Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Keijo Nevaranta – aloittaa kolumnistina vaasalaisia.infossa

Keijo Nevaranta – aloittaa kolumnistina vaasalaisia.infossa

Keijo Nevaranta

Runoilija ja monitaiteilija

Seinäjoki s. 18.11.1957 Nurmijärvellä

vaasalaisia.infossa aloittaa tänään uusin kolumnisti. Hän on vuonna 1957 Nurmijärvellä syntynyt Keijo Nevaranta. Nevaranta asuu tällä hetkell Ylistarossa.

Vaasalaisia.info julkaisee Nevafannan tuoreita kolumnia, mutta myös ajattomia kulttuuripoliittisia kirjoituksia.

Nevaranta julkaisi 1982 ensimmäisen runokokoelmansa Lintujen silmissä kivien kylmyys.

1980-luvulla hän työskenteli sanomalehden toimittajana Pohjanmaan Kansassa, 1990-luvun alkupuolella freelance-toimittajana Pohjolan Työssä.

Vuonna 1998 valmistui Kemiin StoneAge, punagraniitista tehty Stonehengen nykyisten pääkivien toisinto koossa 1:2. Nevarannan teoksia on Kemin Taidemuseon kokoelmissa.

Hän on saanut Kemin kaupungin taidepalkinnon 1998 ja toisen palkinnon tv-käsikirjoituskilpailussa 1994, ohjelma esitettiin MTV3:ssa 1995.

Julkaisut: Ihmisen alue, runoja 2015

Tat tvam asi, runoja 2013 (Kesuura)

Rajakivet, Non Art Books, cop. 2008.

Joet palaavat lähteilleen, Non Art Books, 2005.

Lintujen silmissä kivien kylmyys, K. Nevaranta, [1982]

Näytelmä ”Jumalat puhuvat öisin”. Käsikirjoitus, ohjaus, tuotanto Keijo Nevaranta. Kemi 1995.

Kambri-ryhmä, runomusiikkiteoksia Kemi 1994–2000, Yli-Ii 1999.

Viimeiseen hengenvetoomme asti/ tuulen laulua rakastamme, dokumentti Sevettijärven koltista. MTV3 1995

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa