Mustasaari-Vaasa kuntaliitos

Started by vaasalainen, 11. 12. 2007 19:07

Previous topic - Next topic

0 Members and 1 Guest are viewing this topic.

massi

Jos Vaasa haluaisi oikeasti liittyä Mustasaaren kanssa, niin yksi houkutus olisi se, että Vaasa alentaisi omaa kunnallisveroaan- eli saataisiin selkeä ero verotuksellisesti.

Ja paljon puhuttu Vaasa kortti pitäisi saada heti käyttöön.

Lisäksi Vaasalaiset työnantajat voisivat miettiä täyttääkö työpaikkoja vieraan kunnan ihmisillä
Muutos on tahtotila

peili

Ei Kyrönmaan liitos tuu onnistuun koska valtuustot ovat jo päättäneet kyseiset neuottelut tuleksettomina ja ainakin Laihialla on uuden valtuuston päätös pysyä itsenäisenä kuntana.Toukolassa ollut Kyrönmaan kuntaliitostilaisuus oli vain myöhäisheränneitten kepulaisten hengennostatustilaisuus jolla ei ole mitään päätäntävaltaa asiassa ja jonka yhtenä masijoinana oli paikallislehden päätoimittaja joka luulee että asiat pitää ratkaista siten kun itse asioissta ajattelee ja mikä on pienen lehden parhaaksi.

pee1assa

Onko Mustasaari lakkauttamassa oman keskuksensa palveluja ja samalla ehdottavat omaa statustaan kaupungiksi?
- 7 days grilli tyhjillään
- Wasa Auto Rapid tyhjillään
- vanha Piffi ruokakauppa tyhjillään
- uuden Piffin rakennuksen iso huoneisto tyhjillään

Kannattaako Vaasan tavoitella tälläistä kuntaa, jonka keskusta tyhjenee?

belurisk

Quote from: pee1assa on 14. 12. 2009 15:03

Kannattaako Vaasan tavoitella tälläistä kuntaa, jonka keskusta tyhjenee?

Ehkä on hyvä asia antaa "hankkeen" ja ajatuksen ns. levätä.
Molemmin ja kaikin puolin heikkouksia neuvottelijoissa ja asenteissa.  Mutta aika hoitaa.
Saattaa tulla joitain pakoitteitakin ?!
Mutta miten paljon jo tähän mennessä tämä kaikki selvittely yms. ja jne. on tullut maksamaan.
Virkamiehillä ja luottamushenkilöillä vuosia kestäneiden kokoustamisien ja tarjoiluiden niihin liittyen on aina ollut maksaja - siis me kuntalaiset.
Tunteiden ja rahan paloa.

Nahikas

Quote from: pee1assa on 14. 12. 2009 15:03
Kannattaako Vaasan tavoitella tälläistä kuntaa, jonka keskusta tyhjenee?

Ei kai tällaisessa liitoksessa ole kysymys siitä että joku tavoittelee toistansa.

Pidemmällä juoksulla kun varmaankin dramaattiseen yhteenliittymiseen liittyvä höyhenten pölinä  on hälvennyt,  otetaan järki käteen ja lähdetään yhdistetyin voimin rakentamaan ja molempien kuntien asukkaat hyötyvät.
Saattaa olla että vain luulottelen mutta parempi se kuin tuppisuuna

kamaroudari1

Panee kyllä tällaisen 78 vuotiaan Sulvalaisen mietteliääksi tuo kuntaliitosasia kun seuraa noita Vaasan päätöksiä mm noissa vanhustenhoito asioissa.
Huoli 85 vuotiaasta sisaresta Vuorikodissa vaan kasvaa.

Nahikas

Niinhän se usein valitettavasti menee että hyvä on parhaan pahin vihollinen. Hyviä ja rakentavia sanoja helistelee Mustasaaren kunnanisien ja äitien runsas enemmistö, ilma sakeana positiivisia ilmauksia kuten yhteistyö, selvitys,lisäselvitys, taustojen kartoitus,itsenäisyys. Kuntaliitoksia ei saa edes selvitellä?!
Pohjalaisen mukaan loppuviimeksi Lutherin itsenäisyystaiston motiivi on että ruotsinkielisten
sivukylien palvelut uhattuna jos kuntaliitos syntyy. Huh heijaa!

Ajatushan sinänäsä on kaunis mutta kun se leijuu ilmassa. Suunnilleen muu maa on sitä mieltä että tulevaisuudessa vain kasvukeskusten ympärillä on elämää ja työpaikkoja.

Rautalangasta väännettynä jos Vaasanseutu ei kehity, ei ole työpaikkoja, ei kerry
Vaasassa työssäkäyvien verotuloja Mustasaarelle joilla rahoilla itsenäinen kunta sitten  voisi pitää
sivukyliään elävinä. Eikä Vaasa jatkossa myöskään voi tarjota Mustasaarellaisille kaikkia niitä
ilmaispalveluja joita se nyt tarjoaa jos työpaikat katoavat.

Kannattaisi uskoa suosiolla että usein käy loppuviimeksi niin että uppiniskaisia Siperia kovalla kädellä opettaa ja sisäistää että ei kuntaliitokset autuaaksi tee mutta pidemmän päälle ovat järkevin ratkatkaisu kun edut ja haitat ynnätään.

Vaasalaisten ja mustasaarelaisten puolesta toivon voimia ja jaksamista Gästgivarsille ponnistuksissaan.
Saattaa olla että vain luulottelen mutta parempi se kuin tuppisuuna

manteiro

Quote from: Nahikas on 29. 01. 2010 07:07
Rautalangasta väännettynä jos Vaasanseutu ei kehity, ei ole työpaikkoja, ei kerry
Vaasassa työssäkäyvien verotuloja Mustasaarelle joilla rahoilla itsenäinen kunta sitten  voisi pitää
sivukyliään elävinä. Eikä Vaasa jatkossa myöskään voi tarjota Mustasaarellaisille kaikkia niitä
ilmaispalveluja joita se nyt tarjoaa jos työpaikat katoavat.
Voihan se noinkin olla, mutta eihän ole mitään todisteita siitä, että kaupungin koolla olisi jotain merkitystä alueen kehitykseen (todella isot valtakunnalliset keskukset ovat toinen asia). Palveluja ei tietenkään ole mitään syytä tarjota ihan ilmaiseksi naapureille, vaikka ne toki tarjoavat työvoimansa kaupungin yritysten käyttöön ja tekevät kaiken lisäksi ostoksensa kaupungin liikkeissä.
Koko seudun aktiivisuus ratkaisee vetovoimakysymykset.

Eilistä Mustasaaren valtuuston kokousta seuratessa oli helppo tajuta, että Vaasan kaksikielisyys jo yksistään riittää estämään kuntaliitoksen. Rkp:n suomenruotsalaisuuden edunvalvonta ei siedä ruotsin menettämistä alueen surimman kunnan hallintokielenä.
Valtuuston istunto osoitti taas kerran, miten kunnassa elätellään autuaasti illuusiota yksikielisestä ruotsalaisesta kunnasta, päättäjät unohtavat tyystin suomen kieliset asukkaansa (vrt. Vaasan käytäntöä, jossa suomenruotsalaisia on suhteessa vähemmän kuin suomalaisia Mustasaaressa).

Paras ratkaisu kaikkien kannalta olisikin liittää kaupunkiin osia eteläisestä Mustasaaresta. Näin muodostuisi kolme kuntaa Vaasan (+Kyrönmaa) lisäksi pohjoinen Mustasaari + Vöy ja Orav sekä eteläinen Maalahdesta Kristiinankaupunkiin asti. Heureka!

vanki

Paras ratkaisu on että kokonaan unohdetaan mustasaarta, ihan turhaan kaupunki haaskaa rahaa ja aikaa siihen, onhan se nyt nähty mitä mustasaarelaiset vasasta ajattelevat, liittyköön mustasaari vaikka pietarsaareen tai kristiinankaupunkiin.

Marko Heinonen

Quote from: vanki on 29. 01. 2010 12:12
Paras ratkaisu on että kokonaan unohdetaan mustasaarta, ihan turhaan kaupunki haaskaa rahaa ja aikaa siihen, onhan se nyt nähty mitä mustasaarelaiset vasasta ajattelevat...

Tuolla Mustasaaren valtuuston eilisellä päätöksellä näin tapahtuu. Päätös on mustasaaren virallinen vastaus kaikkien vaasan seudun paras-hankkeessa mukana olleiden kuntien kannanotto velvollisuuteen. Jokainen kunta on velvollinen antamaan lausuntonsa selvitysmiesten (siis naisten) paras-hankkeen loppuraporttiin. Aikaa on muistaakseni tammikuun loppuun. Nyt kun mustasaaren kanta on vihdoinkin virallisesti sanottu ääneen, ja vaasan kannanotossa vastustetaan kaikkia uusia yhteistyökuvioita (himmeleitä) paitsi kuntaliitosta, oli tämä tässä. Aamen.   
MARKO HEINONEN
kaupunginvaltuutettu (kok)
-Vaasa-
"kova kokoomuslainen, jonka sisällä asuu pieni vihreä perussuomalainen demari"

Nahikas

Quote from: manteiro on 29. 01. 2010 12:12
[ Voihan se noinkin olla, mutta eihän ole mitään todisteita siitä, että kaupungin koolla olisi jotain merkitystä alueen kehitykseen  Paras ratkaisu kaikkien kannalta olisikin liittää kaupunkiin osia eteläisestä Mustasaaresta. Näin muodostuisi kolme kuntaa Vaasan (+Kyrönmaa) lisäksi pohjoinen Mustasaari + Vöy ja Orav sekä eteläinen Maalahdesta Kristiinankaupunkiin asti. Heureka!
Miten sitä asutuskeskuksen koon autuaaksi tekevää vaikutusta nyt todistelisi, tiedä häntä, mielestäni vaan pitäisi ottaa todesta Vaasan teollisuuden edustajien toiveet voimakkaasta kasvukeskuksesta ympäristönä paikkakunnalla pysyvälle ja kasvavalle teollisuudelle.
Saattaa olla että vain luulottelen mutta parempi se kuin tuppisuuna

manteiro

Markkinavoimat jylläävät yli rajojen kuin tyhjää vaan, ei moiseen kunta- tai muita liitoksia tarvita. Ruotsalaismaidon dumppaus Suomen markkinoille on siitä oiva esimerkki.

Oikeastaan halusin tulla vain sanomaan, että vaasalaisia käy naapurikunnissa yli kahdeksan tuhatta henkeä, Vaasassa käy muualta runsaat kaksitoistuhatta ihmistä! Siis ei niinkään suurta eroa suuntaan tai toiseen.
Erityiskiitos naapureille siitä, että teette vielä ostoksennekin vaasalaisissa liikkeissä - antamanne työvoiman lisäksi!

Roskapuhetta on siis se, että Vaasa työllistäisi yksipuolisesti naapurikuntalaisiaan. Joten pitäkää pintanne ja itsenäisyytenne naapurit, siitä on meille molemmille paras hyöty.
Mustasaaren suomalaisille yleensä ja erikseen, osallistukaa nyt hiukan aktiivisemmin kotikuntanne päätöksentekoon, ettei teitä vietäisi mennen tullen kuin kuoriämpäriä. Vaatikaa edes yksi suomenkielinen virkamies kuntaanne ikäänkuin kaksikielisyyden takuumieheksi! Tai edes yksi duunari, jos ei nyt ihan virkamiestä.

herkkoo

Quote from: manteiro on 07. 03. 2010 15:03

Oikeastaan halusin tulla vain sanomaan, että vaasalaisia käy naapurikunnissa yli kahdeksan tuhatta henkeä, Vaasassa käy muualta runsaat kaksitoistuhatta ihmistä! Siis ei niinkään suurta eroa suuntaan tai toiseen.
Erityiskiitos naapureille siitä, että teette vielä ostoksennekin vaasalaisissa liikkeissä - antamanne työvoiman lisäksi!

Roskapuhetta on siis se, että Vaasa työllistäisi yksipuolisesti naapurikuntalaisiaan. Joten pitäkää pintanne ja itsenäisyytenne naapurit, siitä on meille molemmille paras hyöty.
virkamiestä.


Sitä olen itsekin ihmetellyt miksei noissa pendelöinti-inserteissä koskaan mainita että tuhansia vaasalaisia käy Vaasan ulkopuolella töissä jokaikinen päivä

Jatkuvasti vain osatotuuden kertominen on jatkettua itsepetosta

.


Nahikas

Quote from: manteiro on 07. 03. 2010 15:03
Oikeastaan halusin tulla vain sanomaan, että vaasalaisia käy naapurikunnissa yli kahdeksan tuhatta henkeä, Vaasassa käy muualta runsaat kaksitoistuhatta ihmistä! 

Todella isoja lukuja suhteessa asukaslukuihin. Hyviä perusteluja yhdistyä, suunnitella ja rakentaa tulevaisuutta yhdessä yhdellä hallituksella ja valtuustossa, on asiat ikäänkuin paremmin näpeissä kun oikea käsi tietää mitä vasen tekee.
Saattaa olla että vain luulottelen mutta parempi se kuin tuppisuuna

Jorma Kivimäki

Quote from: manteiro on 07. 03. 2010 15:03
Oikeastaan halusin tulla vain sanomaan, että vaasalaisia käy naapurikunnissa yli kahdeksan tuhatta henkeä, Vaasassa käy muualta runsaat kaksitoistuhatta ihmistä! Siis ei niinkään suurta eroa suuntaan tai toiseen.
- - - - - -
Roskapuhetta on siis se, että Vaasa työllistäisi yksipuolisesti naapurikuntalaisiaan. Joten pitäkää pintanne ja itsenäisyytenne naapurit, siitä on meille molemmille paras hyöty.

Quote from: herkkoo on 08. 03. 2010 00:12

Sitä olen itsekin ihmetellyt miksei noissa pendelöinti-inserteissä koskaan mainita että tuhansia vaasalaisia käy Vaasan ulkopuolella töissä jokaikinen päivä

Jatkuvasti vain osatotuuden kertominen on jatkettua itsepetosta

Quote from: Nahikas on 08. 03. 2010 06:06
Todella isoja lukuja suhteessa asukaslukuihin. Hyviä perusteluja yhdistyä, suunnitella ja rakentaa tulevaisuutta yhdessä yhdellä hallituksella ja valtuustossa, on asiat ikäänkuin paremmin näpeissä kun oikea käsi tietää mitä vasen tekee.

Näin se homma etenee. Manteiro halusi tulla sanomaan luvut 12 000 / 8000 ja muut sitä uskovat. Minä sen sijaan en. Kerropa manteiro, mistä olet kyseiset luvut saanut ? 

Viimeisimpiä lukuja esiteltiin Vaasan kaupunginvaltuuston seminaarissa helmikuussa.Niitä en tähän hätään muista. Aina on esitetty myöskin vaasalaisten pendelöinti naapurikuntiin. Se nyt kuitenkin on selvää, ettei suhde ole ollenkaan manteiron esittämä.

Todetaan nyt kuitenkin se, että vuonna 2003 Vaasassa kävi työssä  10200 samalta työssäkäyntialueelta. Vaasasta vastavuoroisesti kävi 3000 ihmistä muualla. Tämän jälkeen Vaasan ”nettopendelöinti ” on jatkuvasti lisääntynyt.  En tiedä, onko Vaasassa kävijöiden määrä jo 12000. Varmaa lienee kuitenkin se, ettei Vaasasta missään tapauksessa kulje 8000 henkilöä vastaavasti muualla töissä. Jostain löysin tuoreen tekstin, missä todettiin noin 90 prosentin vaasalaisista käyvän töissä Vaasassa.

Marko Heinonen

#215
Tässä vähän "neuvoa antavaa":

Mustasaari: työvoima 9111, töissä vaasassa 4830, mustasaaressa 3161
Vaasa: työvoima 28905, töissä vaasassa 25291, mustasaaressa 1136
Vähäkyrö: työvoima 2198, töissä vaasassa 872, töissä vähässäkyrössä 850
Maalahti: työvoima 2633, töissä maalahdessa 1506, vaasassa 679
Laihia: työvoima 3770, töissä vaasassa 1530, laihialla 1670
Vähäkyrö: työvoima 2198, töissä vaasassa 872, vähässäkyrössä 850

Ja luvut ovat "noin lukuja", koska työllisyysluvt ovat 1/2010, ja pendelöijät 31.12.2006.
Vaasasta käydään töissä kolmanneksi eniten helsingissä, jonka osuus vaasan työllisistä on enään 1,1%. Seuraavina Maalahti 0,5%, Turku 0,5%, Vöyri-Maksamaa 0,5%, Sjoki 0,4% jne.
Vaasalaisista käy muualla töissä vain noin 3600 henkilöä, ja näistä osa kauempana kuin Paras-hankkeen alueella. Varsinaisesti naapurikunnissa (ja muu lähialue) pendelöi töissä siis alle 3000 vaasalaista, vai peräti alle 2000.
MARKO HEINONEN
kaupunginvaltuutettu (kok)
-Vaasa-
"kova kokoomuslainen, jonka sisällä asuu pieni vihreä perussuomalainen demari"

herkkoo

#216

Quote from: Marko Heinonen on 08. 03. 2010 11:11

Vaasalaisista käy muualla töissä vain noin 3600 henkilöä, ja näistä osa kauempana kuin Paras-hankkeen alueella. Varsinaisesti naapurikunnissa (ja muu lähialue) pendelöi töissä siis alle 3000 vaasalaista.


Tämä 3600(:kin) vaasalaista on ilmeisesti liikaa ilmoitettavaksi näissä mauttomissa propagandalehdyköissä koska asiasta pitää jatkuvasti vaieta, ei se ihan pieni asia ole että yhden kunnan verran vaasalaisia käy Vaasan ulkopuolella töissä



manteiro

Quote from: Jorma Kivimäki on 08. 03. 2010 08:08
Näin se homma etenee. Manteiro halusi tulla sanomaan luvut 12 000 / 8000 ja muut sitä uskovat. Minä sen sijaan en. Kerropa manteiro, mistä olet kyseiset luvut saanut ? 
No voi totta toisen kerran! Hyvä, että Jorman haukankatse huomasi heti epätotuuden. Ja meikä kun kerrankin yritti leikkiä poliitikkoa. Totuuden nimessä täytyy kyllä tunnustaa, että luin tuota mega-lehdykäistä kuin vanha vihtahousu raamattua, tulee selattua ko. julkaisu pikavauhtia muutenkin.
On totta, että Vaasa johtaa 12t. vs. 3t.! Kannattaa kuitenkin lukea tuo tekstini loppuosa, siinä piilee vinha totuus. Ilman naapurikuntien työpanosta Vaasa menettäisi arvokkaat laitokset ja tehtaat naapurikunnille tai kauemmas. Myös muut lafkat saisivat panna ovensa säppiin. Vaasa kiittää naapureita arvokkaasta avusta.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että Vaasan pitäisi yhtyä työssäkäyntialueensa kuntiin, silloinhan meistä tulisi osa Helsinkiä tai Seinäjokea. Mikä pahinta - osa Närpeksiä ja niitä - kieliriitoineen!
Joten: Vaasa on harmoninen kaupunki ja pärjää parhaiten omillaan, älkää pilatko sitä! Jos tuo pieni Lillkyrö nyt änkee Vaasaan, niin tervetuloa sitten. Otamme teidät avosylin vastaan.
Michael Lutherille terveiset, pidä jatkossakin ruotsinkielisyyden lippu korkealla!

ThorsHamR

NYT SE ON SITTEN TAPAHTUNUT!  Vaasa on liitetty Mustasaareen

herkkoo

#219
Quote from: ThorsHamR on 09. 03. 2010 14:02

NYT SE ON SITTEN TAPAHTUNUT!  Vaasa on liitetty Mustasaareen


Tämä nyt oli täysin odotettua, kaikkea taustakähmintää ei vaan aina kerrota julkisesti yleisölle

Tavallaan Vaasa nyt palaa takaisin juurilleen osaksi Mustasaarta mikä se alunperin olikin


EDIT :

Nyt Vaasa voi esitellä sitä kaupunginosa demokratiaa kun Vaasa on vain pienehkö osa Mustasaarta


.


manteiro

Mustasaaren tekninen lautakunta päätti sitten olla suomentamatta kunnan teiden nimistöä. Vain kaava-alueille se sallitaan. Mitähän mieltä oikeuskansleri mahtaisi olla? Se nyt ei ainakaan voi olla ärkkopeen juoksupoika, vai.

On todella vaikea tajuta, miten ihmeessä suomenruotsalaiset saavat kaikessa rauhassa tulkita lakeja mielensä mukaan. Suomalaisenemmistöisiin, kaksikielisiin kuntiin pienikin suomenruotsalainen vähemmistö vaatii ehdottomasti teiden ja katujen nimet myös ruotsiksi - kielilakiin vedoten! Ja saa!

Yksityistiet ovat luonnollisesti lain ulkopuolella - yleiset väylät, joille nimi annetaan, on ilmaistava kaksikielisessä kunnassa molemmilla kielillä. Sanoo laki! Koskee myös Mustasaarta.

Kuinka toimitte mustasaarelaiset, annatteko ärkkopeeläisten pomputtaa teitä kaikissa asioissa. Myös kunnan virkojen kielitaitovaatimukset ovat siten määritelty, ettei suomalaisilla ole mitään saumaa tulla valituksi virkoihin.
Kaikenkaikkiaan käsittämätöntä toimintaa Suomessa. Maan valtaväestön oikeuksia saa pieni vähemmistö polkea mennen tullen, kaikenmaailman lipposet ja antilat vielä hymistelevät noita kähmijöitä.
Jopa väittävät kaksikielisyyttä rikkaudeksi - millä tavalla ja keiden hyväksi? Kysyn vain.

Ehdoton EI Vaasan ja Mustasaaren kuntaliitokselle! Nyt on kaupungissa tontteja jaossa, tulkaa suomenkieliset tänne.

JK. Vaikealta tuntuu myös käytännössä suomenkielisessä Vaasassa katujen nimistön suomentaminen - syksyllä nimetty nimitoimikuntakaan ei ole ilmaissut olemassaoloaan millään tavoin! Ettei vaan rkp loukkaannu - se TABU nääs.

Überhurri

Quote from: manteiro on 23. 04. 2010 13:01
Mustasaaren tekninen lautakunta päätti sitten olla suomentamatta kunnan teiden nimistöä. Vain kaava-alueille se sallitaan. Mitähän mieltä oikeuskansleri mahtaisi olla? Se nyt ei ainakaan voi olla ärkkopeen juoksupoika, vai.

On todella vaikea tajuta, miten ihmeessä suomenruotsalaiset saavat kaikessa rauhassa tulkita lakeja mielensä mukaan. Suomalaisenemmistöisiin, kaksikielisiin kuntiin pienikin suomenruotsalainen vähemmistö vaatii ehdottomasti teiden ja katujen nimet myös ruotsiksi - kielilakiin vedoten! Ja saa!

Yksityistiet ovat luonnollisesti lain ulkopuolella - yleiset väylät, joille nimi annetaan, on ilmaistava kaksikielisessä kunnassa molemmilla kielillä. Sanoo laki! Koskee myös Mustasaarta.


Laki ei sano näin. Ruotsinkielinen nimi ei käännetä suomeksi jos ei ole jo historiallisesta syystä jo vakiintunut suomenkielinen nimi käytössä. Ja tietysti päinvastoin.
Ota vaikka Mustasaaren Björköbyn kylä. Kylän nimi ei käännetä suomeksi koska ei ole koskaan ollut suomenkielistä nimeä käytössä. Tai esimerkiksi Björköbyn kylässä oleva tie: "Bråddseted", onko sinulla hyvä suomenkielinen käännös takataskussasi? Vielä vaikeampi: "Läsarted"
:)

KOTU:ksen suositus tällaisissa asioissa:

a) Maarekisterikylän nimet. Valitse peruskarttaan mustalla kirjoitettu nimiasu (punaisella merkityt ovat rekisterimuotoja, joita ei ole yleensä rekisteriongelmien ja juridisten kysymysten vuoksi kielellisesti tarkistettu).

Ota toisenkielinen nimi käyttöön vain, jos sellainen on vakiintuneesti epävirallisessa käytössä. Nimeen liitetty paikan lajia ilmaiseva jälkiosa muodostetaan kunnan virallisilla kielillä (-tie/-vägen/-geaidnu; -puisto/-parken/-spatnju jne.).

d) Vakiintuneet, alueella laajalti tunnetut luonto- tai viljelysnimet, joilla on opastava tehtävä. Käytä toisenkielistä käännöstä (esim. Pitkäjärventie " Långträskvägen, Pyhäjärven talot " Basejávrri dálut ) tai mukaelmaa (esim. Ruupyynoja " Brobybäcken, Beazetgeaidnu " Petsikontie) vain, jos sellainen on paikkakunnalla vakiintuneesti käytössä. Tällaisia vakiintuneita, laajakäyttöisiä nimiä ovat huomattavien maa-alueiden nimet, kuten suurehkot mäet, suot ja nevat, saaret, järvet ja vesistöt, joiden nimet ovat molempien kieliryhmien väestölle tuttuja.

http://www.kotus.fi/index.phtml?s=488



herkkoo


Vähän kestämätöntä tällainen "Kylän nimi ei käännetä suomeksi koska ei ole koskaan ollut suomenkielistä nimeä käytössä"

jokuhan ne nimet on aikanaan vääntänyt, ja nytkö yhtäkkiä se nimien keksiminen onkin kiellettyä?

Tarkoittaako tuo sitä että kehitys on yhtäkkiä pysäytetty hallinnollisella määräyksellä?

