Katutaide_ja_Vaasa

Parhaimmillaan katutaide on oivaltavaa, spontaania ja humoristista. Erityisen mielenkiintoisia ovat rakennettuun ympäristöön liittyvät hetken ideat kuten putki-pinoccio, viemäri-ville tai kalanruoto-kloakki.

Katujen taidetta ei tunneta Vaasassa
poliisi on katutaiteilijan ainut ”ystävä”

Idea 29

Katutaide jakaa tavalliset kansalaiset kahteen leiriin. Niihin jotka ihastelevat katugalleristien oivalluksia ja niihin, jotka pitävät katutaidetta lähinnä töhertelynä. Eniten ymmärrystä katutaiteilijat saavat niiltä, jotka yleensäkin arvostavat visuaalista ilmaisua.

Näkökulma

”Katujen taide on useimmiten protesti harmaata kaupunkiarkkitehtuuria kohtaan. Tekijät haluavat kertoa, että ympäristöön voi vaikuttaa tai sitten tekijät haluavat vain hätkähdyttää tai herättää uteliaisuuden.

Tavalliselle kansalaiselle ei juurikaan jää mahdollisuuksia vaikuttaa oman kaupunkiympäristönsä visuaalisuuteen. Tämä on ongelma, koska kaupunki on elävien yksilöiden muodostama yhteisö ja demokraattinen kohtauspaikka, ei kliininen ja eristetty tuotannon ja kulutuksen kehä. Virkeään kaupunkiin kuuluu asukkaiden välinen vuorovaikutus ja keskustelu ja sen pitää myös näkyä. Juuri tähän katutaide teoksillaan pyrkii.”, kirjoittaa Anssi Vallius.

Mustekala
http://www.mustekala.info/node/45

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa