaarikoski/status/342910710088601601

Saska Saarikoski valottaa asiaa. Kokoomus olisi halunnut vaalipäivänä etusivun mainoksen, ja se ei käynyt. Muuten kyllä.