.

manteiro

Quote from: Überhurri on 23. 04. 2010 13:01
Laki ei sano näin. Ruotsinkielinen nimi ei käännetä suomeksi jos ei ole jo historiallisesta syystä jo vakiintunut suomenkielinen nimi käytössä. Ja tietysti päinvastoin.

Jopas saatiin "asiantuntijankin" lausunto kielilaista! Sano kuule tuo muillekin hurreille, jotka vaativat kaksikielisten suomalaisenemmistöisten kuntien nimet myös ruotsiksi! RKP!!! Suomenkielisissä liitoskunnissa täyttä totta. Vrt. mm. Kokkola.

Röyhkeä Mustasaari ei ota muissakaan asioissa tasaveroisesti huomioon suomalaisasukkaita, vrt. esim. kunnanvaltuuston kokouksia - suomea eivät rkp-pamput (mitä nyt Gästgivars joskus) suostu puhumaan. Sanoi kielilaki mitä tahansa - eihän ne käännä edes pöytäkirjoja suomeksi! Vrt. Vaasa, jossa ruotsinkielisten suhteellinen osuus on pienempi kuin Mustasaaren suomalaisten!

Tsailor

#224
Parasta, mitä mustasaarelaisille voisi tapahtua, olisi pakkoliitos Vaasaan. Mustasaaressa eletään keskiaikaa. Siitä todisteena päivän Pohjalaisessa kunnan tiemestari Per-Håkan Österåkerin kommentti:
"Kadut ja tiet on rakennettu yhteisillä verorahoilla ja silloin niillä pitää saada kaikkien kulkea." Ösreåker
puhuu kadusta, jossa on moottoriajoneuvoilla ajo kielletty.

Siinä vaiheessa kun kunnan virkamies antaa kehotuksen rikkoa lakia, on kunnalla peiliin katsomisen paikka.

Vaasassa toteutetaan upeaa liikennesuunnitelua, jossa ymmärretään mikä on kokoomatie, mikä on omakotitie, mikä valtatie. Menkää Vaasan puolelle oppiin mustasaarelaiset. Parasta olisi kuitenkin pakkoliittää itseään viisaampaan kuntaan sellainen kunta, jossa virkamiehet unohtavat oman roolinsa ja heittävät julkisuuteen täysin sopimattomia lausuntoja.

Sairaaloitakin ylläpidetään yhteisillä verovaroilla, samoin kouluja. Österåkerin logiikan mukaan minulla on oikeus pistäytyä sairaalasängyssä päiväunilla ja koulujen vessoissa, kun tarvetta ilmenee.

vito

Kaikista pahinta vaasalaisille olisi liittyä mustasaaren kanssa yhteen. Ruotsinkielisten osuus nousisi entisestään ja RKP:n valta nousisi sietämättömäksi.
vaasan pitäisi ruveta myymään palveluja mustasaarelle markkinahintaan eikä puoliilmaiseksi kuten nyt
"Joko sinä olet väärässä, tai meillä on näkemysero!".

Tapio Osala

Pitäneekö paikkansa huhut, että Mustasaari on julistautumassa itsenäiseksi ruhtinaskunnaksi italialaisen Filettinon kylän tapaan, välttääksen kuntaliitoksen Vaasan kanssa?

Kukahan olisi suuriruhtinas? Luther?  Mikä olisi valuutta? Bökling (sadaosa spigg)?

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Jyrkkä+ei+kuntaliitokselle+Italialainen+kylä+julistautui+itsenäiseksi/1135269094119


herkkoo

Quote from: Tapio Osala on 04. 09. 2011 11:11
Pitäneekö paikkansa huhut, että Mustasaari on julistautumassa itsenäiseksi ruhtinaskunnaksi italialaisen Filettinon kylän tapaan, välttääksen kuntaliitoksen Vaasan kanssa?

Kukahan olisi suuriruhtinas? Luther?  Mikä olisi valuutta? Bökling (sadaosa spigg)?

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Jyrkkä+ei+kuntaliitokselle+Italialainen+kylä+julistautui+itsenäiseksi/1135269094119



No mikä ettei, pääasia että Mustasaaren ja Laihian ruhtinaskuntien keskinäisiä hyviä suhteita ei tule ulkopuoliset häiriköt häiriköimään aidan yli

.

kamaroudari1

Vastikään sanomalehdessä kerrottiin arvioista Mustasaaren kylien asukaskehityksestä. Tästä oli selvitystilaisuus  Sulvalla tiistaina. Harmillisesti yhteensattumien johdosta en päässyt tilaisuuteen.
Julkaistussa arviossa pääasiallinen kehitys ohjattaisiin pohjoisen (Koivulahti) suuntaan.
Luonnollisesti palvelutkin seuraisivat perässä. Haetaankohan tässä yhteyksiä Vöyri-Oravainen suuntaan?
Eteläisen Mustasaaren tulevaisuutta on pohdittava yhä vakavammin. Kunnallisia palveluja sijoitettava tasapuolisesti. Muutoin Vaasassa palvelut ovat lähinnä.

herkkoo


.

Lisätään Kvevlax navigaattoriin

.

Tikka Masala

Luulisi että paine Mustasaaren ja Vaasan kuntaliitoksesta kasvaa nyt sietämättömäksi.  Mutta muuta näyttää.  Mustasaaren kunnanjohtaja Rukik Ahlberg sanoo päivän Pohjalaisessa, että Mustasaari ei seuraa perässä.

Luvassa oleva pakkoliitos on huono ratkaisu kuntalaisten sopeutumisen kannalta.  Olisi parempi mustasaarelaistenkin vähitellen totuttautua ajatukseen liittymisestä Vaasaan.

toisen luokan kansalainen

Quote from: Tikka Masala on 15. 06. 2012 07:07
Luulisi että paine Mustasaaren ja Vaasan kuntaliitoksesta kasvaa nyt sietämättömäksi.

Anteeksi nyt vain, nimimerkki Tikka Masala, mutta minun on vaikea ymmärtää tätä vaasalaisten intoa kannattaa kuntaliitoksia. Mitä hyvää tästä seuraa Vaasalle ja vaasalaisille, vai onko vaasalaisten kuntapäättäjien sokea vallanhimo tarttunut myös kadun mieheen?

Vähäkyrössä asukkaiden keskitulot ovat selvästi pienemmät kuin Vaasassa. Mustasaaressa on puolestaan ollut välillä Vaasaa korkeampi kunnallisveroprosentti. Silti Mustasaaressa on asuinaluita (Vaasan torilta ei juuri Vanhaa Vaasaa kauempana) joilla ei ole varaa polttaa katuvaloja  yöaikana.

Vähäkyrössä kuntatalous on ollut ahtaalla jo pitkään, ja on päivänselvää, että siellä on paljon patouttunutta tarvetta korjata kouluja, infraa yms. Ja tietenkin kohta vähäkyröläiset käyttävät tilaisuuden hyväksi, kun pääsevät istumaan rikkaan isännän pöytään.

Mustasaaren kohdalla oma lukunsa sekin, että mahdollisen kuntaliitoksen jälkeen RKP:n valta kasvaa entisestään. He ovat hallinneet Vaasassa jo nykyisellä osuudella taitavasti käyttäen apupuoleeena yleensä kokoomusta, mutta aina tarpeen tullen myös demareita ja vihreitä, joista viimeksi mainittujen kanssa heillä näyttää synkkaavan erityisen hyvin.

Mielenkiinnolla odottelen tutkimuksia, joilla kuntaliitosten taloudelliset hyödyt ja kaikenlainen muu erinomaisuus todistetaan. Tampereellakin talous on aivan kuralla, vaikka kokoa ja väkeä pitäisi olla riittämiin.

Pohjalaisen sivulla yksi kiilusilmäinen ja vallanhimoinen kyläpäällikkö vertasi Suomen kuntakarttaa Tanskan vastaavaan, mutta unohti katsoa karttaa, kun olisi sieltä huomannut , että Tanskan pinta-ala on vain 1/8-osa Suomen. Pinta-alan puolesta Tanskan kunnat ovat kohtalaisen pieniä. Oma tarinansa on sitten Sveitsi ja Ranska, joissa kuntia on paljon enemmän kuin Suomessa.

Kuntien määrä on pelkkä järjestelykymys. Tunnetusti demokratia toimii sitä paremmin mitä lähempänä päätökset tehdään ihmisiä. Kansalaisilta ei tule viedä lähidemokratiaa sen varjolla, että pienessä kunnassa yhden asukkaan erikoissairaanhoito voi käydä kohtuuttoman kalliksi kunnan taloudelle. Tätähän yleensä käytetään kuntaliitoksia puoltavana argumenttina. Tuo esimerkki on helppo korjata, kun erikoissairaanhoidon kustannukset tasataan koko maassa tai maakuntatasolla.

kamaroudari1

Lohdullista Mustasaaren kunnanjohtajan lausunnossa oli, jottei hän maininnut mitään mahd liitoksesta Vöyriin tai Närpiöön.

Cool Man

Mustasaari on kahden vuoden kuluttua osa Vaasaa.

herkkoo

Quote from: toisen luokan kansalainen on 15. 06. 2012 09:09

Kuntien määrä on pelkkä järjestelykymys. Tunnetusti demokratia toimii sitä paremmin mitä lähempänä päätökset tehdään ihmisiä. Kansalaisilta ei tule viedä lähidemokratiaa sen varjolla, että pienessä kunnassa yhden asukkaan erikoissairaanhoito voi käydä kohtuuttoman kalliksi kunnan taloudelle. Tätähän yleensä käytetään kuntaliitoksia puoltavana argumenttina. Tuo esimerkki on helppo korjata, kun erikoissairaanhoidon kustannukset tasataan koko maassa tai maakuntatasolla.


Tai sitten korjataan kerta heitolla ja siirrytään Ruotsin malliin jossa kruunu vastaa terveydenhuollosta kokonaisuudessaan ja kunnat vastaa kaikesta muusta

Maakäräjät ja alueet vastaavat sairaanhoidosta Ruotsissa

Jokaisen läänin alueella toimii maakäräjät tai alue, joka huolehtii yksittäisille kunnille liian kalliiksi tulevista tehtävistä. Maakäräjien ja alueiden tärkeimpiin tehtäviin kuuluu

   * julkinen terveyden- ja sairaanhoito
   * yleinen hammashuolto
   * alueellinen kehitys
     - joukkoliikenne (yhteistyössä kuntien kanssa)
     - kulttuuri
     - elinkeinoelämän tuki
     - matkailu.

http://www.kommun.se/topic____10023.html



Kunnan rooli Ruotsissa

Kunta vastaa lähiympäristöstä

Ruotsissa on 290 kuntaa. Kunta vastaa lähiympäristöä koskevista kysymyksistä, kuten

   * esi- ja peruskoulusta sekä lukiosta
   * vanhustenhuollosta
   * toimintaesteisten avusta
   * pelastuspalvelusta
   * vesi- ja viemärikysymyksistä
   * kirjastosta
   * joukkoliikenteestä (yhdessä maakäräjien kanssa).

Kunta myöntää myös erilaisia lupia, kuten esimerkiksi rakennus- ja anniskelulupia. Kunta työskentelee sen lisäksi tavallisesti aktiivisesti matkailun, kulttuurin ja yritystoiminnan parissa.

Joissakin kunnissa on erityisiä kansalaiskonttoreita, jotka auttavat esikoulupaikan tai asunnon haussa. Kansalaiskonttoreista saa myös erilaisia kaavakkeita ja neuvoja siitä, minne eri kysymysten tiimoilta on syytä kääntyä.

Näin kuntaa johdetaan

Kunnanvaltuusto

Kunnanvaltuusto on kunnan korkein päättävin elin. Kunnanvaltuustoon kuuluu kansalaisten joka neljäs vuosi valitsemia poliitikkoja. Kaikki voivat mennä kuuntelemaan valtuuston kokouksia. Kunnanvaltuusto

   * päättää kunnan tulo- ja menoarviosta sekä kunnan asukkaiden maksamasta veroäyristä
   * päättää millaisia lautakuntia on valittava
   * valitsee kunnanhallituksen ja lautakuntien edustajat sekä näiden varamiehet
   * valitsee kunnan toimintaa tarkastavat tilintarkastajat.

Kunnanhallitus

Kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallituksen. Kunnanhallitus

   * johtaa ja koordinoi kaikkea kunnallista toimintaa
   * vastaa kunnan taloudesta.

Lautakunnat

Kunnanvaltuusto päättää kunnassa toimivista lautakunnista ja valitsee niihin edustajat. Lautakunnat

   * vastaavat kunnan päivittäisestä työstä
   * valmistelevat asioita kunnanvaltuuston päätettäväksi
   * toteuttavat valtuuston päätöksiä.


http://www.kommun.se/topic____10022.html

.

peili

Vaasalaiset Mustasaarelaiset voivat seuraavissa vaaleissa edistää kuntaliitosta jos eivät äänestä RKP.n ehdokkaita, pienestä alusta kasvaa suuri menetys Mustasaaren änkyröille

herkkoo


.

Ruotsin maakäräjäkuntiin liittyvä hassunhauska knoppitieto, ne perustettiin samana vuonna kuin Vaasa 1862

"Nykyaikaiset maakäräjäkunnat perustettiin vuonna 1862"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Maak%C3%A4r%C3%A4j%C3%A4kunta

.

sivupersoona

Naapuraeillla ei pelättävää, kirjoittaa Miapetra Kumpula-Natri tänäänblogissa

Kielibarometrin tutkimus osoittaa, että ruotsinkielisten kuntalaisten keskuudessa palveluihin ollaan tyytyväisimpiä Kaskisissa, Hangossa, Sipoossa ja Vaasassa. Jos Vaasa pystyy toimittamaan kaksikielisiä palveluja näin hyvin nyt, miksi kaksikielisyyden taso yhtäkkiä laskisi mahdollisten tulevien kuntaliitosten myötä? Kaupunkimme on vahvasti kaksikielinen, ja sitoutunut sen edistämiseen.
Blogi
http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/3141-Miapetra_Kumpula-Natri_eduskunnasta_1.html

Tsailor

Mustasaaressa on siedettävää asua, koska jotain parempaa on luvassa. Kuntaliitos Vaasaan on totta n viiden vuoden sisällä. Sen jälkeen asumisen laatu paranee väistämättä myös Mustasaaressa. Hyvää kannattaa odottaa.

Tapio Parkkari


Kevään aikana päätetään Helsingissä ja Vaasan seudulla asioista, jotka vaikuttavat pitkälle. Valtion ja kuntien talous pakottaa päättäjät tekemään valintoja nyt  Vaasa ja naapurit ovat lausuneet rakennelaista, joka on osa kuntauudistusta. Vaasa haluaa mennä eteenpäin.
Selvitykset osoittavat, että työssäkäyntialueen kokoinen kunta antaa seudulle parhaat edellytykset huolehtia palveluista, demokratiasta ja kilpailukyvystä. Se antaa myös vahvan pohjan ruotsin kielen asemalle.

Tähän naapurikunnissa suhtaudutaan epäilevästi ja halutaan ilmeisesti sen vuoksi jarruttaa uudistusta. On harmillista että emme pysty vakuuttamaan naapureita uudistustarpeista ja yhteisestä tulevaisuudesta.

Lue lisää blogissa:
http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/3440-Anita-Niemi-Iilahti-kolumni-001-vaasalaisia.info.html
Auta foorumin tunnetuksi tekemisessä.  Lähetä tästä ketjusta tieto kavereillesi "<b><i>Lähetä Aihe</i></b>" nappulasta.  Nappula on heti pohjaviivan alapuolella.